Jaana Alasentie, projektipäällikkö
IkäArvokas-hanke, Kirkkopalvelut ry
Kevään epävarmoina kuukausina koronaviruksen aiheuttama kriisi hallitsi uutisointia ja keskusteluja. Pandemia jätti jälkensä. Kriisi tulee muuttamaan Suomea ja koko maailmaa jollakin tavalla.
Poikkeusaika haastoi hankkeiden etenemistä. Järjestöjen, seurakuntien ja kuntien yhteistyöllä on ollut ja on edelleen valtavan suuri merkitys. Yhteistyössä korostuu merkityksellisyys, uudenlaiset ideat ja ammattimaisuus. Uusiin yhteistyömalleihin tuleekin panostaa entistä enemmän haasteista huolimatta ja jokaisen on mietittävä omaa toimintaansa uudella tavalla.
Kuntien, järjestöjen ja seurakuntien ammattilaiset ja vapaaehtoiset kantoivat kortensa kekoon kevään poikkeusolosuhteissa koronakriisin aikana. Monilla paikkakunnilla jo ennen kriisiä rakentuneet ja hyvin toimineet löytävän vanhustyön verkostot sekä valmius yhdessä tekemiseen mahdollistivat melko ketterän koronayhteistyön käynnistymisen kuntien, järjestöjen ja seurakuntien kesken ikäihmisten hyvinvoinnin turvaamisessa. Tästä hyvänä esimerkkinä puhelinsoitot yli 70- ja yli 80-vuotiaille. Lisäksi aineellisen ja henkisen auttamisen sekä vapaaehtoistoiminnan kanavat tarjosivat yksityishenkilöille ja yrityksille luotettavan ja helpon tavan olla mukana auttamassa lahjoittamalla aikaa ja tarjoamalla aineellista apua. Ihmisillä oli halua ja kykyä pitää huolta toisistaan.
Lisää yhteisöllisyyttä
Kuluva vuosi tullee muuttamaan ammattilaisten lisäksi myös luottamushenkilöiden ja päättäjien ajatuksia yhä yhteisöllisempään suuntaan. Olemme voineet havaita, että tekemällä yhdessä saamme enemmän aikaan olemassa olevilla resursseilla. Oikeiden kumppaneiden löytäminen on ollut pitkäjänteistä työtä, ja yhteistyömallin löytyminen on monin paikoin vienyt aikansa. Yhteistyö vaatii asioihin perehtymisen ja hyvän taustatyön lisäksi oikeanlaista energiaa sekä kumppanuudessa toimimisen osaamista.
Järjestötoiminnassa, työyhteisöissä ja perheissä on omaksuttu uusia taitoja ja toimintatapoja. Digiloikka haastoi sähköisten menetelmien ja sovellusten opetteluun. Erilaiset etätyön ja sähköisen vuorovaikutuksen käytännöt tulivat jäädäkseen. Poikkeusaika tarjosi mahdollisuuden oppia uusia asioita myös itsestä ja omista arvoista. Toimintatapojen muutos vaati kärsivällisyyttä ja kykyä sietää epävarmuutta – ja yksin tekemistä. Keväästä piirtyi kehityskaari, jossa aluksi syntyi äkkipysähdys ja hämmennys, minkä jälkeen rakennettiin uudenlaisia toiminnan tapoja ja uusi käytännön perustyö oli hektistä ja kuormittavaa monella arjen toimijalla.
Etätyöstä, viestinnästä, puhelinkontakteista ja etäyhteyksistä rakentui päivän työrutiineja. Jatkuessaan eristyneisyys ja lähikontaktien puute loivat osalle ahdistusta, niin ikäihmisillä kuin ammattilaisilla. Ammattilaiset ovatkin tarvinneet jaksamisensa tueksi vertaistukea ja kohtaamisia etäyhteyksin. Jakaminen ja muiden kokemusten kuuleminen ovat avanneet ymmärrystä erilaisuudesta, ja toisten todellisuuksia.
Poikkeusajan rajoitusten purkauduttua suomalaiset ovat lähteneet liikkeelle. Paluuta kohti normaalia halutaan ja kaivataan. Kun katseet kääntyvät kohti tulevaa, on entistä tärkeämpää, että yhdessä tuumin tuemme edelleen niitä ihmisiä, jotka ovat muita heikommassa asemassa. Koronakriisin jälkihoito tulee haastamaan yhteiskunnan eri sektoreilla yhteistä vastuuta.
Kriisin jälkeen ei ole tarve palata entiseen vaan on myös hyvä aika visioida mihin omalla toiminnallamme voisimme pyrkiä. Kriisi voi toimia porttina parempaan tulevaisuuteen.
Monia töitä voidaan tehdä aiempaa enemmän etänä, joustavammin, paremmin tai mukavammin. Tapahtuu uudistuksia, joiden turvin voimme kaikki voida paremmin. Hankkeet saavat siivet alleen.
Hankkeessa tuetaan haastavassa elämäntilanteessa olevien tai yksinäiseksi itsensä kokevien ikäihmisten kotona asumista ja lisätään heidän osallisuuttaan etsivää vanhustyötä hyödyntäen. ”Hoksauta minut” -korteilla voi ilmaista huolensa kohtaamistaan ikäihmisistä. https://www.kirkkopalvelut.fi/hyvinvointi/ikaarvokas/
