Eduskunnan IKÄ-verkosto

Väestön nopean ikääntymisen vuoksi valtakunnalliset päätöksentekijät tarvitsevat ajantasaista ja monipuolista tietoa päätöksenteon tueksi. Tähän tarpeeseen perustettiin kansanedustajien, asiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen yhteinen Eduskunnan IKÄ-verkosto vuonna 2018.
Verkosto jakaa ajankohtaista tutkimustietoa iäkkäiden hyvinvoinnista, taloudesta, toiveista, tarpeista ja palveluiden toimivuudesta. IKÄ-verkosto järjestää keskustelutilaisuuksia ja julkaisee niistä tietopaketteja.
Eduskunnan IKÄ-verkostossa oli kaudella 2019-2023 mukana 23 kansanedustajaa Keskustasta, Kokoomuksesta, Kristillisdemokraateista, Perussuomalaisista, SDP:stä, Vasemmistoliitosta sekä Vihreästä liitosta. Asiantuntijoita on liittynyt mukaan 42, heidän joukossaan ovat johtavat alan professorit eri yliopistoista. Mukana on myös 11 iäkkäitä edustavaa tai heidän parissaan toimivaa kansalaisjärjestöä sekä vanhusneuvostojen jäseniä. Verkoston puheenjohtajana toimi kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd) ja varapuheenjohtajana kansanedustaja Marko Kilpi (kok).
Eduskunnan IKÄ-verkoston perustamiskokous kaudelle 2023-2027 pidetään kesäkuussa.
Tietopaketit
- 23.5.2022 Missä ovat iäkkäiden mielenterveyspalvelut? Kenelle kuuluu mielen hyvinvoinnin edistäminen? (pdf)
- 13.12.2021 Sote – miten iäkkäiden tarpeisiin vastataan alueilla? (pdf)
- 26.4.2021 Miten saadaan iäkkäät online? (pdf)
- 23.11.2020 Ratkaisuja ikäihmisten muuttuviin asumistarpeisiin (pdf)
- 18.5.2020 Miten taata yli 70-vuotiaiden kunnossa pysyminen ja kuntoutus koronakaranteenissa ja sen jälkeen? (pdf)
- 4.2.2020 Näkökulmia Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmaan (pdf)
- 29.5.2019 Kuuluvatko iäkkäiden äänet Arkadianmäelle? Iäkkäiden hyvinvointierot kuriin ja vanhustenpalvelut (pdf)
- 21.3.2019 Eduskunnan IKÄ-verkoston ikäpoliittiset tavoitteet hallitusohjelmaan, kevät 2019 (pdf)
- 14.11.2018 Mitä iäkkäiden palveluissa säästäminen maksaa? Missä voidaan säästää ja samalla lisätä hyvinvointia? (pdf)
Lisätietoa Eduskunnan IKÄ-verkostosta:
Katja Borodulin, p. 050 591 2413, etunimi.sukunimi(at)ikainstituutti.fi
Seuraa Twitterissä ikäpoliittista keskustelua aihetunnisteella #ikäverkosto