Siirry sisältöön

Haavoittuvina kohti toista aaltoa

Viime keväänä elimme omituista aikaa – me kaikki, mutta erityisesti 70 vuotta täyttäneet. Kun koronavirus lähti leviämään Suomessa, 70 vuotta täyttäneet määriteltiin haavoittuvaksi ryhmäksi, joka oli erityissuojelun tarpeessa.

Toimiessani Ikäinstituutissa tutkin ikääntymistä ja vanhustyötä haavoittuvuusnäkökulmasta, joten tämä määrittely kiinnosti. Totta kai asia kiinnosti myös senkin takia, että kuulun itsekin tähän haavoittuvaan 70+ ryhmään.

Haavoittuvuustutkimuksessa määrittelimme haavoittuvuuden seuraavasti: Haavoittuvuus tarkoittaa sitä, että ihmistä on helppo vahingoittaa tai loukata, koska hän on (a) heikko ja hauras, (b) avoin ja suojaamaton tai (c) herkkä ja sensitiivinen.

Näkemys ikäihmisistä haavoittuvana ryhmänä perustui lähinnä kohtaan (a). Ovathan tutkimukset ja arkikokemus osoittaneet, että ihmisen toimintakyky heikkenee iän myötä, ja kroonisten sairauksien todennäköisyys kasvaa. Myös parantumista ja toipumista tukeva reservikapasiteetti heikkenee iän myötä. Siinä mielessä koronaviruksen aiheuttama Covid-19-tauti voi olla huomattava uhka ikäihmiselle. Ikäihmisiä voi siis perustellusti pitää haavoittuvina merkityksessä (a).

Jos ihminen on sekä (a) heikko ja hauras että (b) suojaamaton, hän on erityisen haavoittuva. Näin ollen viranomaiset ja poliitikot päättivät vahvistaa ikäihmisten suojaa. Kotona asuvien ikäihmisten tuli vetäytyä karanteeninomaisiin olosuhteisiin ja välttää fyysisiä ja sosiaalisia kontakteja. Apteekissa ja lääkärissä sai käydä, mutta kauppareissuja tuli välttää. Jos oli pakko käydä kaupassa, niin kaupat ohjeistivat ikäihmisiä käymään aamulla kello seitsemän ja kahdeksan välillä. Ikäihmisten asumisyksiköissä ja hoitokodeissa kiellettiin vierailut. Tällä tavalla sisäistä haurautta pyrittiin kompensoimaan ulkoisella suojalla.

Näillä toimenpiteillä onnistuttiin varmaan suojelemaan monia ikäihmisiä tartunnalta. Kesää kohti suojelutoimenpiteitä alettiin kuitenkin kyseenalaistaa. Arvostelun kohteena olivat mm. asumisyksikköjen ja hoitokotien vierailukiellot, joiden katsottiin eristävän asukkaita ja vaikuttavan kielteisesti heidän elämänlaatuunsa. Moni muistisairaan ihmisen omainen huomasi, miten läheisen kunto romahti. Yksikköjen henkilökunta teki varmaan parhaansa asukkaiden turvallisuuden ja elämänlaadun ylläpitämiseksi, mutta välittömiä kontakteja omaisiin ja ystäviin sekä ulkoilua ja touhua lasten ja lastenlasten kanssa ei luonnollisestikaan pystytty korvaamaan.

Näyttää siis siltä, että kun ihmisistä haluttiin tehdä vähemmän haavoittuvaisia suojelemalla heitä (b), heidän toimintakykynsä heikkeni, he haurastuivat ja tulivat siinä mielessä vielä haavoittuvammiksi (a).

Kotona asuvat, suhteellisen hyväkuntoiset ikäihmiset suojautuivat vetäytymällä koteihinsa, välttämällä kontakteja ja tilaamalla ruokaa kotiovelle. Suojautumalla ulkoiselta uhalta hekin olivat vaarassa haurastua. Kevään mittaan kävi kuitenkin ilmi, että ulkoilu oli suositeltavaa, kunhan pidettiin huolta turvaväleistä ja hygieniasta. Lisäksi mahdollisuudet sosiaalisten kontaktien ylläpitämiseen digitaalisesti olivat tällä ryhmällä paremmat kuin hoitolaitoksissa asuvilla ihmisillä. Näin ollen kotona asuvat ikäihmiset saattoivat itse tasapainoilla oman haurauden ja ulkoisen suojelutarpeen kanssa.

Entä merkitys (c) – herkkyys ja sensitiivisyys? Ovatko ikäihmiset erityisen herkkiä tuntemaan, että esimerkiksi heidän tunteitaan ja ihmisarvoaan on loukattu? Herkkyys on varmaan enemmän ihmisestä kiinni kuin iästä. Se on eettinen voimavara, koska herkkä ja sensitiivinen ihminen reagoi helposti vääryyksiin ja tuntee myötätuntoa. Mediassa käyty keskustelu osoittaa, että ainakin osalle ikäihmisistä kaikkien 70 vuotta täyttäneiden niputtaminen yhteen on tuntunut loukkaavalta. Me olemme yksilöitä – enemmän ja vähemmän hauraita ja suojelun tarpeessa – emme homogeeninen kollektiivi. Toiset taas kokivat, että heidän itsemääräämisoikeuttaan on loukattu: suositukset ymmärrettiin määräyksinä, mikä kevään edetessä herätti vastalauseita.

Kesällä rajoituksia lievennettiin. Ikäihmiset ulkoilivat, tapasivat muita ihmisiä, liikkuivat. Hoivakoteihin pääsi vierailemaan turvallisuusohjeita noudattaen.

Nyt elämme syksyä ja tautitilanne on nopeasti huonontunut. Emme tiedä varmuudella, mitä tulevat kuukaudet tuovat mukanaan. Mitä viime kevät opetti?

Mitä enemmän sisäisiä voimavaroja iäkkäällä ihmisellä on, sitä vähemmän hän kaipaa erityissuojelua. Hän pystyy arvioimaan riskit ja suojaamaan itsensä tarpeen vaatiessa niin kuin muutkin aikuiset. Suuri osa 70 vuotta täyttäneistä ikäihmisistä kuuluu tähän ryhmään. Monet Ikäinstituutin hankkeet tähtäävät nimenomaan ikäihmisten omien voimavarojen vahvistamiseen, haavoittuvuuden ennaltaehkäisemiseen.

Erityisen hauraat ikäihmiset saattavat taas tarvita erityissuojelua. Toimenpiteiden pitäisi kuitenkin olla sellaisia, että ne eivät aiheuta lisää haavoittuvuutta heikentämällä ihmisten sisäisiä voimavaroja. Karanteeninomaiset olosuhteet ja tapaamiskiellot voivat olla kohtalokkaita hauraalle ihmiselle. Onneksi monessa asumisyksikössä on kesän aikana suojaamistoimenpiteiden ohella kehitetty voimavaroja tukevia toimintatapoja, kuten erilaisia pihatapahtumia, ja otettu käyttöön turvallisia paikkoja asukkaiden ja läheisten tapaamisia varten. Suuri vastuu suojelusta siirtyy myös meille, jotka tapaamme huonokuntoisia ikäihmisiä hoitokodeissa, palvelutaloissa ja heidän omissa kodeissaan.

Haavoittuvuustutkimuksen perustana oli eksistentialistinen filosofia, jonka mukaan elämme yhteisessä ja jaetussa maailmassa; olemme kaikki riippuvaisia toisistamme ja haavoittuvia. Yritetään elää sen mukaan.

Anneli Sarvimäki
Ikäfilosofi