Osallisuus

Innostusta ilmassa

Yhdessä Kotikulmilla -toiminta on suunniteltu ikäihmisille, mutta kaikki asukkaat iästä riippumatta ovat tervetulleita mukaan. Jokainen osallistuja voi osallistua tapaamisten ideointiin, suunnitteluun ja toteutukseen.

Osallistujasta tekijäksi

Kolmivuotinen Elämänote -ohjelma on loppusuoralla. 20 erilaista järjestöä ja erilaista hanketta ovat yhdessä ja erikseen suunnitelleet, kehittäneet ja toteuttaneet toimenpiteitä iäkkäiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Hankkeiden moninaisuus kuvastaa myös terveyden edistämisen laajuutta ja erilaisia tulokulmia. Keskiössä voi olla niin liikunta kuin yhteiset kulttuurielämykset, keskustelupiirit tai arkiruoka. Kaikilla on kokonaisterveyttä edistävä vaikutus.

Osallisuudesta ulossuljetut

Arvokas-ohjelmassa ajattelemme, että osallisuuden kokemus muodostuu, kun tunnemme olevamme tasavertaisia jäseniä yhteiskunnassa sekä omissa yhteisöissämme, kuten työpaikalla, harrastuspiireissä ja naapurustossa. Osallisuus ei toteutuakseen vaadi aktiivista osallistumista, vaan jokainen voi osallistua yhteisöihinsä omien voimavarojensa mukaan. Osallisuuden kokemus on tärkeä, sillä se tukee monin tavoin hyvää elämää ja terveyttä.

Haave vanhuuden hyvästä asumisesta

Olen syntynyt Helsingissä ja asunut täällä suurimman osan elämääni. Minulla ei ole perhettä, joten lähestyessäni 90 ikävuotta katsoin parhaaksi etsiä sellaisen asumismuodon, missä minusta huolehdittaisiin loppuun asti. Olin kuullut, että muualla Suomessa on sellaisia rauhallisia pieniä asumisyksiköitä, minne voi muuttaa, kun tuntee olonsa kotona turvattomaksi ja yksinäiseksi. En halunnut kuitenkaan muuttaa vieraalle paikkakunnalle ja olisiko se edes mahdollista. Rakastan kotikaupunkiani ja täällä haluan asua.

Miksi kukaan ei kysy?

Ystävälläni on seinällään taulu, hiilipiirros. Kuvassa on vanha ihminen kumarassa istumassa, ja tekstinä: ”Vanhuus on sitä, että tietää kaikki vastaukset, mutta kukaan ei kysy.” Teos on kerrassaan pysäyttävä. Lähes joka kerta, kun käyn ystäväni luona, pysähdyn katsomaan tuota pelkistettyä teosta.

Koko kunta ikäihmisen asialla, niin suunnittelussa kuin tekemisessäkin

Vanhuspalvelulaki edellyttää kunnan tekemään yhteistyötä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi mm. kunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Jotta eri toimijoiden tekemisestä saataisiin mahdollisimman suuri hyvinvointivaikutus ikäihmisille, tarvitaan kuntien ja järjestöjen kanssa yhteistä suunnittelemista, sopimista, tekemistä sekä ratkaisujen löytämistä rakenteiden ja rahoituksen kysymyksiin.

Iästä ja maailmasta

Miten monessa paikassa olenkaan vieraillut vanhojen ihmisten luona, heidän kodeissaan, hoitopaikoissaan, viljelyksillään? Lapset ja vanhat ihmiset kokevat saman kohtelun: joku puhuu heidän puolestaan, joku päättää heidän asioistaan. Se, mikä puuttuu päätöksiä tehtäessä, on lasten ja vanhojen ihmisten oma ääni.

