Tarinoita Elämänotteesta: osa 20/21 .
Helsingin palvelukeskuksissa kokoontuu monenlaisia eläkeikäisten ryhmiä ammattilaisten ohjaamina. Tänään ryhmätilaan saapuu pariskuntia, joita yhdistää hiljattain varmistunut tieto toisen puolison muistisairaudesta. Pariskunnat ovat tavanneet toisiaan jo useamman kerran ja kokoontuvat nyt yhteen viimeiseen tapaamiseen. Yksi pariskunta tuokin koko ryhmän puolesta ohjaajille kiitokseksi kukkakimpun. Osallistujat nappaavat tottuneesti pöydällä olevasta purkista oman nimilappunsa ja suuntaavat sitten istumaan vakiopaikalleen pöydän ääreen.
Kun kaikki ovat ehtineet asettautua, esittelevät ohjaajat päivän kaksi vierasta odottavalla kannalla oleville ryhmäläisilleen. Suomen muistiasiantuntijoista saapuneet Minnat esittäytyvät ja kertovat tulleensa kuulemaan osallistujien kokemuksia niiden ammattilaisten kohtaamisesta, jotka ovat tulleet perheen elämään muistisairauden myötä. Ryhmäläiset nyökyttelevät päätään ja vieraiden läsnäolo saa hiljaisen hyväksynnän. Kun osallistujat ovat esittäytyneet vierailijoille, asettuu toinen Minnoista tietokoneen ääreen tekemään muistiinpanoja tulevista keskusteluista. Toinen Minna lähtee puolestaan tottunein ottein vetämään keskustelua, onhan tämä jo saman teeman tiimoilta yhdeksäs keskustelu, joita hän on käynyt ohjaamassa vastaavissa ryhmissä.
Tällä kertaa hanketyöntekijöillä on mahdollisuus viettää ryhmän kanssa vain tunti, joten tänään keskitytään erityisesti siihen hetkeen, kun muistidiagnoosi on saatu. Pariskunnat kertovat miten heidät on tuolloin kohdattu ja kuinka heitä on informoitu. Pääsääntöisesti osallistujien kokemukset ammattilaisista ovat olleet hyviä, vaikka oman tilanteen hyväksyminen onkin vaikeaa. Tärkeäksi nähtiin se, että ei anneta heti aluksi liikaa tietoa, jota ei ole valmiuksia sulattaa. ”En ollut valmis kuulemaan siinä paperissa kerrottuja vaikeita asioita vielä tässä kohdassa. Sitä paperia joudun käymään läpi koko loppuelämän ajan.” Vaikeassa tilanteessa ammattilaisen toivotaan olevan luotettava ja turvallisuutta herättävä, mutta ”tarvii olla vähän iloinenkin”.
Osallistujien eteen pöydille on jaettu vihreäsävytteisiä esitteitä, joiden kansissa sympaattiset piirroshahmot Ulpu ja Paul katsovat toisiaan. Kuvitteelliset hahmot on luotu samaistuttaviksi hahmoiksi, joiden avulla muistiperheiden saattaa olla helpompi sanoittaa hankalia tilanteita. Ulpu ja Paul kertovat muistiperheiltä ja ammattilaisilta kerättyjen kokemusten pohjalta kotona muistisairauden kanssa asumisestaan, onnistumisistaan ja haasteistaan sekä kohtaamistilanteistaan ammattilaisten kanssa. Ulpu ja Paul pitävät mm. blogia ja eri tilanteisiin sijoitetut piirrokset heidän arjestaan ovat toimineet keskustelunohjaajina pidemmissä ryhmäkeskusteluissa.
Tulevaisuus on nyt
Tänään Ulpu ja Paul pitävät kuitenkin matalampaa profiilia ja kuuntelevat esitteiden kansissa muiden kokemuksia. Ryhmä rentoutuu tunnin mittaan ja osallistuu keskusteluun aktiivisesti. ”Nyt eletään sellaisessa vaiheessa, että koitetaan olla vieraskoreita, jos tulee vaikka muistikoordinaattori käymään. Jollain tavalla ne on kuitenkin vaikeita asioita, ja siinä tulee tunne, olisiko se sääli tai hienotunteisuus… Sitä ei halua heittää lokaa toisen päälle ja korostaa toisen puutteita.” Tulevaisuudesta kysyttäessä osallistujat näkevät sen pääsääntöisesti valoisana. ”Tulevaisuus on paraikaa.” Aika alkaa olla lopussa, mutta ennen vierailijoiden vaihtumista osallistujille jaetaan lomakkeet, joilla he voivat ilmoittaa kiinnostuksensa osallistua tulevaisuudessa muistiasiakkaiden parissa työskentelevien ammattilaisten kanssa järjestettäviin työpajoihin.
Tämän kohtaamisen jälkeen Minnat vierailevat vielä seuraavalla viikolla vanhustyön erikoisammattitutkintoa suorittavien opiskelijoiden ryhmässä ja käyvät heidän kanssaan keskustelua muistisairaiden kohtaamisesta ammattilaisten näkökulmasta. Kun tämä viimeinenkin ryhmäkohtaaminen on takana ja muistiinpanot viimeistelty, heidän on aika käydä perusteellisesti läpi kaikissa ryhmissä käydyt keskustelut ja niissä esiin nousseet aiheet, joista muistisairaiden omaisineen tai ammattilaisten on vaikea toisilleen puhua ja toisaalta myös ne aiheet, joista he toivovat puhuttavan. Myös toistasataa ammattilaisille osoitettuun sähköiseen kyselyyn tullutta vastausta käydään läpi. Näiden materiaalien pohjalta lähdetään koostamaan työpajoja, joissa ammattilaisten ja iäkkäiden kanssa teemaa tullaan jatkotyöstämään eteenpäin.
Ulla Pohjanmaa, suunnittelija, Elämänote-ohjelma
Info: Suomen muistiasiantuntijoiden Lupa puhua -hanke rakentaa hyviä kohtaamisia muistiperheiden ja heidän kanssaan työskentelevien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten välille. Hankkeessa kannustetaan huolten puheeksi ottamiseen, luodaan rakentavan keskustelun mahdollisuuksia ja etsitään keinoja helpottaa ammattilaisen työtä. Päätavoitteena on lisätä kotona asuvien muistiperheiden jaksamista ja hyvinvointia. Lue lisää: Lupa puhua -hanke
Tarina pdf-tiedostona: Elämänote-tarina 20_Suomen muistiasiantuntijat
