Siirry sisältöön

Eläkeläisten moninaisuus

Kuva: Arttu Kokkonen

Kuva: Arttu Kokkonen

Suomessa asuu noin 1,5 miljoonaa eläkkeensaajaa, joista valtaosa on yli 60-vuotiaita. Tämä on moninainen joukko ihmisiä erilaisine elämäntilanteineen, toiveineen ja tarpeineen. Keskimäärin eläkeläiset voivat maassamme hyvin. He ovat aiempia eläköityneitä sukupolvia vauraampia ja vireämpiä. Monella riittää virtaa tehdä töitä eläkkeelle jäätyäänkin. Millaisista ihmisistä oikeastaan puhumme, kun puhumme eläkeläisistä?

Tyypillinen eläkeläinen?

Tyypillisen eläkeläisen määritelmää voisi tarkastella tilastojen valossa. Esimerkiksi vuonna 2020 eläkkeelle siirryttiin keskimäärin 61,9-vuotiaana ja keskimääräinen eläke oli 1762 euroa kuukaudessa. Tilastoista voisi poimia monta muutakin mielenkiintoista lukua aina yksinasuvista työkyvyttömyyseläkeläisten määrään, ja rakentaa eläkeläisen tyyppiesimerkin keskiarvoihin pohjautuen. Tilastot kertovat jotakin kokonaisuudesta, mutta eivät kuitenkaan tavoita ihmisten aitoja, monisyisiä kokemuksia ja elämäntilanteita.

Valitettavan usein eläkeläiset niputetaan yhdeksi harmaaksi massaksi pysähtymättä tarkastelemaan heidän moninaisuuttaan. Kysyin lähipiiriltäni, minkälaisia mielikuvia heillä herää sanasta eläkeläinen. Sain vastaukseksi seuraavat sanat: vapaa, vapaa-aika, kiireettömyys, matkustelu, Espanjan aurinkorannat, isovanhemmuus. Nämä sanat heijastavat sosiaalisia ja kulttuurisia odotuksia, joita eläkeläisiin kohdistetaan. Odotus toimeliaisuudesta ja aktiivisuudesta on tänä päivänä valloillaan. Monesti ajatellaan myös, että aikuisuuden normatiivisia elämäntapahtumia, kuten työssäkäyntiä ja lasten saamista, seuraa eläkeiässä isovanhemmuus. Näin ei tietenkään aina ole.

Monipuolistuva eläkeläisten kuvasto

Viimeisten kymmenen vuoden ajan olen työskennellyt eläkkeellä olevien ihmisten parissa. Olen kohdannut niin hiljattain eläköityneitä kuusikymppisiä kuin lähemmäs 100-vuotiaita (kyllä, hekin ovat eläkeläisiä). Omia mielikuviani on haastettu ja ennakko-oletukseni ovat saaneet väistyä. On ollut silmiä avaavaa keskustella erilaisten eläkeläisten, kuten lapsenlapsettomien, parisuhdetta etsivien yksinasuvien sinkkujen, somessa vapaa-aikansa viettävien, sijoittajien ja sateenkaarisenioreiden kanssa. Heidän ainutlaatuisten elämäntarinoidensa ja kokemustensa kuuleminen on avartanut omaa ajatteluani. Olen havahtunut siihen, että ihmisiä kohdatessa tulisi aina olettaa moninaisuutta.

Eläkeläisten kuvasto on toivottavasti monipuolistumassa. He ovat moninainen joukko ja soisi, että heidät myös nähtäisiin sellaisena. Olen kohdannut turhautumista siitä, ettei eläkeläisten eri elämäntilanteita oteta esimerkiksi erilaisissa toiminnoissa huomioon. Yksinäinen ihminen, jolla ei ole lapsia, lapsenlapsia, eikä ystäviäkään, tuntee olonsa ulkopuoliseksi isovanhemmuutta hehkuttavien ikätovereidensa keskellä. Liikuntaryhmään haluava 60-vuotias ei koe ”vanhusten” jumppaa omakseen. Puhumattakaan toiminnan esteettömyydestä esimerkiksi eri vähemmistöihin kuuluville.

Jotta voisimme ymmärtää aidosti eläkkeellä olevien tilanteita ja tarpeita, meidän tulisi kuulla heitä entistä paremmin. Kannustan kaikkia pysähtymään hetkeksi omien olettamusten ja ennakkokäsitysten ääreen. Vain olemalla mieli avoinna moninaisuudelle, on jokaisella tilaa olla sellainen kuin on ja kokea kuuluvansa joukkoon.

Saini Suutari (VTM) työskentelee Ikäinstituutin Elämäni eläkevuodet -valmennuksen koordinaattorina. Hän on ollut rantauttamassa sateenkaariseniorityötä Suomeen. Yhdenvertaisuuden edistäminen on hänelle sydämenasia.