Osallisuuden kokemuksesta syntyy hyvinvointia

Ihminen on perusolemukseltaan samanlainen kaikkialla ja kaikenikäisenä. Hän haluaa tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Keinot tämän saavuttamiseksi ovat monenlaisia. Vauva itkee, jokeltelee ja juttelee koko kehollaan. Kun ihminen alkaa saada sanoja, keinot alkavat muuttua sanallisiksi mutta kehollisuus säilyy edelleen. Kun vanhuksella sanat alkavat kadota, katse voi hakea hyväksyntää. Kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi tuleminen lisää osallisuuden kokemusta. Se voi olla elämää kannatteleva tai eteenpäin työntävä voima, josta seuraa hyvinvointia.

Ihimisen asialla

Itsenäisyyspäivänä ajatukseni olivat isovanhemmissani ja niissä sukupolvissa, joiden ansiosta meillä on nyt itsenäinen Suomi. Mietin, mitä me kaikki voisimme oppia entisistä ajoista ja tuoda tähän päivään. Ainakin sen yhteisöllisyyden, joka ennen vallitsi kyläyhteisöissä. Toteutammeko hankkeet yksin vai laaja-alaisessa yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kanssa?

”Nykyisin uskallan katsoa ihmisiä silmiin”

Mitä sinä tunnet, kun menet uuteen tilanteeseen? Odotatko innosta kihisten uusien ihmisten tapaamista vai jännitätkö altistumista arvioiville katseille? Osaan meistä on juurtunut niin syvä toiseuden tunne, että esimerkiksi ryhmätoimintaan osallistuminen voi tuntua mahdottomalta. Silloin tarvitaan etsivän työn välineitä ja vaikuttavaa verkostotyötä.

Tanssi on mainiota aivojumppaa

Elämme aikaa, jolloin on mahdollista tanssia yhdessä: sinä keittiössäsi ja minä olohuoneessani. Taide ja kulttuuri voivat löytää kanavan tulla osallistujan luokse esimerkiksi Zoomin kautta. Olen aina vannonut fyysisten tapaamisten tärkeyden nimeen: on mukavaa istua vierekkäin, nähdä toisen kasvot ja tanssia hetki yhdessä, lähellä. Korona-aika on kuitenkin luonut uudet rajoitteet läheisyydelle sekä fyysiselle läsnäololle – tilalle on tullut lähellä olo etänä.

Korona-ajan suunnanmuutos

”Digikolmiloikan” avulla me kaikki saimme lohdutusta huomatessamme, että olemme samassa veneessä – alkuun etätoiminnot olivat kaikille opettelua ja uuden kokeilua. Etälähetyksiin haluttiin osallistua, koska oli ikävä toisia kyläläisiä ja haluttiin nähdä ja kuulla kuinka he voivat. Usean kyläläisen ilo digiloikan tekemisestä oli riemastuttava: ikä ei ole este, kun on motivaatiota oppia uutta.

Maistuva ja monipuolinen ruoka on jokaisen oikeus – iästä riippumatta!

Miellyttävä ruokailuhetki on parhaimmillaan päivän kohokohta ja tärkeä mielen hyvinvoinnin ja jaksamisen lähde. Ikääntyneen arjessa esimerkiksi kokemus yksinäisyydestä, ruuanlaittotaitojen puute, sairaudet, lääkitykset ja toimintakyvyn heikentyminen voivat kuitenkin hankaloittaa ruokailuista huolehtimista ja heikentää ruokahalua. Tällöin ruokavalio voi jäädä yksipuoliseksi ja riittämättömäksi.

Ystävätoimintaa korona-aikana

Korona-aika on aiheuttanut Suomen Punaisen Ristin toiminnassa monenlaisia muutoksia ja varsin nopeaa sopeutumista. Vaikutukset ovat näkyneet erityisesti ystävätoiminnassa, jossa tuhannet vapaaehtoiset ovat tavallisesti kohdanneet asiakasystäviään kasvotusten. Tapaamiset ovat useille yksinäisille viikon kohokohta ja joillekin jopa ainoita sosiaalisia kontakteja.

