Edessä elämäni eläkevuodet

Vuosi sitten siitä tuli totta. ”Oletko tosiaan jäämässä eläkkeelle?  Mitä sitten aiot ruveta tekemään? Ovatko valokuvat jo albumeissaan? Mihin liikuntaryhmiin olet ilmoittautunut?  Oletko löytänyt uusia tai vanhoja ystäviä muutettuasi entiseen kotikaupunkiisi? Facebookista niitä löytää – olethan jo siellä?” Apua! Vai tarvitsenko apua, kun en ollut miettinyt vielä mitään noista? Miten tässä vaiheessa oikein kuuluisi käyttäytyä?

Uteliaana uuden edessä

Olen aina tuntenut uteliaisuutta uuden – joskus rankankin – elämänvaiheen edessä. Ollut vaan sillä kannalla, että katsotaan, mitä se tuo tullessaan ja tehdään, mikä oikealta tuntuu. Tuleva elämänvaihe tuntui etukäteen vapaudessaan pelkästään houkuttelevalta. Kiehtovaa oli se, että en tarvinnut enää paksua kalenteria. Ostin pienimmän, minkä kaupasta löysin. Kohtelen sitä tosin suurella lämmöllä. Sisareni onkin sitä mieltä, että minua hallitseva suunnittelupiirre on veressä ja seuraa minua – ja lähimmäisiäni – elämäni loppuun asti.

Vanhempieni kokemukset yhtyvät omiini

Isäni sanoi eläkkeelle jäätyään, että jokainen toiminta on muuttunut paljon isommaksi ja vie enemmän aikaa: jos tänään hoidat pankkiasian, niin huomiseksi siirrät postikäynnin. Naureskelin, koska silloin ruuhkavuosina noita käyntejä ei erikseen noteerannut – siinä sivussahan ne menivät lasten- ja kodinhoidon sekä useiden työtehtävien lomassa. Mutta nyt! On käynyt juuri niin kuin 96-vuotias äitini sanoo: aika rientää iän myötä yhä nopeammin. Onko tässä tullut jo niin hitaaksi? Vai onko kysymys siitä, että nyt on oikeus keskittyä kuhunkin asiaan huolella ja perusteellisesti. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa selvästi kunniallisemmalta ja suorastaan tavoittelemisen arvoiselta.

Kukin taaplaa tyylillään

On ollut kiinnostavaa kuulla ihmisten kokemuksia eläkkeelle jäämisestään. Mieleeni on erityisesti jäänyt yksi viimeisimmistä työpuheluistani, jossa iloinen senioritanssija toivotti minut tervetulleeksi eläkkeelle, koska ”täällä on niin mukavaa!” Olikohan hän täyttänyt kalenterinsa jokaisen päivän jollakin harrastuksella, kuten muutama tuntemani ikäihminen?

Toisessa aktiivisuuden ääripäässä on yksinäinen tuttavani. Minut pysäytti hänen alakuloinen kommenttinsa siitä, että eläkkeellä et ole enää mikään etkä kukaan. Kun ei ole työroolia, ei ole sitä arvostusta, joka ennen oli. Mikään muu tekeminen ei hänestä itsestäänkään ole tuntunut erityisen merkitykselliseltä.

Eläkevalmennus – tarvitaanko sellaista?

Vuosi on siis kulunut tätä oloneuvoksen auvoista aikaa. On ollut mahdollisuus pysähtyä; uumoilla miltä tämä tuntuu ja mitä haluaa ihan-itse-nyt. Mielenkiintoni on herännyt myös Ikäinstituutin Elämäni eläkevuodet -valmennusta kohtaan. Sen tarkoituksena on esitteen mukaan herätellä kiinnostusta omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen, lisätä liikunnan iloa ja vahvistaa mielen hyvinvointia. Voisi ollakin todella kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Sopiva aika kertoa muillekin omista, voimaannuttavista kokemuksistaan ja saada uusia näkökulmia ja ajanviettotapoja elämäänsä.

Ei sitku, vaan nytku

Taidanpa oikein varata kalenterista aikaa jollekin uudelle sen ohella, että säilytän valitsemani vanhat ja mukavat. Aamuihin en varaa mitään. Parasta ovat olleet kiireettömät heräämiset sekä rauhalliset aamukahvi- ja lehdenlukuhetket. Ihan on voinut pysähtyä miettimään kiinnostavien aiheiden äärelle. Perjantaiehtoot pyhitetään edelleen saunalle ja kahdenkeskisille kynttiläillallisille. Pitkät kävelylenkit kuuluvat nyt jokaiseen päivään, ja milloin vain voi tehdä reissun mökille tai läheisten luo.

Ja kyllä – Lavis on löytynyt, vanhojen koulukavereiden kudonta- ja köksäkerhossa muistellaan menneitä, facebook hiipii harkintaan ja väridiat ovat siirtymässä muistitikuille, veehooässät deeveedeiksi…

Ulla Salminen

Ulla Salminen teki suurella sydämellä korkeatasoista ikäihmisten terveysliikunnan koulutus- ja kehittämistyötä Ikäinstituutissa kolmisenkymmentä vuotta. Lempilapsina Voimaa vanhuuteen -ohjelma ja senioritanssi. Ullan mielestä liikunta lääkitsee loistavasti sekä pääkoppaa että kroppaa.