Elämänote-ohjelman osallisuustutkimuksen tulokset on julkaistu. Tutkimus tehtiin uudenlaisella osallistavalla menetelmällä, jossa vapaaehtoiset ikäihmiset toimivat vertaishaastattelijoina. Mitä tutkittiin ja mitä selvisi?
”Ja mä huomaan, et mun mielipiteelläni on väliä ja sen takiahan mä olin tästä [haastattelusta] niin kauheesti mielissäni. Vaikka mä en tiedä minkälaista apua mulla on tässä, mut kumminki, että mun mielipiteistäni välitetään. Se oli niinku se.”
Vapaaehtoiset iäkkäät haastattelivat Elämänotteen toimintoihin osallistujia
Osana Elämänote-ohjelmaa (2018-2021) tehtiin haastattelututkimus, jonka aineiston ovat keränneet iäkkäät, valmennetut vapaaehtoiset ikätovereidensa kanssa keskustellen. Kyseessä on ensimmäinen suomalaisessa ikääntymistutkimuksessa kanssatutkijuusmenetelmällä toteutettu tiedonkeruu.
Tutkimuksessa haastateltiin hankkeiden toimintoihin osallistuneita kolme kertaa vuoden sisällä. Tutkimus selvitti, miten kotona asumista ja osallisuutta voidaan tukea ja mikä merkitys ohjelman hankkeiden toimintaan osallistumisella haastateltaville oli.
Ensimmäisiä tuloksia julkaistiin viime vuonna ensimmäisessä tulosraportissa ”Jos mä sit kerran tulen”. Nyt on ilmestynyt tulosraportin toinen osa ”Se on mukavampi yhdessä tehdä”. Raportissa käydään läpi haastateltavien elämäntilanteita ja osallistumisen polkuja, analysoidaan Elämänote-toiminnan merkitystä osallisuuden näkökulmasta, ja raportoidaan osallistujien kokemuksia tutkimusmenetelmästä.
Paikan löytäjistä linjoilla pysyttelijöihin
Haastateltavien elämäntilanteet, mieltymykset ja tarpeet olivat kirjavia. Niinpä myös järjestöhankkeiden toimintaan osallistumisen merkitykset olivat moninaisia. Toiset nauttivat suuresti yhdessäolosta, toiset taas epäröivät sosiaalista kanssakäymistä ja osallistuminen saattoi jäädä muutamaan kertaan. Toisaalta esiin nousi ajatuksia siitä, että mukaan toimintaan saattaisi haluta tulla myöhemmin, elämäntilanteen muuttuessa.
”Mä oon eläkkeelle jäämisen jälkeen ja tänne muuton jälkeen, nii oonha mää vähän muuttunu. Mä oon tuullu sosiaalisemmaks.”
”Minä en niin kun kaipaa tässä, sillä tavalla en kaipaa. Ainakaan vielä, mutta sitten voi olla kun tulee aika, että jos ei ookaan niin omatoiminen ennää.”
Osalle tärkeää oli pysytellä linjoilla ja saada tietoa osallistumismahdollisuuksista:
”Olis se mukavaa, että tulee aina muistutuksia mitä on menossa. […] Ja mihin voi ottaa osaa. Vaik ei niin kauheesti ottaiskaan osaa. Kumminkin tietää.”
Parhaimmillaan osallistujat saivat Elämänote-toiminnasta uutta suuntaa elämälleen:
”Nii en mä ois uskonu et mul on enää mittään. Mä luulin et se on tässä ja nyt, ja nyt aukes se niinku uusi polku.”
Erityisesti haastatteluissa nousi esiin yhdessä olemisen ja tekemisen tärkeys, sekä mahdollisuus tuntea kuuluvansa johonkin.
”ihmiset on ja menee sillä omalla, olkoon urallaan tai mikähän sitte onki. Elää omaa elämäänsä. Mutta sitten kun tulee tämmönen, joku uus juttu, niin ne huomaa, että voi kuinka tyhmää olla yksistään kotona kun voi olla tämmösessä porukassakin.”
Vertaisuuden kokemukset voivat olla korvaamattomia, jos esimerkiksi muistin kanssa on ongelmia:
”Mun mielest oli tosi hyvä päästä ryhmään, jossa oli muut samassa veneessä.”
Yhteisen hyvän jakamisen merkitys ja erilaiset osallistujaroolit
Haastateltavissa oli mukana myös muutama vapaaehtoisaktiivi, jolle yhteisöllisyys on sydämen asia ja tärkeää niin omassa elämässä kuin laajemminkin:
”Osallisuus, yhteisöllisyys, se on hurjan tärkeätä, saadaan ikäihmiset mukaan näihin toimintoihin. Mä oon kokenu sen todella, sanotaanko voimaannuttavana. Se on poikinu kyllä tää [hanketoiminta] sen, että mä oon menny kovasti mukaan [muihinkin toimintoihin].”
Toisaalta roolit voivat myös muuttua. Aiemmin aktiivinen voi esimerkiksi haluta vuorostaan ”tulla valmiille” tai ottaa enemmän kuuntelevan roolin.
”Nykyisin en käytä puheenvuoroja niin paljon kun ennen ja aattelen, että mie kuuntelen ja toiset nyt on asemissa.”
Järjestöjen toiminnan turvaaminen aineellisten resurssien osalta tuli esiin, kun monet haastateltavat korostivat ammattilaisten vetäjien roolia toiminnassa:
”No, mä luulen, että ne on justiinsa [kerhon vetäjän] tyyppiset, jotka on tolla paikalla, niin ne on niitä nostajia. Ei musta oo. Kato kun sen täytyy nostaa muaki ja mulla on se aika kyllä menny ohitte, että mä en pysty tota itteenikään auttaa.”
Elämänote-tutkimus osoitti, että iäkkäillä on paljon annettavaa ja sanottavaa. Heitä kannattaa ottaa mukaan myös tutkimukseen ja kehittämistyöhön:
”Moni ihminen, joka kulkee sauvoilla, kepillä, rollaattorilla, ja heillä voi [olla] kädet huonot, jalat. Mutta heillä toimii järki. Ja sitä sopis ottaa vielä vastaan.”
Hanna-Kaisa Hoppania, tutkija, Ikäinstituutti
Elämänote on ikäihmisten osallisuuden lisäämiseen tähtäävä ohjelma. Ohjelmassa mukana olevien hankkeiden yhteisenä tavoitteena on tukea haasteellisissa elämäntilanteissa olevien ikäihmisten kotona asumista ja vahvistaa heidän elämänhallintaansa. Ohjelma jatkuu vuoden 2021 loppuun asti ja sitä koordinoivat Ikäinstituutti ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry yhdessä. www.ikainstituutti.fi/elamanote/