Suuret ikäluokat haastavat liikuntakulttuurin

Kuva: Solita

Kuva: Solita

Suuret ikäluokat ovat tulleet eläkeikään. Varsinaisilla suurilla ikäluokilla tarkoitetaan 1945-50 syntyneitä, jolloin Suomeen syntyi yli 100 000 lasta vuodessa. Itse synnyin 1961. Silloinkin ikäluokka oli kohtuullisen suuri, yli 80 000 lasta. Muutos nykyhetkeen on suuri – nyt vuodessa syntyy enää noin 50 000 lasta. Tämä muokkaa väestöpyramidia. Sata vuotta sitten yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä oli reilut 5 %, nyt jo joka viides kansalainen kuuluu tähän ikäryhmään.

Samanaikaisesti elinajan odote nousee koko ajan. Sitä se on tehnyt vuosikymmeniä, joskin aivan viime vuosina syntyneiden osalta nähdään pientä pudotusta. Naiset elävät miehiä pidempään (84 vs. 78 vuotta). Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että ikäihmisiä on enemmän kuin koskaan ja määrä nousee. Eläkeikäisiä on nyt 60 sataa työikäistä kohden. Vuoteen 2050 mennessä määrä kasvaa jo 72:een.

Kehitys haastaa myös liikuntakulttuurin. Mikä merkitys liikunnalla on näissä talkoissa? Pystyisikö liikunnallinen elämäntapa auttamaan terveyden ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisen lisäksi elämän merkityksellisyyden lisäämisessä kun kokemus pystyvyydestä ja osallisuudesta kasvaa? Voisiko tämä olla tärkeä pohja myös ihmisarvoiselle elämälle?

Ikäihmiset muodostavat hyvin heterogeenisen joukon. Mukana on hyväkuntoisia, koko elämänsä liikkuneita ja terveitä senioreita, joilla on myös kulutusvoimaa kasvaneiden tulo- ja varallisuustasojen myötä. Mukana on myös paljon pitkäaikais- ja muistisairaita sekä aikaisempaa enemmän yksinäisiä. Turvattomuutta kokee lähes joka kymmenes. Miten liikuntaa ja liikunnan palveluita osataan tarjota tai tuottaa mahdollisimman monelle?

Liikunnasta hyötyvät kaikki. Tilanteesta riippumatta. Liikunta hidastaa lihasvoiman vähenemistä, ylläpitää tasapainoa, notkeutta, liikkuvuutta ja nivelten hyvinvointia, parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa, vahvistaa luustoa, parantaa unen laatua ja tuottaa mielen hyvinvointia. Kun myönteisten vaikutusten lista on näin pitkä, nousee mieleen kysymys – miksi emme kykene laajemmin hyödyntämään kaikkea sitä potentiaalia, joka liikuntaan sisältyy?

Puuttuuko meiltä toimintatavat ja rakenteet poikkihallinnolliseen yhteistyöhön, jossa otetaan ihminen kokonaisvaltaisesti huomioon, eikä tuoteta ratkaisuja ja palveluita vain sektorikohtaisesti siiloissa, jotka eivät keskustele toistensa kanssa. Olisiko aika murtaa siilot ja rakentaa uusi malli, jossa niin valtion kuin kuntienkin tasolla muodostetaan ilmiöpohjaisia yhteistoiminnallisia ratkaisuja.

Ihmisten liikuntaan liittyviä toimenpiteitä tehdään kaikissa ministeriöissä. Usein täysin toisistaan tietämättä tai yhteistyötä tekemättä. Varsinaista liikuntabudjettia ohjaillaan Opetus- ja kulttuuriministeriöstä, joka käyttää liikunnan ja urheilun rahoittamiseen Veikkauksen tuottoa. Tämä panostus on vain suppea osa kaikista niistä panostuksista, joita muut hallinnon alat vuosittain liikuntaan ja urheiluun käyttävät kukin omien tavoitteidensa mukaisesti. Nämä tavoitteet ovat usein irti toisistaan jopa hallinnonalan sisällä. Sama toistuu paikallistasolla.

Ikäihmisten liikkumiseen voisi saada paljon lisää voimaa jos paikallistason toimijat muodostaisivat poikkisektorisen yhteistyöryhmän, johon kuuluisi esim. sosiaali- ja terveystoimi, sivistys-, liikunta- ja tekninen toimi, eläkeläis-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöt, liikunta- ja urheiluseurat, kylä- ja kaupunginosayhdistykset, vanhusneuvostot, taloyhtiöt, seurakunta ja yksityiset liikuntapalvelujen tuottajat.

Osaammeko ja uskallammeko tulla ulos siiloista, organisaatioraameista ja vanhoista painolasteistamme?

Ihmisen vuoksi!

 

Tapio Korjus
Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja