Siirry sisältöön

Amazing Kunnon Puumala saattaa yhteen vähän liikkuvia ja eri-ikäisiä

Matkalla metsään viettämään yhdessä yli ikärajojen valtakunnallista Suomen lasten metsäretkipäivää 17.5.2018.

Matkalla metsään viettämään yhdessä yli ikärajojen valtakunnallista Suomen lasten metsäretkipäivää 17.5.2018.

Piskuinen Puumala panostaa isosti matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksien tarjoamiseen kaikille. – Sivukylillä hyö käy yhdessä enimmäkseen kävelemässä ja tykkäävät hirveästi, kertoo Kunnon Puumala -hankkeen liikunnanohjaaja Sanna Pölönen. Lisäpontta saadaan Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi -kärkihankkeesta.

Vuonna 2016 käynnistyneen kolmevuotisen Kunnan Puumala -hankkeen tavoitteena on lisätä erityisesti vähän liikkuvien kuntalaisten liikuntamahdollisuuksia. Maksuttomien liikuntaryhmien lisäksi kunnan taholta tarjotaan liikuntaneuvontaa sekä VESOTE-hankkeen elintapaneuvontaa. 72 ja 75 vuotta täyttävät kuntalaiset ovat lisäksi kohdennetun huomion kohteina. Heille lähetetään postitse ns. Liikunnallinen syntymäpäiväkortti, joka sisältää fysioterapeutin kartoittavan kotikäynnin.

Matalan kynnyksen Kunnon Puumala -liikuntaryhmät ovat kaikille avoimia. Säännöllisemmin kokoontuvia ovat lihaskuntoryhmä, ulkoiluryhmä, kuntosaliryhmä, tuolijumpparyhmä, tasapainoryhmä ja tsemppiryhmä. Päiväaikaan ajoittuvat liikuntaryhmät tavoittavat paremmin senioreita, mutta eri-ikäisiä yhdistävää toimintaakin on jo syntynyt. Satunnaisemmin järjestetään ”kaikille sopivaa hyvän mielen liikuntaa” kuten lentopalloilua tai kahvakuulailua.

– Puumalan koulu on mukana Liikkuva koulu -ohjelmassa ja lähtee todella hyvin yhteisiin tekemisiin mukaan. Hankkeen tuomia uusia avauksia ovat alakoululaisten mukana olo liikuntaryhmissä ja senioreiden osallistuminen yläkoululaisten liikuntatunnille. Yläkoululaiset ovat myös osallistuneet Vie vanhus ulos -kampanjaan palvelukeskuksen väen kanssa valtakunnallisena iäkkäiden ulkoilupäivänä, ja keväällä seniorit ja kaksi koululuokkaa viettivät yhdessä Suomen lasten metsäretkipäivää.

Kärkihankkeesta lisäpontta

Jo porukassa oleminen on virkistävää. Sitä kuvaavat hyvin sivukylien liikuntaryhmät, joissa eri-ikäiset käyvät yhdessä enimmäkseen kävelemässä ja tykkäävät Pölösen mukaan todella paljon.

– Hyviä kokemuksia ovat olleet myös kehitysvammaisten, joista suurin osa on ollut senioreita, vierailut lasten päiväleireille. Näin on saatu jälleen erilainen ryhmä mukaan yhteiseen tekemiseen.

Mainio esimerkki yhteistyötempauksesta on Etelä-Savon Liikunnan (EsLi) kanssa järjestetty Amazing Race Puumala, jossa eri kyläyhdistykset kisailivat toisiaan vastaan vauvoista vaareihin -tyylillä. Muita aktiivisia yhteistyötahoja ovat seurakunta, MLL ja eläkeläisjärjestöt. Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi -kärkihankkeessa Puumala on mukana juurruttamassa Voimaa vanhuuteen -ohjelman hyviä terveyttä edistävän liikunnan käytäntöjä.

– Hankkeiden sisällöt linkittyvät hyvin toisiinsa ja kärkihankkeesta saadaan paikalliseen tekemiseen uutta pontta ja laajempaa näkemystä. Pohdinnan alla on esimerkiksi eläkeläisjärjestöjen aktiivisten vertaisohjaajien toiminnan tukeminen Voimaa vanhuuteen -ohjelman koulutuksilla.

Pölönen toteaa saamansa palautteen olevan kaiken kaikkiaan todella positiivista.

– Liikuntatarjonnasta tykätään ja toivotaan, että ”useammin vaan!” Ihan selvästi erilaisuuden ja eri-ikäisten yhteen saattamista voisi olla paljon enemmänkin.

Katso lisää ideoita eri-ikäisten yhdessä oloon uusitulta ilmanikärajaa.fi -sivustolta