Minna Kataja-Rahko ja Minna Heini
Lupa puhua -hanke, Suomen muistiasiantuntijat ry
Vuosi 2020 käynnistyi vuosikellosuunnitelman tahdissa. Maaliskuuhun 2020 mennessä olimme järjestäneet kaksi kehittämistyöpajaa, joissa muistiperheet ja sote-alan ammattilaiset olivat yhdessä pureutuneet vaikeiden asioiden ja huolten puheeksi ottamisen tematiikkaan. Olimme osallistaneet kohderyhmämme yhteiseen työskentelyyn, ja saaneet heidät ottamaan ensiaskeleet puheeksi ottamisen mallin rakentumiselle. Yhteistyön siemeniä oli löydetty. Vielä oli jäljellä kolme työpajaa, jotka olisivat vieneet hanketta yhä syvemmälle puheeksi ottamisen teemaan. Kohta pääsisimme luomaan ensimmäisen prototyypin huolten puheeksi ottamisen välineestä.
Sitten tuli korona. Poikkeustilanteen vuoksi jäljellä olevat kolme työpajaa jouduttiin siirtämään syksyyn. Onneksi valtaosa osallistujista ilmaisi intonsa osallistua työpajoihin myöhemmin. Tapaamisia, seminaareja ja messuja karsiutui kalentereistamme melkoinen määrä.
Työyhteisössämme päätettiin heti siirtyä etätyöskentelyyn. Muutos ei ollut meille suuri, olimmehan jo aiemmin tehneet paljon etätyötä. Sen sijaan hanketyömme, joka perustuu kohderyhmiemme yhteen tuomiseen ja vuoropuhelun käynnistämiseen, jouduttiin miettimään uudelleen. Tarvittiin uusia ideoita myös hankkeen etenemisen suunnitteluun.
Tiedon keräämisen aika
Vuoropuhelu muistiperheiden ja sote-ammattilaisten kanssa sai jäädä odottamaan syksyä, mutta eri osapuolten näkemyksiä pystyttiin kaikesta huolimatta keräämään myöhemmin hyödynnettäväksi. Tapaamisia yhteistyökumppaneiden, hankkeen Avainhenkilöiden sekä pienten asiakasryhmien kanssa pidettiin etäyhteydellä. Sähköiset välineet, eli muun muassa Teams-palaverit sekä virtuaaliset tiedonkeruun ja keskustelun työkalut antoivat meille paljon hyödynnettävää materiaalia. Saimme kerättyä kokemuksia muun muassa muistisairauden tulosta perheeseen sekä ammattilaisten käyttämien työvälineiden hyödyllisyydestä.
Viestinnän osalta poikkeustilanne helpotti tulevaa syksyä, sillä vuosikellon mukaisia toimia pystyttiin nyt tekemään ennakoivasti. Kirjoitimme esimerkiksi avoimuuteen ja muistisairauksiin liittyviä asennevaikuttamisjuttuja syksyn järjestölehtiin, ja osallistimme ohjausryhmämme yhteishaastattelun muodossa kirjoittamaan artikkelin hankkeemme teemoihin liittyen.
Hyödynsimme ohjausryhmäämme myös juurruttamisen suunnittelussa, mikä osoittautui erinomaiseksi keinoksi saada useita eri näkökulmia aiheeseen. Myös hankkeemme Avainhenkilöiltä saimme näkemyksiä juurruttamiseen sekä ideoita puheeksi ottamisen välineeseen.
Kentältä alkoi kuulua huolestuneita ääniä muistiperheiden palveluiden riittävyydestä poikkeustilanteessa. Tartuimme STEAn poikkeustilanteen rahoitushakumahdollisuuteen ja ideoimme palveluiden saatavuutta tukevan toimintamallin työyhteisöstä muodostuneen pienen tiimin voimin. Oli hienoa huomata, kuinka hakemus syntyi, vaikka emme voineet sitä fyysisesti yhdessä olemalla kirjoittaa. Vaikka rahoitusta ei tullut, olimme tyytyväisiä tiimiimme, joka toimi yhteen hiileen puhaltaen ja yhteisten tavoitteiden motivoimana.
Ensisijaisesti poikkeustilanne antoi meille mahdollisuuden pysähtyä. Hyödynsimme aikaa hankkeen arviointiin ja suunnitteluun ihan eri intensiteetillä kuin aiemmin. Vuosikellossamme puheeksi ottamisen mallin pilotointivaihe kävi läpi muodonmuutoksen. Paikkansa vuosikellosta sai myös uusi ideamme puheeksi ottamisen välineestä muistiperheiden omaan käyttöön. Hanketta reflektoidessa muistimme, miten tärkeää on aika ajoin rauhoittua ja pysähtyä työn ääreen.
Rakennamme hyviä kohtaamisia muistiperheiden ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten välille. Kannustamme huolten puheeksi ottamiseen, luomme rakentavan keskustelun mahdollisuuksia ja etsimme keinoja helpottaa ammattilaisen työtä. Päätavoitteenamme on lisätä kotona asuvien muistiperheiden jaksamista ja hyvinvointia. https://sumut.fi/suomen-muistiasiantuntijat/muistiperheet-yhteistyokumppaneina-lupa-puhua-hanke/
