Siirry sisältöön

Koirista virtaa ulkoiluystävätoimintaan

Kuva: Sakari Röyskö.

Kuva: Sakari Röyskö.

Vuodesta 2022 lähtien Ikäinstituutin Tossut ja tassut liikkeelle -hankkeessa on yhdessä kumppaneiden kanssa koulutettu vapaaehtoisia koiraulkoiluystäviä. Yhteistyötä on tehty kuntien, hyvinvointialueiden, järjestöjen ja seurakuntien kanssa.

Ideana on, että vapaaehtoiset koirineen ulkoilevat yhdessä tukea ja seuraa tarvitsevien iäkkäiden kanssa. Tähän mennessä koiraulkoiluystäviä on koulutettu jo 13 paikkakunnalla ja paikallisiin koiraulkoiluystäväkoulutuksiin on osallistunut reilut 100 koiranomistajaa.

”Tämä on parasta mitä on ollut”

Vuorovaikutus koirien kanssa lisää tutkitusti ihmisen hyvinvointia ja koirat tuovatkin ulkoiluystävätoimintaan monia myönteisiä asioita. Koiran pyyteetön ja aito läsnäolo voi rauhoittaa ja tuoda hyvän mielen. Ulkoilun lomassa koiran silittely ja paijaaminen voi olla tärkeää ja tarjota läheisyyttä, jota ei ehkä muuten olisi saatavilla.

”Kiitos paljon, tämä on parasta mitä on ollut. Olen saanut elämääni niin paljon hyvää, ei mikään ole lohduttanut näin paljon.”

Ulkoiluystävän käynti saattaa merkitä iäkkäälle viikon ainoaa mahdollisuutta päästä ulkoilemaan. Monelle toiminnassa mukana olevalle iäkkäälle ulkoiluystävästä onkin tullut tärkeä ja luotettu ihminen, jonka kanssa ystävyys on syventynyt. Ulkoiluystävän avulla on kuntokin saattanut kohentua.

”Ensin liikuin heikon tasapainon takia rollaattorin kanssa, mutta nyt on kunto kohentunut sen verran, että pärjään kävelysauvojen kanssa ja pieniä lenkkejä jopa ilman niitä.”

Koirat tuovat uutta virtaa ulkoiluystävätoimintaan

Koiraulkoiluystävätoiminnan aloittaminen on tuonut uutta virtaa ja uutta porukkaa paikkakuntien vapaaehtoistoimintaan. Myös nuoremmat, vielä työssäkäyvät koiranomistajat ovat innostuneet ryhtymään iäkkäiden ulkoiluystäviksi. Moni on iloinen siitä, että vapaaehtoistoimintaa voi tehdä osana päivittäisiä koiralenkkejä.

”Saan yhdistettyä oman arjen asiat. Samalla kun ulkoilutan koiraani voin aivan hyvin ulkoilla vanhuksen kanssa.”

Parhaat edellytykset koiraulkoiluystävätoiminnan aloittamiseen ovat aito kiinnostus ja halu toimia koirien ja koiranomistajien kanssa.

Oletko sinä koiraihminen tai uskot muuten koirien hyvää tekevään voimaan? Tule mukaan edistämään iäkkäiden ulkoilua koirien avulla!

Ikäinstituutti järjestää ulkoiluystävätoiminnasta kiinnostuneille kouluttajakoulutusta, joka antaa valmiudet myös koiraulkoiluystävien kouluttamiseen. Seuraava kouluttajakoulutus järjestetään verkossa 8.5., 15.5, ja 22.5.2024. Ilmoittaudu mukaan 22.4. mennessä

Jos olet jo aiemmin käynyt Ikäinstituutin Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -kouluttajakoulutuksen, mutta haluaisit perehtyä ja saada valmiuksia koiraulkoiluystävien kouluttamiseen, ota yhteyttä hankkeen työntekijöihin. Tarjolla on maksuton 1,5 tunnin perehdytys aiheeseen.

Yhteystiedot:

koordinaattori Saini Suutari, saini.suutari(at)ikainstituutti.fi, 040 526 2298

asiantuntija Ulla Pohjanmaa, ulla.pohjanmaa(at)ikainstituutti.fi, 040 749 6701