Ikäinstituutin jokasyksyisessä ulkoilukampanjassa kirjattiin kahden viikon aikana huimat 50 000 ulkoilukertaa. Mukana oli 500 tahoa, joista valtaosa oli ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköitä eri puolilta Suomea.
Yli 75-vuotiaiden määrään suhteutettuna aktiivisimmin ulkoiltiin Kymenlaakson hyvinvointialueella. Yksittäisistä palvelutaloista eniten ulkoilukertoja kirjattiin Mainiokoti Lehtisaaren ryhmäkodeista Helsingistä.
Yhdessä ulos
Ulkoilukertojen kirjaamisen lisäksi osallistujat jakoivat ulkoilutunnelmia somessa ja jättivät ulkoilutarinoita kampanjasivuille. Ihastuttavia ulkoilutarinoita kertyi yli 2 000.
Tarinoiden perusteella syksyisen luonnon tarkkailu, pihapelit sekä herkulliset tarjoilut houkuttelivat ulkoilemaan. Ammattilaisten avuksi innokkaita ulkoilukavereita saatiin päiväkodeista, kouluista, urheiluseuroista, yhdistyksistä ja muista vapaaehtoisista.
– Lämmittää sydäntä nähdä, miten paljon iäkkäiden ulkoilukavereiksi on saatu lapsia ja nuoria. Sukupolvien väliset kohtaamiset ovat varmasti merkityksellisiä puolin ja toisin, iloitsee ikäihmisten liikunnan asiantuntija Eveliina Palvimo Ikäinstituutista.
Eniten ulkoilukertoja kirjanneita tahoja palkitaan eri kategorioissa kampanjan yhteistyökumppaneiden lahjoittamilla palkinnoilla. Katso tarkemmat tulokset Vie vanhus ulos -kampanjan verkkosivuilta.
Ulkoilun ilo kuuluu kaikille
Vie vanhus ulos -kampanjan tavoitteena on nostaa esiin toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden oikeus säännölliseen ulkoiluun. Moni ikääntynyt ei liikkumiskyvyn ongelmien, kaatumisen pelon tai yksinäisyyden vuoksi pääse tai uskalla lähteä yksin ulos.
– Toimintakyvyn heikentyessä ulkoilukavereita tarvitaan tueksi ja seuraksi, Palvimo muistuttaa.
Väestön vanhetessa ulkoiluapua kaipaavien iäkkäiden määrä kasvaa. Palveluasumisen yksiköt ottavat mielellään vapaaehtoisia avuksi ulkoiluhetkiin.
Näin ulkoilua kommentoitiin tämän vuoden Vie vanhus ulos -kampanjan tarinoissa:
”Vointi virkistyy raikkaassa ilmassa, murheet pienenevät ja mieli kirkastuu.” (Poiminta Esperi Hoivakoti Sigridin tarinasta.)
”Pieni lenkki pihalla ennen iltapalaa. Nyt tulee hyvä uni.” (Esperi Hoivakoti Harjus)
Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille!