Siirry sisältöön

Me selviämme!

Koronavirus pysäytti koko Suomen maaliskuussa. Jyväskylän kaupunki sulki palveluasumisen ja päiväkeskusten yksiköt ulkopuolisilta jo 12.3. ja samalla ajoimme alas projektin toiminnatSaimme selkeät ohjeetulkopuolisia ei saa tulla yksiköihin ja kotihoidon henkilöstön on suojauduttava erityisen huolellisesti.  

Ensimmäisten viikkojen aikana koimme ahdistusta niin kuin moni muukin. Mitä tästä seuraa, olenko minä oireeton tartuttaja ja tartutan muut samoissa tiloissa toimivat työntekijät ja he tartuttavat kotihoidon asiakkaat?! Desinfiointi, naamamaskit, silmäsuojat ja suojavaatteet olivat arkeamme. Ilo hävisi työntekijöiden keskuudesta 24 tunnin sisällä siitä, kun hallitus antoi ohjeet. Pienikin aivastus tai yskäisy herätti pelkoa. Maaliskuu meni aivan sumussa, seurasimme uutisia ja Korona tuli työpaikoille ja kotiin. Omaa ahdistusta purimme kollegoiden kanssa ja sen tuen avulla pystyimme keskustelemaan kohderyhmäläisten kanssa jäsentyneesti ja kannustavasti.  

Soitimme kohderyhmäläisille ja kuulostelimme heidän tuntemuksiaan. Moni koki olonsa uhatuksi, syylliseksi. Miksi meidän pitää olla eristyksissä? Kuka käy kaupassa, kun ei ole omaisia lähellä? Kenelle minä puhun, kun ketään ei uskalla tavata? Kohderyhmäläisten ahdistus kasvoi kevään myötä. Onneksi toimipisteemme sijaitsee kohderyhmäläisten lähellä ja kevään edetessä aloimme tapaamaan heitä ulkona, naamamaskit kasvoilla. Moni kertoi, että oli helpottavaa keskustella toisen kanssa, eikä vilkuilla takavasemmalle ja kokea syyllisyyttä. Yksinäiset jäivät yksin ja omaishoitajien työ lisääntyi, kun sovitut hoitojaksot eivät toteutuneet. Yksinäisten katkeruus pariskuntia kohtaan nousi esiin – Minulla ei ole ketään. Älylaitteet auttoivat yhteydenpidossa, mutta moni ei niitä käytä ja yhteydenpito omaisiin jäi puheluiden varaan. Yksinäisyys ja toimintakyvyn heikkeneminen alkoivat näkyä. 

Yhteistyö vahvistui

Yhteistyö kotihoidon henkilöstön kanssa vahvistui kevään aikana. Heidän avulla löysimme niitä kohderyhmäläisiä, joiden elämä oli pysähtynyt. Omaiset eivät uskaltaneet käydä eikä kotihoidon resurssit riittäneet kuin perustoimiin. Kevään edetessä ja auringon lämmittäessä aloimme tapaamaan heitä Jyväsjärven rannalla. Moni koki, että jos jotain hyvää pitää etsiä, niin se, että Korona iski keväällä. Aurinko ja kevään seuraaminen luonnossa oli monelle vahvistava tekijä. Koronan seuraamukset olisivat olleet raadollisemmat marraskuun pimeässä. 

Kauppa- ja asiointiapu oli monelle tärkeää. Koronasta huolimatta kohderyhmäläiset kokivat henkilökohtaisia tragedioita ja tarvitsivat tukeamme. Sairaudet ja huoli lapsista, lapsenlapsista olivat olemassa ilman Koronaakin. Kohderyhmäläisten aktiivinen osallistuminen WhatsApp-keskusteluihin oli monelle tärkeää. Ryhmässä jaettiin leivontaohjeita, kuvia kalansaaliista tai kevään ensimmäisistä kukkasista. Kevään aikana toteutui hyvänmielen kampanjan koko alueen asukkaille: Bongaa logo! Sijoitimme kävelyreittien varsille laminoituja hyvänmielen tekstejä ja halutessaan sai lähettää kuvan löytämästään tekstistä. Näitä kuvia ja ihania viestejä saimme kaiken ikäisiltä. Toiveikkuus alkoi näkymään meissä kaikissa. 

Kesällä hyödynnämme entistä enemmän ympäristöä ja toteutamme erilaisia ryhmiä järvimaisemissa. Mikä ilo kohderyhmäläisillä oli jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. He olivat kaivanneet toisiaan, yhteistä tekemistä ja naurua. Ryhmiin oli tullut uusi rutiini: käsidesit, suojahanskat ja turvavälit. Nämä rutiinit oli helppo hyväksyä, nämä rutiinit tulivat jäädäkseen.  

Me selviämme!