Kysyimme muutama vuosi sitten Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimuksessa suurelta joukolta ikääntyviä ihmisiä, mitkä asiat ovat merkityksellisiä heidän hyvinvoinnilleen. Kolmen tekijän kärki nousi selvästi yli muiden: terveys, perhesuhteet ja koti. Perhesuhteiden lisäksi myös muut ihmissuhteet olivat korkealla listalla.
Sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa on viime aikoina korostettu relationaalisuuden merkitystä yksilön hyvinvoinnin perustana. Huolimatta länsimaisten yhteiskuntien kehityksestä tutkimukset ovat yhä uudestaan osoittaneet, että perhesuhteilla on edelleen suuri merkitys, erityisesti ikääntyneille ihmisille.
Osallisuus perhesuhteista ja muista sosiaalisista suhteista ei kuitenkaan ole itsestään selvyys. Vanhojen ihmisten yksinäisyys on noussut viime vuosikymmenen aikana yhteiskunnalliseksi puheenaiheeksi. Ongelmaa ja sen laajuutta on kartoitettu erityisesti määrällisillä tutkimusmenetelmillä. Yksinäisyyttä kokevia on havaittu olevan muutamasta prosentista aina kolmasosaan ikääntyneistä, määritelmistä ja tutkimusjoukosta riippuen.
Tulevina vuosina sosiaalisten suhteiden merkitys korostuu, sillä yhä useampi ihminen vanhenee ilman perhettä. Tämä haastaa pohtimaan, miten mahdollisuutta kokea sosiaalista osallisuutta voi vahvistaa. Kuuluminen joukkoon ja yhdessä tekeminen ovat hyvinvoinnin tekijöitä, joita voidaan tukea. Tässä erityisesti kolmannen sektorin toimijat ovatkin kehittäneet uusia avauksia, joiden toivoisi leviävän laajaan käyttöön. Monessa niistä mielen ja kehon hyvinvointi yhdistyvät sosiaalisen osallisuuden kokemukseen.
Jatkossa on tärkeä kiinnittää huomiota myös siihen, että osattomuus hyvinvointia tukevista sosiaalisista suhteista voi myös olla sitä, että suhteet eivät toimi. Syystä tai toisesta olemassa olevat suhteet ovat rikki. Kun kyseessä ovat perhesuhteet, hyvinvointi on silloin vakavasti uhattuna. Näihin vahingollisiin suhteisiin voi sisältyä ristiriitoja, konflikteja tai suoranaista kaltoinkohtelua. Tällaisia osattomuuden muotoja palvelujärjestelmämme ei vielä riittävästi tunnista.
Pitäisi aloittaa siitä, että näemme vanhat ihmiset osana perhettä eikä perhe määrity ainoastaan yksiköksi, johon kuuluvat isä, äiti ja alaikäiset lapset. Vanhat ihmiset ovat yhtä lailla perheittensä jäseniä. Kuitenkin käsitykset perheestä ovat muuttuneet ja on olemassa monia erilaisia malleja perheistä. Perheet voidaan nähdä muuttuvina rakennelmina, joita yksilöt erilaisten neuvottelujen kautta rakentavat jatkuvasti ja aina uudella tavoin. Myös vanhoilla ihmisillä on monenlaisia perheitä, vaikkapa uusioperheitä ja samaa sukupuolta olevien parisuhteita.
Koska ihminen on relationaalinen olento, hän tarvitsee tunnetta osallisuudesta ja kuulumisesta yhteisöön sekä yhdessä tekemistä ja olemista. Hän tarvitsee myös kokemuksen siitä, että voi rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Marjaana Seppänen
sosiaalityön professori, Ikäinstituutin säätiön hallituksen jäsen
Helsingin yliopisto
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Voimasanomissa 2019.