Feta, Kaapo, Martta, Tytti, Uuno, Elsa ja kymmenet muut tassukansan edustajat omistajineen osallistuivat viime vuonna Tossut ja tassut liikkeelle -hankkeen ulkoiluystäväkoulutuksiin. Olemme päässeet tapaamaan kaikenkarvaisia ja -kokoisia koiria mäyräkoirasta berninpaimenkoiraan ja saaneet lähietäisyydeltä nähdä, miten suuri merkitys koirilla on iäkkäiden ulkoilun edistämisessä. Ensimmäinen hankevuosi on vierähtänyt kuin siivillä ja nyt monta kokemusta rikkaampina on hyvä pysähtyä hetkeksi koetun äärelle.
Koira-arkeen sopivaa vapaaehtoistoimintaa
Tossut ja tassut liikkeelle -hankkeen tavoitteena on lisätä iäkkäiden ulkoilumahdollisuuksia kehittämällä uusia ulkoiluavun toimintamuotoja, joista koiraulkoiluystävätoiminta on yksi. Lähtökohtana on alusta asti ollut se, että koiranomistaja voisi toimia ulkoiluystävänä lähellä kotiaan ja osana päivittäistä elämäänsä. Iloksemme koulutuksiin on tullut mukaan nuorempia vapaaehtoisia, jotka ovat kiitelleet mahdollisuutta ottaa koira mukaan vapaaehtoistyöhön. Ulkoiluystävätoiminta on koiran ja omistajan yhteinen juttu, joka istuu monen työssäkäyvänkin vapaaehtoisen arkeen. Moni koiranomistaja on kokenut näppäräksi ajoittaa iäkkään kanssa ulkoilun työpäivän jälkeen, jolloin muutenkin lähtisi koiran kanssa ulos.
Vapaaehtoiset, joilla on kaksi koiraa, ovat nähneet toiminnassa mahdollisuuden viettää hetki laatuaikaa vain toisen koiransa kanssa. Jokunen uusi vapaaehtoinen kertoi lähteneensä mukaan, sillä koki ulkoiluystävätoiminnan olevan hyvä ”eläkevirka” koiralle, jonka kanssa on aiemmin harrastettu aktiivisesti. Koiran taustasta tai iästä riippumatta vapaaehtoistoiminnassa tärkeää on, että omistaja tuntee koiransa ja osaa tulkita sitä. Ulkoiluystävätoiminta ei saisi kuormittaa koiraa tai aiheuttaa sille stressiä.
Ulkoiluystävyys on muutakin kuin yhdessä kävelyä
Vapaaehtoisia motivoi mahdollisuus olla hyödyksi ja antaa aikaansa iäkkäille. Koiranomistajat saattavat itsekin kaivata juttuseuraa tuomaan vaihtelua lenkkirutiineihinsa. Joillain nuoremmilla vapaaehtoisilla on ollut elämässään varavaarin tai -mummun mentävä aukko, jota ulkoiluystävätoiminnalla on voinut paikata. Koiran merkitys iäkkäille on konkretisoitunut kuulemissamme tarinoissa. Eräskin hiljattain koiransa menettänyt iäkäs sai ulkoiluystävyyden myötä mahdollisuuden olla tekemisissä koiran kanssa, mistä hän oli äärimmäisen kiitollinen. Vapaaehtoiset ovat kertoneet, että myös koirat ovat silminnähden innoissaan, kun näkevät, että ollaan matkalla ulkoilemaan iäkkään kaverin kanssa.
Ulkoiluystävyys on paljon muutakin kuin yhdessä ulos lähtemistä ja siellä rinnakkain kävelemistä. Se voi olla molemminpuolista juttuseuraa, uusia sosiaalisia kontakteja kaikille, ennakkoluulojen purkautumista, ymmärryksen lisääntymistä sukupolvien välillä, oppimismahdollisuuksia, mielen hyvinvointia, syvällistenkin asioiden jakamista ja jopa aitoa ystävyyttä. Ennen kaikkea se on kohtaamista, johon koira tuo välittömyydellään oman positiivisen lisänsä tartuttamalla rentoutta sekä jakamalla huomiota ja iloa.
Toivomme, että Tossut ja tassut liikkeelle -hankkeen myötä kaikenikäiset koiranomistajat koirineen innostuvat mukaan tekemään hyvää ja mahdollistamaan ulkoilun niille, joille se ei yksin ole mahdollista. Antamalla aikaa ja jakamalla oman koiran tuomaa iloa voi tehdä jonkun toisen ihmisen elämästä karvan verran parempaa.
Järjestämme yhdessä kumppanikaupunkiemme kanssa ulkoiluystäväkoulutuksia koiranomistajille keväällä 2023. Kevään koulutukset löydät täältä.
Koiraulkoiluystävien kokemuksia voit lukea täältä.
Teksti: Saini Suutari ja Ulla Pohjanmaa