Kauan odotettu eläkeikä koitti 2017 ja kaksi vuotta myöhemmin elämä mureni palasiksi. Mitä tragedia opetti 67-vuotiaalle Helenalle? Vastauksia löytyi Elämäni eläkevuodet -ryhmässä.
Helenan 41-vuotinen työura hoitotyön parissa tuli päätepisteeseen vuonna 2017. Vaikka hän oli nauttinut työstään, eläkkeelle jääminen tuntui hyvältä. Työelämä oli vienyt paljon voimia, samoin ryhmäkodissa asuneen muistisairaan äidin asioista huolehtiminen. Viimeiset 1,5 vuotta Helena teki puolikasta työaikaa.
”Se antoi voimia ansiotyöhön, ja pystyin auttamaan dementoitunutta äitiäni. Hänellä ei ollut ketään muuta kuin minä ja mieheni.”
Helenan eläkepäivät alkoivat, voimat palautuivat ja Helena iloitsi miehensä kanssa uudesta, erilaisen aikakauden alkamisesta. Äiti oli turvallisessa hoitopaikassa, jossa hänestä pidettiin hyvää huolta. Oli enemmän aikaa kahdenkeskiselle olemiselle ja mökkeilylle.
Uusi aikakausi jäi kuitenkin lyhyeksi.
”Vuosi 2019 oli niin synkkä kuin voi ikinä olla. Ensin kuoli äitini, ja kuukausi myöhemmin mieheni. Hänen kuolemansa tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.”
”Suruun ei voi jäädä vellomaan”
Miehensä kuoleman myötä Helena kävi läpi melkoisen myllyn. Elämä meni ylösalaisin moneen kertaan. Selviytymisen kulmakivenä oli Helenan vahvuus, resilienssi. Se tarkoittaa kykyä selviytyä vaikeiden elämäntilanteiden keskellä.
”Olen vahva. Tiesin, että selviän tästäkin.”
Suru on yhä läsnä, mutta se on muuttanut muotoaan. Surutyöhön kuuluvat ajatukset ovat selkiytyneet. Nyt, kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen, Helena kokee olonsa hyväksi.
”Ennen kaikkea olen hyvässä kunnossa fyysisesti. Mutta kyllä sitä itkemistä vielä tulee. Yleensä silloin, kun olen yksin kotona, ja illalla nukkumaan käydessä. Itku on hyvin herkässä myös silloin, kun tv:stä tulee ohjelmaa, jossa tapahtuu jotakin surullista. Ne on niitä hankalia hetkiä. Silloin, kun olen ihmisten kanssa tekemisissä, on helpompaa.”
Hyvää mieltä arjen rutiineista
Helenalle on tärkeää olla ihmisten ilmoilla. Hän on ihastunut korona-ajan myötä tulleeseen uuteen tapaan, jolla ulkoilijat huomioivat toisiaan lenkkipolulla.
”Ihmiset kaipaavat toista ihmistä. Kun ei voi osallistua mihinkään muuhun, niin tuolla ulkona tervehditään toisia. Hymyillään ja nyökätään.”
Läheisestä naapurista on tullut Helenalle hyvä ystävä. Yhteiset kävelylenkit ovat tuoneet arkeen rutiinia ja rytmiä. Niistä on ollut myös henkisestä apua. Helena korostaakin liikunnan merkitystä itselleen erityisesti mielen hyvinvoinnin kannalta.
”Liikunta pitää mieleni virkeänä. Silloin en vaivu synkkiin ajatuksiin niin paljon.”
Hyvää mieltä Helenalle tuo myös toisten ihmisten auttaminen. Hän auttaa lähellä asuvaa rouvaa arkisissa askareissa. Hän on miettinyt myös vapaaehtoistyötä vanhusten ulkoilukaverina.
”Töissä muistan ajatelleeni, kuinka ihanaa olisi ollut, jos olisi ollut ihmisiä, jotka vievät vanhuksia ulos.”
Porukalla uusia juttuja kokeilemaan
Viime vuonna Helena sai kuulla tutultaan, että hänen paikkakunnallaan oli alkamassa Elämäni eläkevuodet -ryhmä. Helena innostui asiasta, ja päätti osallistua ryhmään.
”Se oli ryhmä, johon voi lähteä mukaan, vaikkei olisi ikinä liikkunutkaan muutoin kuin tarpeellisen kävelyn.”
Ryhmä hitsautui yhteen kahdeksan tapaamiskerran aikana. Viimeisellä tapaamiskerralla päätettiin, että syksyllä lähdetään ohjatulle kuntosalivuorolle ja vesijuoksemaan.
”Lähtemistä helpottaa, kun mennään yhdessä. Se innostaa, kun muut ovat kokeneet ne hyväksi. Ja tietää, että sitten siellä on samanhenkistä porukkaa. Kuntosalilta saatava ohjaus auttaa siihen, että tietää, mitä tekee ja miten niitä laitteita käytetään. Mulla on tavoitteena saada kuntosalilla käymisestä säännöllistä.”
Tragedia kirkasti elämänarvot
Vaikka vaikeudet ovat vieneet paljon, ne ovat tuoneet Helenalle myös paljon hyvää. Hänen itsetuntemuksensa on vahvistunut ja hän tietää, millaista elämää haluaa jatkossa elää:
”Täytyy olla luottamusta ja kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan, sekä armollisuutta itseä kohtaan. On myös hyväksyttävä itsessä ja toisissa olevat heikkoudet. Jokainen elää omaa elämäänsä omalla tavallaan. Ei haikaile sinne jonnekin, että sitten joskus minä teen jotakin, vaan tekee sen nyt, ja elää sen mukaan. Täytyy olla rohkea ja uskaltaa olla sellainen, kuin oikeasti on. Pitää nauttia elämästä nyt, eikä vasta sitten. Ei voi tietää, tuleeko sitä sitten kun -aikaa koskaan.”
Jutussa esiintyvän henkilön nimi on muutettu.
Teksti: Taru Tanskanen
Katso löytyykö sinun paikkakunnaltasi Elämäni eläkevuodet -valmennusryhmää. Elämäni eläkevuodet -ryhmissä jaetaan kokemuksia eläkkeelle jäämisestä ja keskustellaan sen herättämistä odotuksista ja toiveista. Tavoitteena on löytää liikkumisen ilo ja kipinä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä saada keinoja omannäköisten eläkevuosien rakentamiseen.
