Elämänkokemusta voi kertyä elämän loppuun saakka

Pitkä elämä kartuttaa elämänkokemusta, joka toimii voimavarana ihmisen ikääntyessä. Kokemus voimaannuttaa ihmistä elämän kuluessa ja vahvistaa elämäntaitoja.  Tämä on yleinen käsitys, jolle löytyy sekä tutkimukseen että arkihavaintoihin perustuvaa tietoa. Mutta tuoko pitkä elämä aina automaattisesti mukanaan kokemusta? Miten kokemus karttuu? Ja onko kokemus aina voimavara?

Unkarilais-brittiläinen tutkija Michail Polanyi toteaa kirjassaan Personal knowledge, että ihmisellä, joka on toiminut työssään kaksikymmentä vuotta, ei välttämättä ole kahdenkymmenen vuoden kokemus. Jos hän ei ole oppinut mitään uutta työssään ensimmäisen vuoden jälkeen, hänellä on yhden vuoden kokemus, jota hän on toistanut kaksikymmentä vuotta. Hänen viitekehyksensä, jonka avulla hän tulkitsee maailmaa, pysyy muuttumattomana vuodesta toiseen.

Tämä pätee myös elämänkokemukseen. Jos pitkän elämän varrella ei ole oppinut mitään, elämänkokemus saattaa jäädä ohueksi. Ihminen toistaa samoja toimintatapoja, vaikka elämäntilanteet vaihtelevat ja ympäristö muuttuu.  Hän tulkitsee eri elämäntilanteet samaa viitekehystä käyttäen. Hyväksi todettuja toimintatapoja ja tulkintamalleja ei tietenkään kannata muuttaa, mutta joskus niistä kiinni pitäminen on merkki jäykistä puolustusmekanismeista ja kaavoihin kangistumisesta. Silloin toimintatapa ja tulkintamalli ovat haitallisia ihmiselle itselleen ja usein myös hänen läheisilleen. Hän ei vain pysty muuttumaan eikä uskalla kokeilla uusia tapoja katsoa maailmaa.

Elämänkokemuksen karttuminen edellyttää elämästä oppimista. Kokemusperäisen oppimisen tutkijat kertovat, miten tämä tapahtuu. Ensinnäkin ihmisen pitää kokea jotakin. Hänen tulee havaita, mitä hänen ympärillään tapahtuu ja mitä tuntemuksia hänen sisällään liikkuu. Hän näkee tai kokee jotakin, joka herättää hänessä tunteita. Ihmisen täytyy uskaltaa olla avoin ulkoa tuleville viesteille ja kuunnella omia sisäisiä tuntemuksiaan. Seuraava vaihe on reflektointi eli pohtiminen. Pohtimalla tilanteita, toimintatapoja ja tunteita ihminen tulkitsee niitä ja antaa niille merkityksiä. Näiden merkitysten avulla hän voi luoda itselleen uuden viitekehyksen tai toimintatavan, täydentää vanhaa tai pitää vanhaa muuttumattomana. Kun uusi – tai ”uusvanha” – viitekehys tai toimintatapa muotoutuu, ihminen on oppinut jotakin kokemuksestaan. Uusi tulkinta taas toimii viitekehyksenä seuraavissa tilanteissa, jolloin hän saattaa nähdä tilanteen hieman eri valossa ja hänellä on taas tilaisuus oppia uutta. Jotkut ihmiset pohtivat asioita parhaiten yksin ja hiljaisuudessa, toiset haluavat pohtia ryhmässä ja keskustella kokemuksistaan muiden ihmisten kanssa. Tai sitten voi tehdä molempia, tilanteesta ja kokemuksesta riippuen. Myös kaunokirjallisuus ja runot voivat antaa ihmiselle eväitä omien elämäntilanteiden pohtimiseen.

Elämä tarjoaa monenlaisia oppimistilanteita. Ne voivat olla mullistavia tapahtumia kuten naimisiinmeno, lapsen saaminen, tutkinnon suorittaminen, läheisen kuolema, oma sairastuminen tai eläkkeelle siirtyminen. Mullistava elämäntilanne saattaa aiheuttaa elämänkriisin, joka pakottaa ihmisen pysähtymään, pohtimaan ja muuttumaan. Mutta myös arkisemmat tilanteet, kuten herääminen uuteen päivään, iltapäiväkävely hyvän ystävän kanssa, yllättävä kaatosade tai vieraan ihmisen hymy, saattavat olla pohdintaa aiheuttavia kokemuksia.

Elämänkokemuksen kertyminen ei lopu tiettyyn ikään. Se voi jatkua elämän loppuun saakka, mikäli uskaltaa ja jaksaa pysyä avoimena.

Anneli Sarvimäki
FT, esh, dosentti
Ikäfilosofi