Tarinoita Elämänotteesta: osa 11/21.
”Unelmanamme on, että Ahjon, Killan ja Savion ikäihmiset kokevat osallisuutta omassa elinympäristössään ja ylisukupolviset kohtaamispaikat toimivat innostajina yhteisöllisyyden lisääntymiseen alueilla.” Tällä tiivistetyllä ajatuksella Siskot ja Simot ry:n KOKEVA-hankkeen Anita ja Emmi toteuttavat Keravan alueella tärkeää tehtäväänsä.
KOKEVA-hankkeessa järjestetään matalan kynnyksen ryhmätoimintaa Keravan eri kaupunginosissa. Pääkohderyhmänä ovat ikäihmiset, mutta ovet ovat avoinna kaikille. Kokoontumispaikoiksi on saatu Keravan kaupungin omistaman Kiinteistö Oy Nikkarinkruunun talojen asukastiloja. Tänään tiistaina kokoonnutaan kello 13–15 Killan asuinalueella. Kilta on vehreä, 1970-luvulla rakennettu lähiö, jossa moni ikääntynyt on asunut talojen valmistumisesta lähtien. Kohtaamisia Killassa -ryhmän vetäjänä toimii tänään hankkeen projektipäällikkö Anita. Työparin Emmin kanssa jaetaan ryhmien vetovastuita, ja toisinaan mukana on auttamassa myös vapaaehtoinen. Myös ryhmiin osallistuvia on alusta alkaen kannustettu ottamaan vastuuta toiminnasta.
Ennen tapaamisen alkua Anita keittää kahvit hankkeen toimistolla ja pakkaa eväskoriin kahvitermarin lisäksi muut tarjottavat sekä erilaisia pelejä. Sitten lähdetäänkin jo matkaan. Vaikka perillä ollaan hyvissä ajoin, pari rouvaa on jo ovella odottamassa. Ovi auki, tavarat sisään, kahvipöydän kattaminen ja sitten alkaakin olla valmista. Väkeä saapuu tasaiseen tahtiin. Ovet kokoontumiseen ovat konkreettisesti avoimet ja osallistumisen kynnys on tosi matala. Jokainen saa tulla ja mennä niin kuin haluaa.
Alkukahvittelun lomassa jutustellaan. Tärkeäksi aiheeksi nousee tänään muun muassa julkinen terveydenhuolto, joka saa osallistujat mietteliäiksi ja hiukan huolestuneiksikin. Terveyskeskuksen työntekijöiden kiire ja kyvyttömyys kohdata asiakasta puhututtavat.
”Minulla on ihan kauheat kivut vasemmassa jalassa, en saa nukuttua. Lääkäri ei kiinnitä vaivaani mitään huomiota. Toistelee vain, että teillähän on anemia. Jonot lääkärille ovat aivan liian pitkät ja joka kerta on eri lääkäri. Verikokeessa kun on käynyt, saa lääkärille soittoajan vasta parin viikon päähän. Jotkut lääkäreistä ovat kyllä ihan hyviä. Tähän hommaan olisi hyvä saada jokin järki.”
”Reseptejä vain annetaan. Kaikki lääkkeethän eivät edes sovi yhteen. Onneksi apteekissa huolehtivat paremmin kuin lääkärissä, mitä lääkkeitä voi syödä.”
Tapaamisen aikana muistellaan menneen kauden tapahtumia ja suunnitellaan tulevaa. Surraan myös erästä poisnukkunutta ryhmäläistä. ”Mitähän ihmettä hänelle tapahtui? Hänestähän piti tulla yksi vapaaehtoisvetäjämme.” Tämän päivän tapaamisessa on tarjolla myös opastusta kännykkäkamerakuvaukseen, mutta aika käytetään mieluummin jutusteluun.
Laiva on lastattu tarinoilla
Anita johdattelee taustalla hienovaraisesti keskustelua ja pitää huolen siitä, että jokainen halukas saa vuorollaan puhua. Eräs ryhmäläinen alkaa kertoa värikkäitä lapsuusmuistojaan. ”Asuin lapsena Katajanokan vankilan lähellä, ja näimme kotitalon vintiltä vankilan pihalle. Helsinki oli niin erilainen ennen. Muistan paljon sodanaikaisia asioita, vaikka olin silloin vasta margariinipaketin kokoinen. Joku ehdotti kerran juttujani kuultuaan, että näistähän pitäisi koota muistelmat. Enpä tiedä.”
Tapaaminen lähestyy tällä kertaa loppuaan. Jutustelun ja tarinoinnin ohessa on ehditty myös pelata. Viimeiseksi valitaan kierros Laiva on lastattu -peliä. Tai hetkinen. Ei aloitetakaan ihan vielä, sillä joku astui juuri sisään. Odotetaan, että viimeinenkin tulija ehtii mukaan peliin. ”Kävin seurakunnan ruokajonossa, siksi pääsin vasta nyt.” Kello on vierähtänyt yli kolmen, mutta kenelläkään ei ole kiire lähteä. KOKEVA-hankkeen avoimeen ja maksuttomaan matalan kynnyksen ryhmään osallistuminen saattaa olla monelle osallistujalle yksi ainoita kosketuksia kodin ulkopuoliseen maailmaan. Näissä ryhmätapaamisissa saa seurustella muiden kanssa; ympärillä on korvia, jotka kuuntelevat.
Hankkeen alkukuukausina Anitan ja Emmin työpäivät koostuivat suurelta osin toiminnasta tiedottamisesta, ympäristön muiden toimijoiden kanssa verkostoitumisesta sekä yhteistyökumppaneiden kartoittamisesta. Yhtenä tärkeänä työmuotona on alusta alkaen ollut etsivä työ, jonka avulla pyritään tavoittamaan eri tavoin haastavassa asemassa olevia ja yksinäisyyttä kokevia ikäihmisiä heidän omista kodeistaan. Tämä tarkoittaa konkreettista ovelta ovelle kiertämistä. Tällaisen sinnikkään ja suunnitelmallisen jalkautumistyön avulla onkin jo lyhyessä ajassa löytynyt useita syystä tai toisesta kotiinsa lähes erakoituneita ikäihmisiä. Sittemmin Anita on siirtynyt työskentelemään toisen työnantajan palvelukseen ja Emmin kanssa tärkeää työtä Keravalla jatkaa Mari.
Heli Väisänen, suunnittelija, Elämänote-ohjelma
Info: KOKEVA – Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikäihmisille -hanke on Siskot ja Simot ry:n hanke, jossa kehitetään kotona asuvien ikäihmisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä vertaisryhmätoiminnan avulla.
Tutustu tarkemmin KOKEVA-hankkeeseen: https://www.siskotjasimot.fi/kokeva-kerava/
Tarina pdf-tiedostona: Elämänote-tarina 11_Siskot ja Simot