Tunnelmia Viva -hankkeen päätösseminaarista
Hankkeen päätösseminaari pidettiin Kampin palvelukeskuksessa 11.10.2017. Seminaarissa oli mukana 90 voimaantumisen vahvistamisen teemoista kiinnostunutta osallistujaa.
Iltapäivän aikana tutustuttiin Viva-hankkeen vaiheisiin sekä voimaantumisen avaintekijöihin. Terveisiä valmennuspolulta toivat Jenni Turunen ja Tuula Kainlauri. Jenni esitteli Viva-valmennuksessa kehittämäänsä ryhmämallia, joka perustui vahvuuksien huomaamiselle ja myönteisen näkemiselle. Tuula kertoi Mind-valmennuksen innoittamana kokeilemastaan Pieni hymy – harjoituksesta erilaisissa ryhmätilanteissa. Tutkija Jari Pirhonen käsitteli puheenvuorossaan hyvän elämän rakentumista iäkkään ihmisen persoonan tunnustamisen näkökulmasta. Lisäksi pääsimme tutustumaan läsnäolo ja myötätuntoteemoihin ja tekemään tähän liittyviä harjoituksia.
Päivän lopuksi yleisön hurmasi Päijät-Hämen Muistiyhdistyksen Taikajengi ja Muistilangat. Esitys kosketti yleisöä monin tavoin sekä kiteytti koko päivän teemat voimaantumisen. Seminaari päättyi tunteikkaasti iloiseen nauruun, liikutuksen kyyneliin sekä riehakkaisiin suosionosoituksiin.
Hankkeessa julkaistaan loppuvuodesta vielä kaksi opasta. Tiedotamme päätösseminaarissa mukana olleita sähköpostitse, kun oppaat ovat valmiit ja luettavissa sivuiltamme!
Seminaarin materiaalit:
Heimonen, Sirkkaliisa & Björkqvist, Tamara: Voimaantumisen avaimet vanhustyössä (PDF).
Pirhonen, Jari. Hyvän elämän edellytykset – vanhan ihmisen persoonan tukeminen (PDF).
Rasanen, Leena & Juote, Mari: Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi (PDF).
Kiitos kaikille!
T. Viva-tiimi
Viva-hankkeen valmennuspolut päättyivät
Viva -hankkeen valmennuspoluilla 20 ammattilaista perehtyi voimaantumista vahvistavaan ohjaukseen sekä läsnäolo- ja myötätuntotaitoihin. Ikäihmisten sekä muistisairauteen sairastuneiden ja heidän läheistensä mielen hyvinvointia ja sen vahvistamisen mahdollisuuksia tarkasteltiin positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisyyden valossa. Osallistujat ovat soveltaneet valmennusten antia monin eri tavoin omissa toimintaympäristöissään.
Valmennuspolkujen päätteeksi 30.3.2017 osallistujat esittelivät työstämiään postereita, joissa he kuvasivat tiedon ja välineiden soveltamista sekä uusia toimintatapoja. Osallistujat olivat muun muassa kehittäneet ryhmätoimintoja muistisairauteen sairastuneille ja heidän läheisilleen, keskittyneet asiakkaan vahvuuksien tunnistamiseen sekä arjen toimintojen rikastamisen eri keinoihin.
Osallistujat kertoivat saaneensa valmennuspoluilta muun muassa ideoita ja välineitä asiakastyöhön sekä oivalluksia itsestä ohjaajana. Pienten asioiden arvostus, läsnäolon tärkeys sekä myönteisyyden merkitys ovat avautuneet uudella tavalla valmennuksen aikana. Valmennuksen koettiin tuoneen varmuutta ohjaukseen ja kohtaamisiin.