Koiranomistaja ulkoilee koiransa kanssa keskimäärin kolme kertaa päivässä, mikä tarkoittaa noin 90 ulkoilukertaa kuukaudessa. Jos osaankin näistä kävelylenkeistä otettaisiin seuraksi ulkoiluapua tarvitseva iäkäs, lisäisi se iäkkään viikoittaisia ulkoilukertoja huomattavasti.
Moni iäkäs ei pääse tai rohkene lähteä yksin ulos esimerkiksi kaatumisen pelon tai liikuntakyvyn ongelmien vuoksi. Koiran läsnäolo motivoi ulos ja toimii yhteisenä puheenaiheena ja helpottaa näin ulkoiluystävän ja iäkkään tutustumista toisiinsa.
Täysi-ikäisen ulkoiluystävän on hyvä tuntea, hallita ja ennakoida koiransa käytöstä. Koiran tulee suhtautua ystävällisesti vieraita ihmisiä kohtaan ja neutraalisti liikkumisen apuvälineisiin. Koira ei saa viedä ulkoiltaessa liikaa omistajansa huomiota ja energiaa, jotta omistaja pystyy keskustelemaan iäkkään kanssa ja tarvittaessa tarjoamaan hänelle käsivartensa tueksi. Toiminta ei saa kuormittaa myöskään koiran hyvinvointia tai aiheuttaa sille stressiä.
Mitä voi tehdä koiran kanssa?
- Kävellä ikkunaostoksille tai ihmetellä lemmikkieläintarvikemyymälän tarjontaa
- Heitellä herkkuja koiran napattavaksi tai etsittäväksi
- Tehdä temppuja koiran kanssa
- Helliä koiraa (silittää, rapsuttaa ja harjata)
- Bongata erilaisia koiria
Ikäinstituutin Tossut ja tassut liikkeelle -hankkeessa ulkoiluystävätoimintaa kehitetään seitsemällä paikkakunnalla yhdessä koiranomistajien ja iäkkäiden kanssa.
Vie vanhus ulos -kampanja kutsuu vapaaehtoisia, hoitotyön ammattilaisia ja läheisiä sekä naapureita ulkoilemaan tukea tarvitsevien iäkkäiden kanssa.