Apu perille ketterin keinoin

Kun kerhotoiminta hiljentyi, aloimme koordinoida alueelle muuta apua. Tarjosimme kauppa- apteekki- ja postiasiointiin apua sekä keskusteluapua puhelimella tarvittaessa. Pyrimme seuraamaan, mitä tarpeita asukkailta nousee ja vastaamaan niihin rajoitusten puitteissa. Osaan asukkaista yhteydenpito katkesi, mutta onneksi oli naapureita, jotka tiedottivat ja selvittelivät asioita. Puhelin oli tärkeä työkalu.

Koronakevät ja kannattelun voima

Jos nyt tekisimme mielemme muistoihin koronakevättä koskevan Google-haun, olisi tehokkain hakusana ”kannattelu.” Kuukaudet olivat kannattelua monessa mielessä, ja kokemuksena vahva ja väkevä erityisesti toimintaamme osallistuville.

Kokeilemisen ja kouluttamisen etujoukoissa

Etätyö on antanut mahdollisuuden säädellä omaa työtahtia, välttää keskeytyksiä ja häiriöitä. Joskus löytyy ihana ”flow” eikä ajankulkua edes huomaa. Kun saa rauhan ajatella, luovuus nostaa itujaan. Etätyö voi olla yksinäistä ja kohtaamisia kannattaa järjestää, jotta ajatusten iduista kasvaa hankkeen yhteisiä versoja.

Tutkijaretriittiä ja huuruisia ulkohaastatteluja

Etätapaamisissa selvisi myös, miten avuttomiksi korona tekee monet riskiryhmiin kuuluvat. Kaikilla ei ole rohkeutta, voimia tai ymmärrystä lähteä ulos kävelemään. Yhteydenpitoa etänä ei opi yksin eikä hetkessä.

Ihmisillä on halua ja kykyä pitää huolta toisistaan

Kuluva vuosi tullee muuttamaan ammattilaisten lisäksi myös luottamushenkilöiden ja päättäjien ajatuksia yhä yhteisöllisempään suuntaan. Olemme voineet havaita, että tekemällä yhdessä saamme enemmän aikaan olemassa olevilla resursseilla.

Poikkeusoloissa vaaditaan rohkeutta ja halua oppia uutta

Koronapandemian myötä olen oppinut ymmärtämään ikääntyneiden ihmisten haurautta ja toisaalta myös urheutta tällaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa. Digitekniikan osalta jouduin nyt viimeistään tarttumaan härkää sarvista.  Taisteluni jatkuu.

Parvekekonserteista piristystä

Pitemmällä aikavälillä ajateltuna kumpi on pahempi: viettää ehkä elämänsä viimeistä kesää yksin, eristettynä, vai ottaa riski sairastua, mutta voida tavata ystäviä ja sukulaisia. Mikäli ikäihmisten rajoitukset jatkuvat vielä pitkään, yhteiskunnassamme muhii aikapommi toimintakyvyn heikentämien ikäihmisten osalta.

Läsnäoloa ja ilon lähteitä

Elimme maaliskuussa 2020 tavallista työntäyteistä arkea. Olimme kokoontuneet Pilkeporukan kanssa ja Tarinalaiset olivat nähneet toisensa ihanien porinoiden merkeissä. Koronan tuoma muutos toimintaan tuli yllättäen ja se oli pysäyttävä.

Me selviämme!

Koronavirus pysäytti koko Suomen maaliskuussa. Jyväskylän kaupunki sulki palveluasumisen ja päiväkeskusten yksiköt ulkopuolisilta jo 12.3. ja samalla ajoimme alas projektin toiminnat. Saimme selkeät ohjeet: ulkopuolisia ei saa tulla yksiköihin ja kotihoidon henkilöstön on suojauduttava erityisen huolellisesti.

Korona-aikana kaikki kanavat käyttöön

Korona-ajasta tärkeänä huomiona on jäänyt mieleen ikäihmisten monipuolisen hyvinvoinnin vaalimisen tarve ja digipalveluiden saavutettavuus myös heillä, jotka eivät vielä ole somesenioreiksi syystä taikka toisesta alkaneet.