Ikäinstituutti

Vanhuuttani en tosiaankaan vietä yksin. Joudun pikemminkin ponnistelemaan, että tapaan muita kuin yli 65-vuotiaita, vaikka he hyvää seuraa ovatkin. Yli 65-vuotiaita on nimittäin silloin tällä menolla vajaa 30 prosenttia koko väestöstä. Ilman maahanmuuttoa työikäisen väestön määrä on tuolloin 217 000 henkilöä pienempi kuin nyt. Alle 15-vuotiaita ennustetaan olevan tuolloin yhtä vähän kuin 1800-luvun lopulla, kun koko väestö oli alle 2 miljoonaa. Tämä tilanne on meillä aika pian. Vaikea uskoa, mutta totta se on.

Pitkä elämä kartuttaa elämänkokemusta, joka toimii voimavarana ihmisen ikääntyessä. Kokemus voimaannuttaa ihmistä elämän kuluessa ja vahvistaa elämäntaitoja. Tämä on yleinen käsitys, jolle löytyy sekä tutkimukseen että arkihavaintoihin perustuvaa tietoa. Mutta tuoko pitkä elämä aina automaattisesti mukanaan kokemusta? Miten kokemus karttuu? Ja onko kokemus aina voimavara?

Ikäihmiset muodostavat hyvin heterogeenisen joukon. Mukana on hyväkuntoisia, koko elämänsä liikkuneita ja terveitä senioreita, joilla on myös kulutusvoimaa kasvaneiden tulo- ja varallisuustasojen myötä. Mukana on myös paljon pitkäaikais- ja muistisairaita sekä aikaisempaa enemmän yksinäisiä. Turvattomuutta kokee lähes joka kymmenes. Miten liikuntaa ja liikunnan palveluita osataan tarjota tai tuottaa mahdollisimman monelle?