Liikunnasta tulee usein mieleen hikoilu, lihaskivut sekä taitojen tai välineiden puute. Liikettä voi kuitenkin kerryttää monella tavalla – myös arjen askareissa ja pienissä pätkissä.
Kehomme ei erota, olemmeko harrastamassa liikuntaa vai liikkumassa arjen askareiden parissa. Monesti samantapaisia liikkeitä tulee tehtyä molemmissa: siivotessa kyykätään, kumarrellaan ja kurotellaan, lumitöissä lihakset joutuvat koville ja kauppaan kävellessä syke nousee. Lyhyemmissäkin pätkissä liikkuminen voi kohottaa kestävyyskuntoa ja siitä on hyötyä terveydelle.
Lyhyet liikuntatuokiot voivat olla suhteellisen tehokkaita liikkumishetkiä arjen askareiden parissa. Esimerkkejä liikuntatuokioiden sisällöistä ovat mm. porrasnousut, reipas kävely paikasta toiseen siirryttäessä ja painavien ostoskassien kantaminen. Lyhyet liikkumistuokiot päivän ajalle ripoteltuna eivät vaadi erityisiä liikuntavarusteita tai -välineitä, eivätkä vie paljoa aikaa. Näin ollen ne voi olla helpompi ottaa osaksi arkea.
Arkiliikkuminen on tärkeää meille kaikille, mutta erityisen tärkeää se on terveyden ja toimintakyvyn kannalta heille, jotka eivät koe liikuntaharjoittelua itselleen mielekkääksi.
Miten tukea iäkkäiden arkiliikkumista?
Ammattilaisten rooli iäkkäiden liikkumisen tukemisessa on keskeinen. Seuraavilla vinkeillä voit tukea iäkästä lisäämään liikettä:
- Auta huomaamaan, mikä jo toimii: Tue muutoshalua tunnistamalla arjessa jo tapahtuvaa liikkumista. Pystyisikö uutta rakentamaan jo olemassa olevan varaan?
- Kannusta kokeiluihin: Rohkaise pieniin, konkreettisiin tekoihin – esimerkiksi valitsemaan portaat hissin sijaan, pysäköimään auton kauemmas ovista tai tekemään ylimääräisen kierroksen talon ympäri roskia viedessä.
- Anna positiivista palautetta: Nosta esiin pieniäkin edistysaskelia ja onnistumisia. Se rohkaisee jatkamaan kokeiluja.
Kaustinen kannustaa liikkeelle Vuoden Arkiliikkuja-palkinnolla
Kaustisella on palkittu Vuoden Arkiliikkujaa jo vuodesta 2013 lähtien. Tunnustuksen tarkoituksena on korostaa liikunnan merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille kaikissa ikäluokissa. Liikunta lisää hyvinvointia ja ehkäisee sairauksia tehokkaasti. Samalla on haluttu tuoda esiin kunnan laajoja liikkumismahdollisuuksia, joista useat ovat maksuttomia, kerrotaan Kaustisilta.
Vuoden 2024 osalta painotus oli lapsissa ja nuorissa, mutta tunnustuksen tavoitteena on lisätä liikettä ja hyvinvointia kaikenikäisillä. Vuoden Arkiliikkujaa voi äänestää vapaasti nettilomakkeella ja palkinnon saajan valitsee sivistyslautakunta.
Ikiliikkuja-viikon teemana arkiliikkuminen
Ikiliikkuja-viikkoa vietetään 10.–16.3.2025. Liikunnallisen teemaviikon aiheena on tänä vuonna arkiliikkuminen. Ikiliikkuja-viikko on hyvä hetki kannustaa iäkkäitä lisäämään liikettä arkeen. Sen voi tehdä esimerkiksi ottamalla liikkuminen puheeksi iäkkään kanssa, viestimällä aiheesta tai järjestämällä liikunnallista toimintaa.
Ikiliikkuja-viikon pääviesti on, että jokainen voi löytää itselleen sopivan tavan liikkua.
Lue lisää Ikiliikkuja-viikosta verkkosivuiltamme.
Hanna Valkeinen toimii liikunnan asiantuntijana Ikäinstituutissa Ikiliikkuja-toiminnassa, jossa edistetään yli 65-vuotiaiden liikkumista monin eri tavoin.
Lue myös Ikiliikkuja-viikon mediatiedote: Liikkuminen on tärkeää kaikille, mutta iäkkäille se on elintärkeää.