Ikiliikkuja

Kuva: Sakari Röyskö
Ikiliikkuja on osa valtakunnallista opetus- ja kulttuuriministeriön Liikkuvat-kokonaisuutta. Ikiliikkuja tarjoaa tukea ja hyviä käytäntöjä +65-ikäisten liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi.
Eläkeikäisten määrä kasvaa ja heitä on nyt enemmän kuin lapsia ja nuoria. Tiesitkö, että suuri osa heistä ei liiku terveytensä kannalta riittävästi? Tavoitteenamme on, että jokainen yli 65-vuotias löytäisi itselleen sopivan tavan liikkua oli kyseessä sitten kauppareissu kävellen, kuntosalilla ahertaminen tai jalkapallon pelaaminen. Tämä onnistuu, kun paikallisesti tehdään yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Tähän tarvitaan toimivia rakenteita ja olosuhteita sekä riittävästi osaamista. Lisäksi mukaan kaivataan uusia tekijöitä monipuolistamaan liikuntatarjontaa.
Aluehallintovirastot myöntävät vuosittain liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustuksia, joilla kunnat kehittävät eri kohderyhmien, kuten ikäihmisten liikkumismahdollisuuksia. Näiden paikallisten Ikiliikkuja-hankkeiden tarkoituksena on, että ikäihmisten osallisuus, fyysinen aktiivisuus ja liikunta lisääntyvät. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa valtakunnallisia liikunnallista elämäntapaa edistäviä kehittämishankkeita. Ikiliikkuja-ohjelma tarjoaa hankkeille tukea ja työkaluja.
Kannustamme ottamaan yhteyttä! Teemme mielellämme yhteistyötä yli 65-vuotiaiden liikkumisen edistämiseksi.
Lisätietoa:
Ikiliikkuja-ohjelmasta: asiantuntijat Anna-Maria Mansikka 040 592 8574 ja Hanna Valkeinen 040 184 7549
Ikiliikkuja-kampanjaviikosta: viestintäkoordinaattori Anne Honkanen 040 081 4550
etunimi.sukunimi@ikainstituutti.fi
Lisää voimaa vuosiin!