Tarinoita Elämänotteesta: osa 12/21.
Tiesitkö, että ikääntyneiden lähisuhteissa tapahtuu kaltoinkohtelua paljon enemmän kuin tiedostammekaan? Käsitteenä kaltoinkohtelu on moniulotteinen. Siihen liitetään muun muassa sanat perheväkivalta, laiminlyönti ja pahoinpitely. Ikääntyneiden kaltoinkohtelu on aihealueena edelleenkin vaikea ja vaiettu, mutta onneksi on olemassa toimijoita, jotka tekevät suurella sydämellä arvokasta työtä avoimuuden ja tietoisuuden lisäämiseksi. Oulussa tähän työhön keskittyvät Oulun Seudun Mäntykodin hoivakodin yhteydessä toimivan Kotiväki-hankkeen hankevastaavat Marjaleena ja Riitta.
Marjaleenan ja Riitan yhteisenä päätavoitteena on lisätä tietoisuutta lähisuhteissa tapahtuvasta kaltoinkohtelusta ja madaltaa kynnystä asian esille nostamiseksi. Projektin aikana kehitetään ja tuotetaan myös turvataitomateriaaleja ikäihmisten tarpeisiin. Vaikka hankkeen kotipaikka ja toimisto ovat Oulussa, tiedottamisen ja viestinnän toiminta-alueena on koko Suomi.
Kotiväki-hankkeeseen liittyy tärkeänä osana asiakastyö, jossa etsitään ja löydetään kaltoinkohtelun ja lähisuhdeväkivallan uhan alla eläviä ja perustetaan heille matalan kynnyksen vertaisryhmiä. Tällaista voimaannuttavaa vertaistoimintaa toteutetaan käytännön tasolla muun muassa valokuvaterapeuttisiin menetelmiin pohjautuvissa RajatON-ryhmissä. Ryhmätoiminnan konsepti sisältää yhteensä seitsemän kokoontumiskertaa, ja viimeisellä kerralla keskustellaan ryhmään osallistumisen vaikutuksista.
Yksi RajatON-ryhmistä on kokoontunut viimeiseen yhteiseen tapaamiseensa viihtyisään ravintolaan, joka sijaitsee kauniissa vanhassa puutalossa Oulun Heinäpäässä. Kokoontumistilaksi on varattu ravintolan kabinetti, joka on sopivan rauhallinen ympäristö luottamukselliseen keskusteluun. Tapaamisen aikana on tarkoitus käydä läpi vertaistapaamisten antia ja merkitystä. Keskusteluun on saapunut paikalle kolme ryhmäläistä, naisia kaikki. He asuvat eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata, mikä jo kertoo hankkeen toiminta-alueen laajuudesta ja tarpeellisuudesta. Ryhmäläiset eivät ennestään tunteneet toisiaan, mutta keskustelevat nyt kuin vanhat ystävät. Vertaisuus kipeän aiheen äärellä on yhdistänyt.
”Vihdoinkin olen voinut puhua tästä jossain ääneen.”
”Olen aivan liian kauan joutunut pitämään kaikkea sisälläni.”
”Olen saanut täältä niin paljon apua asian käsittelyyn.”
Kaltoinkohtelusta puhuminen vaatii rohkeutta
Lounaalle osallistuu myös terapeutti Ritva, joka on auttanut ryhmäläisiä käymään läpi vaikeita kokemuksiaan. Ritva nostaa esiin erityisesti naisten rohkeuden. Vaikeista asioista puhuminen ja niiden työstäminen vaatii uskallusta ja ryhmätapaamiset ovat olleet tilanteita, joissa kipeitä asioita on voinut avata avoimesti ja rehellisesti siten, että ympärillä olevat ymmärtävät, mistä on kyse. Valokuvaterapeuttiset keinot asioiden työstämisessä ovat avanneet solmuja. Osallistujista jokainen sanoo tuntevansa kiitollisuutta ryhmään osallistumisesta, ja saaneensa uudenlaista toivoa elämäänsä. Kynnys tulla ryhmään on ollut suuri, mutta se on kannattanut. Kaltoinkohtelun aiheuttama tuska ja häpeä on helpottanut.
Hankkeen Marjaleena ja Riitta tiivistävät kokemuksensa ammattilaisina: ”On ollut ilo huomata, että ikääntyvät kyllä puhuvat kaltoinkohtelusta ja lähisuhdeväkivallasta, jos siitä uskalletaan heiltä kysyä. Hanketyöllämme on merkitystä tabujen ja puhumattomuuden hälventämisessä – sen on saanut kokea ihan konkreettisesti. Kaltoinkohtelusta ja lähisuhdeväkivallasta irrottautuminen on pitkällinen prosessi, joka vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä niin autettavalta kuin auttajaltakin.”
Asiakastyön lisäksi Riitta ja Marjaleena ovat verkostoituneet ja tiedottaneet toiminnastaan hyvin aktiivisesti. Kotiväki-hanke vierailee eri yhdistysten tapaamisissa ja ikääntyneiden kerhoissa puhumassa ikääntyneisiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta, lähisuhdeväkivallasta ja auttamisen keinoista. Perusteilla on myös ryhmä erityisesti omaishoitajamiehille, joiden kohtaama kaltoinkohtelu lähisuhteessa on erityisen sensitiivinen asia. Kaikessa Kotiväki-hankkeen toiminnassa huomioidaan monipuolisesti ikäihmisten moninaisuus ja nostetaan esiin myös muun muassa sateenkaarisenioreiden asiaa.
Tärkeä työ jatkuu!
Heli Väisänen, suunnittelija, Elämänote-ohjelma
Info: Kotiväki-hankkeen työn tavoitteena on kaltoinkohtelun ja lähisuhdeväkivallan uhan alla elävien ikäihmisten löytäminen, ikääntyneiden vertaistoiminnan kehittäminen, selviytymismallien ja turvataitojen vahvistaminen osallisuuden keinoin.
Tutustu Kotiväki-hankkeeseen tarkemmin: http://www.mantykoti.fi/kotivaki/
Tarina pdf-tiedostona: Elämänote-tarina 12_Kotiväki