osallisuus

Miksi kukaan ei kysy?

Ystävälläni on seinällään taulu, hiilipiirros. Kuvassa on vanha ihminen kumarassa istumassa, ja tekstinä: ”Vanhuus on sitä, että tietää kaikki vastaukset, mutta kukaan ei kysy.” Teos on kerrassaan pysäyttävä. Lähes joka kerta, kun käyn ystäväni luona, pysähdyn katsomaan tuota pelkistettyä teosta.

Ihimisen asialla

Itsenäisyyspäivänä ajatukseni olivat isovanhemmissani ja niissä sukupolvissa, joiden ansiosta meillä on nyt itsenäinen Suomi. Mietin, mitä me kaikki voisimme oppia entisistä ajoista ja tuoda tähän päivään. Ainakin sen yhteisöllisyyden, joka ennen vallitsi kyläyhteisöissä. Toteutammeko hankkeet yksin vai laaja-alaisessa yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kanssa?

Ystävätoimintaa korona-aikana

Korona-aika on aiheuttanut Suomen Punaisen Ristin toiminnassa monenlaisia muutoksia ja varsin nopeaa sopeutumista. Vaikutukset ovat näkyneet erityisesti ystävätoiminnassa, jossa tuhannet vapaaehtoiset ovat tavallisesti kohdanneet asiakasystäviään kasvotusten. Tapaamiset ovat useille yksinäisille viikon kohokohta ja joillekin jopa ainoita sosiaalisia kontakteja.

Ole sinäkin Mummonmarkan vartija!

Ikäihmisiin kohdistuu samoja huijausyrityksiä kuin muuhunkin väestöön. Joissain tapauksissa huijarit kuitenkin pyrkivät kohdistamaan toimintansa erityisesti ikäihmisiin. Usein huijauksissa käytetään kahta vipuvartta: menetyksen pelkoa tai lupausta suuresta onnesta. Nämä eivät tietenkään ole totta, mutta huijarit ovat erittäin taitavia saamaan uhrin vakuutetuksi siitä, että kyseessä on todellinen tilanne.