Siirry sisältöön

Vie vanhus ulos -kampanjassa ennätysmäärä osallistujia

Ikäinstituutin vuosittaisessa Vie vanhus ulos -kampanjassa saavutettiin jälleen huikea tulos: kahden viikon aikana kirjattiin yhteensä lähes 75 000 ulkoilukertaa. Osallistujia oli ennätysmäärä: 800 palvelutaloa, hoivakotia tai muuta yksikköä, 14 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Osallistujia oli jokaiselta hyvinvointialueelta. Eniten ulkoilukertoja kertyi Kymenlaakson, Etelä-Savon sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueilla, suhteutettuna 75 vuotta täyttäneiden asukaslukuihin.

”Pidämme tärkeänä, että ikääntyneillä on mahdollisuus päästä ulos, virkistyä ja kokea yhteyttä ympäröivään luontoon sekä yhteisöön. Lämmin kiitos kaikille hoivakodeille, yhdistyksille, asumisyksiköille ja vapaaehtoisille, jotka ovat olleet mukana mahdollistamassa näitä merkityksellisiä ulkoiluhetkiä”, sanoo asumisen palveluiden tulosaluejohtaja Mervi Takala Kymenlaakson hyvinvointialueelta.

Syksyinen katu, punaisia isoja rakennuksia vasemmalla.

Juuan liikuntapalvelut kutsui vapaaehtoisia mukaan ulkoilemaan kotihoidon asiakkaiden kanssa.

Ulkoilukertojen kirjaamisen lisäksi osallistujat jakoivat upean määrän kuvia ja videoita ulkoiluista sosiaalisen median kanavilla. Hoivakodeissa ja palvelutaloissa nautittiin lenkeistä päiväkotilasten kanssa, pihapeleistä, kauppareissuista, yhteislaulutilaisuuksista, tanssista ja retkistä laavulle.

”Olemme Ikäinstituutissa iloisia siitä, että kampanja innostaa vuosi vuodelta mukaan yhä enemmän osallistujia. Myös some-mainonnan kautta olemme onnistuneet lisäämään tietoisuutta kampanjasta”, ikääntyneiden liikunnan asiantuntija Eveliina Palvimo Ikäinstituutista iloitsee.

Urheiluseurat näkyvästi mukana

Ammattilaisten avuksi ulkoiluapua löytyi päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista, urheiluseuroista, yhdistyksistä, työpaikoilta, vanhusneuvostoista ja muista vapaaehtoisista.

Mieleenpainuvia kokemuksia jäi esimerkiksi kuopiolaisen Mäntykampuksen palveluasumisen yksikön asukkaille: he saivat ulkoiluseuraa jääkiekkojoukkue KalPan pelaajista. Ainutlaatuista kokemusta oli järjestämässä Pohjois-Savon hyvinvointialue.

Iäkkäitä pyörätuoleissa pihamalla, taustalla kerrostaloja. Vieressä jääkiekkojoukkueesta pelaajia.

Kuva: Riikka Myöhänen, Pohjois-Savon hyvinvointialue

Mäntykampuksessa asuva Paavo Lyytikäinen (oikealla pyörätuolissa) on KalPa-fani. Hänen puolisonsa Ester Lyytikäisen mukaan ulkoilutuokio oli miehelle syksyn kohokohtia. Lyytikäiset ulkoilevat yhdessä lähes päivittäin, mutta urheilun ystävälle tämä ulkoilu oli erityinen.

”Pelaajien kuva koristaa nyt Paten huoneen seinää. Seuraavaa peliä hän odottaa nyt todella innokkaasti. Tyttären kanssa hän pääsee katsomaan heidän pelejään.”

KalPan pelaajat totesivat, että heille oli hienoa ja palkitsevaa voida tuoda Mäntykampuksen asukkaille iloa päivään.

Pohjois-Savosta kampanjaan osallistui myös useita muita joukkueita.

Yksittäisten ulkoilukertojen lisäksi moni hoivakoti innostui järjestämään pihatapahtumia. Esimerkiksi Mainiokoti Akseli Porista järjesti Mainiofestin, johon osallistui koko henkilökunta, kaikki asukkaat ja heidän omaisiaan.

Yksikönjohtaja Minttu Kuokkasen mukaan ulkoileminen tuo asukkaiden päiviin sisältöä ja sillä on rauhoittava vaikutus. Heillä ulkoillaankin päivittäin, kunkin jaksamisen mukaan.

Vie vanhus ulos -kampanjaa vietettiin 7.–20.9.2026. Ulkoilukertoja ilmoitettiin määräaikaan mennessä 74 763. Vuodesta 2011 alkaen järjestetty vuosittainen kampanja kannustaa ulkoilemaan toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten kanssa. Kampanjalla muistutetaan, että ulkoilun ilo kuuluu kaikille, ja usein siihen tarvitaan toisen tukea.

Kampanjan tulokset, Top 3 hyvinvointialueet ja ulkoilukerrat yksiköittäin

Ulkoilukampanjassa mukana olleet tahot hyvinvointialueittain

Lisätietoja Vie vanhus ulos -kampanjasta:
vievanhusulos.fi