Tutkimushankkeen mukaan Suomi tarvitsee monipuolisemmat indikaattorit tukemaan kuntien ja hyvinvointialueiden varautumista väestön ikääntymiseen.
Suomen väestö ikääntyy nopeasti, mutta nykyiset tavat arvioida ikäystävällisyyttä ovat liian kapeita ja vaihtelevia. Tampereen yliopiston ja Ikäinstituutin toteuttaman tutkimushankkeen tuore loppuraportti osoittaa, että kunnissa ja hyvinvointialueilla käytettävät ikäystävällisyyden indikaattorit painottuvat sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta jättävät vähemmälle huomiolle esimerkiksi asuinympäristön esteettömyyden, osallisuuden ja iäkkäiden omat kokemukset.
Ikäystävällisyydellä tarkoitetaan ympäristöjä, palveluita ja yhteisöjä, jotka tukevat iäkkäiden mahdollisuuksia hyvään ja aktiiviseen vanhenemiseen. Ikäystävällisyyden arvioinnissa käytetään laatuindikaattoreita, joilla seurataan ilmiöiden tilaa ja kehitystä. Niiden avulla voidaan tuottaa vertailukelpoista tietoa paikallisella ja valtakunnallisella tasolla, tukea päätöksentekoa ja arvioida, miten toimenpiteet edistävät ikäystävällisyyttä ja väestön ikääntymiseen varautumista.
– Ikäystävällisyydessä ei ole kyse vain palveluista. Se tarkoittaa myös arjen ympäristöä, liikkumisen mahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä. Nämä ulottuvuudet täytyy saada vahvemmin näkyviin indikaattoreissa, sanoo tutkimushankkeen johtaja, professori Anu Siren Tampereen yliopistosta.
Viisi askelta ikäystävällisyyteen
Tutkimuksessa analysoitiin kuntien ja hyvinvointialueiden hyvinvointikertomuksia, kyselyjä ja asiantuntijapaneeleja. Tulokset paljastavat, että ikäystävällisyyden arviointikäytännöt vaihtelevat suuresti eikä vertailukelpoista tietoa synny. Indikaattorien käyttö päätöksenteossa on usein satunnaista, ja iäkkäiden näkökulma jää usein vähäiseksi.
Tutkimushankkeen tuore policy brief tarjoaa viisi toimenpide-ehdotusta ikäystävällisyyden edistämiseksi. Indikaattorivalikoimaa tulee laajentaa niin, että sosiaali- ja terveyspalveluiden ohella huomioidaan myös fyysinen ja sosiaalinen ympäristö, esteettömyys, osallisuus sekä hyvinvoinnin edellytykset. Toiseksi tarvitaan kansallinen viitekehys, joka perustuu WHO:n kansainväliseen malliin ja mahdollistaa ikäystävällisyyden arvioinnin ja vertailukelpoisen seurannan.
Myös iäkkäiden oma näkökulma on tuotava vahvemmin esiin: indikaattoreiden tulee heijastaa kokemuksia ja arjen realiteetteja, ei pelkästään palvelujärjestelmän näkökulmaa. Lisäksi olemassa olevia tietopohjia, kuten TEAviisaria ja Sotkanettiä, on hyödynnettävä johdonmukaisemmin ja täydennettävä niitä paikallisesti kerätyllä tiedolla. Tarvitaan tiiviimpää poikkihallinnollista yhteistyötä, jossa kunnat, hyvinvointialueet ja ikääntyneet kehittävät ratkaisuja yhdessä yli hallinnonalarajojen.
– Kun iäkkäiden toimintakykyä, osallisuutta ja itsenäisyyttä tuetaan ennakoivasti, vähennetään samalla palvelutarvetta ja kustannuspaineita tulevaisuudessa. Ikäystävällisyyden edistäminen on yhtä aikaa investointi hyvään elämään ja taloudellisesti järkevää varautumista väestön ikääntymiseen. Tarvitsemme indikaattoreita, jotka kuvaavat tätä kokonaisuutta, painottaa vanhempi tutkija Erja Rappe Ikäinstituutista.
Lisätietoja:
Professori Anu Siren, Tampereen yliopisto anu.siren@tuni.fi
Vanhempi tutkija Erja Rappe, Ikäinstituutti erja.rappe@ikainstituutti.fi
Ikäystävällisyys näkyväksi monipuolisilla indikaattoreilla -Policy Brief