Voimaa vanhuuteen

Voimaa vanhuuteen -toiminta laajenee Länsi-Uudellemaalle ja Satakuntaan

Länsi-Uudenmaan ja Satakunnan alueilla panostetaan tulevina vuosina ikäihmisten toimintakykyisiin vuosiin. Alueilla käynnistyy Ikäinstituutin koordinoima kolmivuotinen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö, jonka tavoitteena on lisätä kotona asuvien, toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden mahdollisuuksia liikkua, osallistua ja selviytyä arjessa mahdollisimman itsenäisesti.

Voimaa vanhuuteen -toiminta juurtui Varsinais-Suomeen

Kolmessa vuodessa Varsinais-Suomessa kehitettiin palvelupolku hyvinvointialueelta kuntien liikuntatoimintaan, perustettiin yli 120 uutta liikuntaryhmää ja koulutettiin 300 vapaaehtoista edistämään ikäihmisten liikkumista. Kolme neljästä ammattilaisten vetämään voima-tasapainoharjoitteluryhmään osallistuneista paransi toimintakykyään parissa kuukaudessa.

Kolme vuotta yhteistä työtä – Voimaa vanhuuteen -ohjelma Varsinais-Suomessa huipentuu juhlaseminaariin

Voimaa vanhuuteen -ohjelman kolmivuotinen kehittämistyö Varsinais-Suomessa on päättymässä keväällä 2026. Ohjelman alueellinen päätösseminaari järjestetään 26. toukokuuta, ja se kokoaa yhteen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen toimijoita sekä muita yhteistyökumppaneita.

Voimaa vanhuuteen tuo tuloksia: iäkkäiden liikkuminen vahvistui reilusti kaikilla ohjelma-alueilla

Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelma on selvästi edistänyt iäkkäiden liikkumista ja toimintakykyä merkittävästi Varsinais-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Vuoden 2025 seurantatietojen mukaan ohjelman kautta on pelkästään viime vuonna tavoitettu kymmeniätuhansia ikäihmisiä, koulutettu lähes 160 vertaisohjaajaa tai ulkoiluystävää ja perustettu 46 uutta liikuntaryhmää.