Tarinoita Elämänotteesta, osa 7/21.
Joensuun keskustasta Pielisjoen rantaa seuratessa päätyy Utran lähiöön, jossa asutus on pientalo- ja pienkerrostalovoittoista. Täältä uudempien talojen keskeltä löytyy Utran vanha puukoulu, jossa toimii mm. asukasyhdistyksen kahvila. Pihapiirissä on niin ikään vanha liiteri ja tuoreemmassa piharakennuksessa kirpputori. Rannan puiden lehdet ovat vasta hiirenkorvalla, joten puukoulun pihalta on näköyhteys läheisille ulkoilusaarille. Koulun pihalla onkin kasa talkootyönä tehtyjä polttopuita odottamassa kuskaamista ulkoilusaaren kodalle, jotta innokkaat retkeilijät saisivat makkaransa paistettua.
Sisään astuessa puukoulun korkeat huoneet tekevät vaikutuksen. Rakennuksen toisessa siivessä on kokoontumistila, jonka seinät ja hyllyt notkuvat tavarapaljoudesta, lähinnä käsityötarvikkeista. Valoisan huoneen seinustoilla on kahdet kangaspuut, joista toisissa on iloisen kirjava räsymatto työn alla. Tilan lämmittämiseen aikanaan käytetyt kaksi kakluunia seisovat edelleen huoneen vartijoina. Huoneessa on myös iso pöytä, jonka äärellä toistakymmentä ihmistä mahtuu hyvin askartelemaan. Sininen ”Nyt on minun vuoroni olla äänessä” -viiri on jo otettu esille ryhmäläisiä varten.
Monenlaisia rouvia saapuu hiljalleen paikalle. Osa hitaammin, toiset nopeammin, jotkut puheliaampia ja jotkut hiljaisempia. Kaikki asettuvat sulassa sovussa pöydän ääreen, jolle ohjaajat Jaana ja Johanna ovat levittäneet Mielipakan luontoaiheisia valokuvakortteja. Jokainen saa tapaamisen aluksi poimia kortin, jonka kuva puhuttelee tänään ja kertoa, mitä se tuo mieleen. Monella kuvat nostavat mieleen muistoja lapsuuden-maisemista. Kevään tulo innoittaa tarttumaan kukkia esittäviin kortteihin ja joku kertoo aikanaan istuttaneensa metsämansikoita autotallin seinustalle. Kun jokainen on päässyt vuorollaan esittelemään korttinsa, on aika hakea keittiöstä kahvia ja jatkaa muihin asioihin.
“Se elämäni parhainta aikaa oli niin…”
Ryhmäläisten hakiessa kahvia ovat luontokortit vaihtuneet ET-lehtiin, tarroihin, runokirjoihin, saksiin, liimapuikkoihin ja erivärisiin pahveihin. Nyt päästään askartelemaan oman elämän aarrekartta niistä asioista, jotka tuovat itselle voimaa. Välillä lauletaan spontaanisti: ”Se elämäni parhainta aikaa oli niin, oli niin…” Lehtiä plärätessä ja tarroja vaihdellessa keskustellaan myös tulevasta retkestä Outokummun kaivosmuseoon. ”Ketkä on lähössä sinne rokkiin?”, kyselee ohjaaja Jaana. Ilosaarirockin tarjonnan lisäksi pohditaan yhdessä Ilovaari-rockin antia. Myös seuraavan viikon seniorimuotinäytös puhuttaa. ”En mie pääse”, toteaa ryhmäläisten joukosta mukaan värvätty naismalli, mutta ohjaajat rohkaisevat kainon mallin sittenkin osallistumaan.
Aarrekarttojen esittelyn yhteydessä selviää, että moni paikalla olevista on leski. Joku kertoo kaipaavansa miestään vielä 12 vuodenkin jälkeen hirveästi. Yksi jos toinenkin nyökyttelee empaattisen näköisenä, tunne näyttää olevan tuttu monelle muullekin. Voimaa ammennetaan vaikkapa tähtitaivaasta: ”Tähtiä aina tykkään kahtella illalla, Väinämöisen viikatetta ja Otavaa ehtin, kun ne koulussa opetettiin.” Aarrekarttojen kautta jaetaan myös kokemuksia arkisista asioista: ”Minä löysin tähän tän ”Tyynenä”-tekstin, kun tyynenä pittää olla, vaikka eilenkin niin kiukkuisena terveyskeskuksesta lähdin, kun en apua saanut. ”Tuo ET on minulle Elämisen Taito, että oppii elämään tämänhetkistä elämää, löytää se positiivinen puoli oman sairaudenkin kanssa.”
Kaksi tuntia kuluu nopeasti ja sen päätteeksi ohjaajat keräävät tavarat talteen. Toisessa kerhossa vietetään parin päivän päästä 90-vuotisjuhlia. Juhlat vaativat Jaanalta ja opiskelijaharjoittelijalta vielä pieniä ennakko-valmisteluja. Johannan työpäivä venyy iltaan emojärjestön vuosikokouksen myötä. Kotikäynneillä tähän asti tavattuja ihmisiä on tarkoitus käydä tapaamassa uudestaan. Sekä kaupungin työntekijöiltä, diakoniatyöstä että omaisilta ja naapureilta on tullut vinkkejä uusista ikäihmisistä, joita olisi hyvä käydä tapaamassa. Näitä ihmisiä pyritään auttamaan ja saamaan mukaan hankkeen tapahtumiin ja retkille, joita on tulevaisuudessa suunnitteilla.
Ulla Pohjanmaa, suunnittelija, Elämänote-ohjelma
Info: ViaDia Joensuun Ehtoovirkku -hanke aktivoi ja osallistaa ikäihmisiä matalan kynnyksen toimintaan harrastus- ja vertaisryhmien, koulutusten, tapahtumien ja retkien keinoin. Tavoitteena on mm. lisätä löytävää työtä ja lähialueen toimintamahdollisuuksia sekä vahvistaa yhteistyöverkostoa. Hankkeessa järjestetään myös kotiapua ja ystäväpalvelua vapaaehtoisresurssien mukaisesti.
Tutustu Ehtoovirkku-hankkeeseen tarkemmin: https://www.viadia.fi/joensuu/ehtoovirkku/
Tarina pdf-tiedostona: Elämänote-tarina 7_Ehtoovirkku
