Miellyttävä ruokailuhetki on parhaimmillaan päivän kohokohta ja tärkeä mielen hyvinvoinnin ja jaksamisen lähde. Ikääntyneen arjessa esimerkiksi kokemus yksinäisyydestä, ruuanlaittotaitojen puute, sairaudet, lääkitykset ja toimintakyvyn heikentyminen voivat kuitenkin hankaloittaa ruokailuista huolehtimista ja heikentää ruokahalua. Tällöin ruokavalio voi jäädä yksipuoliseksi ja riittämättömäksi.
Jokainen ikäihmisiä arjessaan kohtaava voi olla edistämässä maittavien ja monipuolisten aterioiden toteutumista. Käytännönläheistä apua tähän tarjoaa esimerkiksi tänä vuonna uudistettu ”Vireyttä seniorivuosiin – ikääntyneiden ruokasuositus” Suositus muistuttaa, ettei ikääntyneitä tulisi niputtaa yhteen muottiin – toimintakyvyssä, elämäntilanteessa, terveydentilassa ja voimavaroissa on suurta vaihtelua, joka ei ole suoraan sidoksissa ikään. Siksi jokaisen ikääntyneen yksilölliset tarpeet ja toiveet tulisi huomioida ruokailuita suunniteltaessa.
Uusi ruokasuositus nostaa ilahduttavasti esille myös ennaltaehkäisevän työn merkityksen: ravitsemushaasteiden ehkäisy on helpompaa kuin niiden hoito. Ikääntyneiden ruoka- ja ravitsemusosaamista sekä fyysistä toimintakykyä on mahdollista vahvistaa esimerkiksi järjestöjen toteuttamilla kursseilla, joista esimerkkinä Virkeät Ikämiehet -hankkeemme. Kokemuksemme kursseilta osoittavat, että ikämiehillä on intoa oppia laittamaan ruokaa. Ja vaikka makkara monelle maistuukin, ovat miehet kiinnostuneita myös kala- ja kasvisruuista. Usein miehet ovat yllättäneet itsensäkin sillä, kuinka maistuvaa ruokaa he ovat porukalla saaneet aikaiseksi.
Kuunnellaan ikäihmisen omia toiveita!
Ruokasuositus antaa käytännönläheisiä vinkkejä tilanteisiin, joissa ikääntyneen ruokavalio jää yksipuoliseksi: voisivatko tuoreiden kasvisten ja marjojen sijaan kypsennetyt kasvikset tai marjakiisseli maistua paremmin? Jos maito ei juomana maistu, olisiko jogurtti- tai rahkapohjainen välipala mieluisampi vaihtoehto turvaamaan proteiinin, kalsiumin ja D-vitamiinin saantia?
Lapsuudesta tutut tuoksut ja maut voivat olla tärkeitä ruokahalun herättelijöitä, mutta myös aiheuttaa selkäpiin väristyksiä: makaronivelli ja läskisoosi jakavat ainakin meidän toiminnassamme mukana olevat ikämiehet vahvasti kahteen leiriin. Samaan tapaan joku ikääntyneistä kokeilee mielellään kansainvälisten keittiöiden makuja, kun taas toiselle voimakkaat mausteet ovat kauhistus. Osa käy mielellään palvelukeskuksella tai seurakunnan tilaisuuksissa ruokailemassa, nauttii ateriapalvelun annoksen tai hyödyntää kauppapalvelua, osalle kauppareissuista ja ruuanlaitosta kiinnipitäminen on tärkeä ajanviete ja mielen hyvinvoinnin lähde. Voimme olla ikääntyneen tukena kertomalla olemassa olevista vaihtoehdoista, joilla monipuolisen ruokavalion toteuttamista voi helpottaa.
Yhdessä syöminen lisää hyvinvointia
Vaikka lähtökohdat ja taidot ovat ikämiehillä erilaiset, se ei haittaa menoa Virkeät Ikämiehet -kursseilla – kokeneempi ikämies voi opastaa toista ja ruokaniksit vertaiselta ovat kaikkein parhaita! Kurssin ohjaajille erityisen palkitsevia hetkiä ovat ne, kun ikämiehet kertovat saaneensa uusia ideoita omaan arkeensa ja kokeilleensa kurssin reseptejä kotona.
Kursseillamme tulee näkyväksi myös se, ettei ruokailu ole pelkkää ravintoaineiden tankkausta vaan siihen liittyy paljon sosiaalisia ja psyykkisiä ulottuvuuksia. Yhdessä syöminen voi parantaa ruokahalua, nostaa mielialaa ja kannustaa uusien makujen kokeiluun. Yhteiset ruuanlaitto- ja ruokailuhetket äijäporukassa tarjoavat mainion tilaisuuden tutustua muihin ikämiehiin, ja moni osallistuja onkin korostanut Virkeät Ikämiehet -toiminnan merkitystä sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisessä.
Haluammekin Virkeät Ikämiehet -hankkeessa haastaa kaikki ikääntyneitä arjessaan kohtaavat kiinnittämään huomiota monipuolisten ja maistuvien ruokailuiden toteutumiseen ja järjestämään mahdollisuuksien mukaan yhteisiä ruokailuhetkiä iäkkäille.
Myös me nuoremmat voimme ottaa ikämiesten ruuanlaittotaidoista oppia. Kurkkaathan siis ikämiestemme tekemät upeat ruuanlaittovideot kotisivuiltamme: https://naasville.fi/virkeat_ikamiehet/
Heli Virtanen, projektivastaava, ravitsemusterapeutti, Virkeät Ikämiehet -hanke
Nääsville ry:n ja Pirkanmaan Martat ry:n Virkeät Ikämiehet -hanke kutsuu tamperelaiset eläkeikäiset miehet monipuolisen ravitsemuksen ja mielekkään liikunnan pariin. Lisäksi miehiä kannustetaan hyödyntämään digilaitteita oman hyvinvoinnin tukemisessa.