Koordinaattori Tamara Björkqvist, KM, sosiaali- ja terveysalan opettaja
etunimi.sukunimi@ikainstituutti.fi, 040 190 5251
Tamara Björkqvist on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri ja sosiaali- ja terveysalan opettaja. Laajana sivuaineena hän on opiskellut sosiaalityötä, jonka lisäksi hän on päivittänyt osaamistaan psykologian ja gerontologian opinnoilla. Tamara on työskennellyt 20 vuoden ajan erilaisissa hyvän ikääntymisen ja vanhustyön koulutus-, kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä. Hän on toiminut muun muassa kouluttajana vanhustyön tutkintotavoitteisissa koulutuksissa sekä kehittämiskoordinaattorina kuntien ikäihmisten palveluissa. Tamara on kiinnostunut erityisesti iäkkäiden mielen hyvinvoinnin vahvistamisen käytännöistä, kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä sekä ikäihmisten palveluiden kehittämisestä.