Siirry sisältöön

Kulttuurieroista ja yhteisistä pulmista korona-aikana

Matkailu avartaa. Saamenmaalla koronapandemia on näyttänyt toiselta kuin Helsingissä, mutta paljon yhteistäkin on. Kulttuureissakin on eroa, mutta pohjimmiltaan ihmisten toiveet ja tarpeet ovat samoja – saada olla yhteydessä itselle tärkeisiin ihmisiin ja yhteisöön.

Oma kulttuuri on ikääntyneelle ihmiselle elintärkeä

Olen työmatkalla ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin, Inarissa, saamelaiskulttuurin pääkallonpaikalla. Kuuntelen Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa saamelaisten ikääntyneiden kanssa työskentelevien ihmisten kertomaa.

Keskustelu käydään pohjoismaisen seminaarin yhteydessä. Seminaari käsittelee alkuperäiskansojen kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia, erityisesti vammaisten ja muistisairaiden henkilöiden näkökulmasta. Saamen kielten asema ei ole erityisen vahva, vaikka onkin lainsäädännössä osin turvattu. Ikääntyessä ja muistisairauden iskiessä voi käydä niin, että lapsuuden kieli on se ainoa, jolla kommunikaatio sujuu. Jos ei sitä saa käyttää, ei elämänlaadusta oikein voi puhua. Kulttuurikin on saamelaisilla kovin erilainen kuin suomalaisilla. Olisi tärkeää, että saamelaiskulttuuri vuodenkiertoineen ja siihen liittyvine töineen sekä juhlineen, sukukäsitteineen ja muine perinteineen huomioitaisiin palveluja järjestettäessä.

Korona siellä, korona täällä

Keskustelu ohjautui luonnollisesti myös koronapandemiaan ja siihen liittyviin haasteisiin. Tiesinhän minä tietysti, että pohjoisessa on ollut vaikeaa, kun rajojen ylittäminen on koronapandemian takia hankaloitunut. Ja olen ymmärtänyt senkin, että saamelaisväestö liikkuu paljon rajojen yli, ja että perhe ymmärretään laajasti ja se on hyvin tärkeä.

Silti huomaan yllättyväni, kun minulle selitetään ongelmien ulottuvuuksia. Muistisairas ikääntynyt ihminen ihmettelee, missä omaiset ovat, kun ei heitä näy. Ei auta, vaikka muistutetaan muutaman tunnin välein, että he eivät nyt pääse käymään, koska asuvat toisella puolen rajaa. Asia on outo eikä pysy mielessä.

Digitaalisista palveluista ja yhteyksistä on niukasti hyötyä vaikkapa käsivarren Lapissa, jossa yhteydet ovat huonot tai olemattomat. Jotta saisit esimerkiksi koronatodistuksen, sinun on kirjauduttava Omakantaan – vaan milläs kirjaudut, jos sinulla ei ole pankkitunnuksia. Ja miten saat pankkitunnukset, jos sinulla ei ole henkilöllisyystodistusta, koska et ole sitä koskaan tarvinnut.

Hotellissa aamiaisella juttelen niitä näitä saamelaiskäräjien työntekijän kanssa. Puhumme saamelaisista ja suomalaisista, mutta myös perheistämme – ja koronasta. Kerron, että viime jouluna otimme lapset viikoksi pois koulusta ja kävimme kahdesti koronatestissä ennen kuin uskalsimme mennä parin korttelin päässä asuvan äitini luo joulunviettoon muutamaksi tunniksi. Puhekumppanini katsoi minua hämmentyneen näköisenä ja sanoi sitten, ettei ollut oikein tajunnutkaan, minkälaista meillä on Etelä-Suomessa ollut.

Eroja ja yhteistä

Vaikka eteläisen ja pohjoisen Suomen maantieteelliset haasteet poikkeavat kovasti toisistaan, perimmäinen ongelma on sama. Iäkäs läheinen on voinut olla saavuttamattomissa kahden korttelin päässä, koska koronatilanne on ollut niin huono, ettei vierailla ole voinut. Tai sitten siksi, että etäisyys on satoja kilometrejä ja välissä oleva valtakunnanraja onkin suljettu. Ja kulttuurieroista riippumatta meillä on sama tarve – olla yhteydessä ja yhdessä niiden ihmisten kanssa, jotka ovat meille tärkeitä, ja joita me tarvitsemme.

Sanna Ahola, asiantuntija, Ihmisoikeuskeskus