Useat kunnat kuvaavat lauseella ”koko kunta ikäihmisen asialla” ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämisen ja palvelujen kehittämistä. Osa kunnista tarkoittaa kunnalla kuntaorganisaatiota halutessaan painottaa erityisesti kunnan eri toimialojen, kuten esimerkiksi sivistys-, kulttuuri ja liikuntapalvelujen, asuntotoimen, osallisuustoiminnan ja sosiaali- ja terveydenhuollon, yhteistyötä. Osa kunnista tarkoittaa kunnalla aluetta, jossa toimijoina ovat ikäihmiset ja muut asukkaat itse, kuntaorganisaatio ja sen eri toimialat, kunnan alueella toimivat yritykset, järjestöt ja muut kolmannen sektorin toimijat.
Yhteistyötä ja yhteistä suunnittelua edellytetään jo nyt
Vanhuspalvelulaki edellyttää kuntaa tekemään yhteistyötä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi mm. kunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Tämä yhteistyön edellytys sisältää siis laajemman yhteistyövelvoitteen kuin pelkästään kuntaorganisaation sisällä tapahtuvan yhteistyön.
Kesällä valittavat uudet valtuutetut pääsevät useassa kunnassa uudistamaan tarpeellisilta osilta kuntansa vanhuspalvelulain edellyttämää suunnitelmaa. Suunnitelmassa tulee myös määritellä, miten kunta toteuttaa yhteistyötä edellä mainittujen tahojen kanssa.
Ikäihmisen hyvinvoinnin edistämisen ja tukemisen toteuttamiseen tarvitaan myös järjestöjä
Sinänsä yhteistyön velvoite on välttämätön. Jokainen ikäihminen, kuten muunkin ikäinen ihminen, on oma yksilönsä omine kiinnostuksen kohteineen ja voimavaroineen. Hänen hyvinvointiinsa vaikuttavat muun muassa toimiva, omannäköinen arki, sosiaaliset suhteet, harrastukset, taloudellinen toimeentulo sekä asumisen ja ympäristön turvallisuus, käytännöllisyys ja viihtyvyyskin.
Siksi myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja tuen muotojen tulee olla monipuolisia ja ikäihmisiä yksilöinä tavoittavia. Kenelläkään toimijalla ei kuitenkaan ole yksin riittävää osaamista eikä muitakaan resursseja vastata kaikkiin ikäihmisen hyvinvointia tukeviin asioihin.
Ikäihmisen kanssa ja hyväksi työtä tekevät järjestöt tuntevat hyvin ikäihmisten laajan, yksilöllisen kirjon. Siten järjestöillä on erityisosaamista, jota ne hyödyntävät nimenomaan ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja tukemiseksi sekä muussa toiminnassa, joka täydentää kuntien ja paikallisten yritysten palvelutarjontaa.
Jotta eri toimijoiden tekemisestä saataisiin mahdollisimman suuri hyvinvointivaikutus ikäihmisille, tarvitaan kuntien ja järjestöjen kanssa yhteistä suunnittelemista, sopimista, tekemistä sekä ratkaisujen löytämistä rakenteiden ja rahoituksen kysymyksiin.
Silloin koko kunta ikäihmisen asialla tarkoittaa ikäihmisten itsensä mukana olemista ja mahdollisuuksia hyödyntää myös järjestöjen vahvuuksia.
Anna Haverinen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto
Kirjoittaja on iäkkäiden osallisuutta edistävän Elämänote-ohjelman ohjausryhmän jäsen.