Lokakuisena torstaina S-marketien pihoilla ympäri Pohjois-Karjalaa nähtiin poikkeuksellisen paljon vipinää, kun ikäihmiset kymmenessä kunnassa kokoontuivat ulkoilemaan, jumppaamaan ja vaihtamaan kuulumisia. Käynnissä oli valtakunnalliseen Vanhustenviikkoon sisältyvä iäkkäiden ulkoilupäivä.
Pohjois-Karjalan Voimaa vanhuuteen -verkostossa keväällä syntynyt idea ulkoilupäivän yhteiskävelyistä sekä voiman ja tasapainon merkitystä esiintuovista jumppatapahtumista kauppojen pihoilla sai liikkeelle peräti noin 300 osallistujaa kymmenestä eri kunnasta. Tapahtumissa korostui se, että liikkuminen toimii terveyden ja toimintakyvyn ylläpidon ohella myös kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä rakentavana voimana.
Idea kauppojen edessä järjestettävistä ulkoilutapahtumista herätti innostusta paikallisissa toimijoissa. Niitä oli organisoimassa lukuisia eri toimijoita – kuntia, järjestöjä, yrittäjiä, vapaaehtoisia ja Siun sote. Yhteisen tekemisen paikalliset toimijat saivat enemmän aikaan kuin kukaan olisi yksinään saanut. Yhteinen tekeminen koettiin innostavana ja sitä tuki myös vanhustenviikon valtakunnallinen teema – Onni kasvaa yhteisössä.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun järjestämme 14 samanaikaista ikäihmisten liikuntatempausta eri puolilla maakuntaa. On hieno fiilis päästä jumppaamaan yhdessä, kun naapurikunnassa tehdään samaa jumppaohjelmaa yhtä aikaa, tunnelmoi Outokummun ja Polvijärven liikuntaneuvoja Aino Palovesi.
Liikkeellä on väliä
Ikääntyneiden liikkumiskyky ei ole pelkkä hyvinvointikysymys – se on myös yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa pelkästään lonkkamurtumien hoito maksoi viime vuonna yli 10 miljoonaa euroa. Tutkimusten mukaan jopa puolet kaatumismurtumista olisi ehkäistävissä säännöllisellä voima- ja tasapainoharjoittelulla. Säästöpotentiaali on siis valtava. Tärkeää on tietenkin myös toimintakyvyn merkitys iäkkäälle itselleen. Se tarkoittaa mahdollisuutta osallistua, hoitaa asioitaan, käydä ostoksilla, asua omassa kodissa ja elää täysillä oman näköistä arkea!
– Säännöllinen harjoittelu lisää voimaa ja auttaa pysymään pystyssä, muistuttaa Ikäinstituutin asiantuntija Ritva-Liisa Salonen.
Hän korostaa, että arkeen sisältyvä liike on tehokas keino ylläpitää toimintakykyä. Tuolilta ylösnousut, porraskävely tai vaikka takaperin kävely pihamaalla ovat pieniä tekoja, jotka vahvistavat lihasvoimaa ja tasapainoa.
Tarjotut mahdollisuudet ja pienikin kannustus liikkumiseen voi vaikuttaa merkittävästi iäkkään arkeen. Aina ei tarvita valtakunnallista tai edes maakunnallista tapahtumasarjaa syyksi liikuntahetkeen, vaan sellaisen voi tarjota raikas syyssää, kotitalon portaat, jämerä penkki tai vaikkapa tukea tarjoava kauppakärry. Moni nauttii yhteisistä liikuntahetkistä läheisen tai naapurin kanssa, mutta joskus riittää jopa pelkkä halaus tai rohkaiseva sana kannustamaan iäkästä pysymään liikkeessä joka päivä.
Ikäinstituutti kiittää lämpimästi kaikkia yhteistyötahoja ja osallistujia, jotka tekivät ulkoilupäivästä yhteisen liikkeen juhlan. Yhdessä liikkuminen tuo iloa, voimaa ja tasapainoa – ja muistuttaa, että onni kasvaa yhteisössä.
Merja Palkama työskentelee Ikäinstituutissa liikunnan asiantuntijana Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa, jonka tavoitteena on ikäihmisten liikkumiskyvyn ja osallisuuden edistäminen terveysliikunnan avulla.