Milla Koski ja Laura Annila
Porinaporukka-toiminta / Parempaa elämää lähitoiminnalla -hanke, Suomen Asumisen Apu ry
Jos nyt tekisimme mielemme muistoihin koronakevättä koskevan Google-haun, olisi tehokkain hakusana ”kannattelu.” Kuukaudet olivat kannattelua monessa mielessä, ja kokemuksena vahva ja väkevä erityisesti toimintaamme osallistuville.
Kun koronahässäkkä rajoituksineen tuli arkeemme maaliskuun puolivälissä, huoli toimintaamme osallistuneista ikäihmisistä oli suuri. Jokaviikkoisiin ryhmätapaamisiimme oli tavannut osallistua lähes 80 ihmistä. Monelle heistä se oli ollut viikon ainut hetki, jolloin he pääsivät tapaamaan muita ihmisiä, jakamaan oman elämänsä tarinoita. Millaiseksi arki nyt asettuisi? Miten hoituisivat perustarpeet ruokahuollosta lähtien – toisen ihmisen kohtaamisesta puhumattakaan?
Tilanne vaati ripeitä päätöksiä ja riuskaa toimintaa. Ensimmäisellä viikolla soitimme kymmeniä puheluita ja varmistimme, että ryhmäläisten perusasiat olivat kunnossa: että he saivat kauppa- ja apteekkiostoksensa hoidettua ja että heillä oli joku, jolta saada tukea hädän hetkellä. Jos ei ollut, ohjasimme yksilöllisesti palveluiden piiriin ja jatkoimme kannattelupuheluita pitkälle kesään.
Sukellus uuteen maailmaan
Toisella viikolla muotoilimme toimintamme uusiksi. Jos kasvokkaiset kohtaamiset eivät enää olleet mahdollisia, tavattakoon etänä! Koko kevätkausi meni ryhmäpuheluiden merkeissä: jokainen halukas sai viikoittain osallistua puolisen tuntia kestävään puheluun, jossa oli samanaikaisesti langoilla muutama muukin ryhmästä tuttu ihminen. Käynnistimme myös aivan uuden, videovälitteisen ryhmän.
Eiväthän ne perinteisiä ryhmiä korvanneet, mutta toivat kuitenkin rutiinia arkeen ja antoivat tunteen kuulumisesta, olosuhteiden jakamisesta ja vastavuoroisesta kannattelusta. Moni oppi digitaitoja ja sukelsi maailmaan, jonka ei uskonut itselleen enää kuuluvankaan. Koronakevääseen kuului siis paljon onnistumisia.
Mutta se oli myös raskas, sillä välillä tunsimme vain riittämättömyyttä. Kriisitilanne ja siihen liittyvä oman mielen ja työtiimin keskinäinen kannattelu oli kokemuksena uusi. Olimme piskuisen tiimimme kesken aiemmin tottuneet läheisyyteen ja läsnäolosta kumpuavaan yhteiseen luovuuteen – tilaan, jossa (kirjaimellisestikin) hengitetään samaa ilmaa. Nyt kaikki tapahtui etäisyyden päästä.
Työ vei voimia ihan eri tavalla ja ”romahtelimme” vuorotellen. Romahduksen aikana toinen teki, tuki ja tsemppasi. Kannatteli. Tukea sai myös yllättävistä suunnista, kun nopeasti syntyneiden valtakunnallisten verkostojen etätapaamisissa jaettiin hyviä käytäntöjä. Hankkeessamme luotetaan kohtaamisen voimaan: se on olemisemme ydin. ”Ihmisen tärkein ympäristö on muut ihmiset”, summasi asian eräs ryhmäläisemme kesäkuisessa tapaamisessa. Tätä ympäristöä on syytä vaalia.
Ikäihmisille suunnattu, vapaaehtoisten luotsaama Porinaporukka-toiminta tuo yhdessä tekemistä ja seuraa espoolaisiin asuinyhteisöihin. Toiminnan tarkoituksena on tukea kotona asumista, lisätä yhdessäoloa ja vähentää yksinäisyyttä. https://www.porinaporukka.fi/
