Luonnon myönteisistä vaikutuksista ihmisten hyvinvointiin on puhuttu runsaammin jo toistakymmentä vuotta. Luonto ja sen tarjoamat hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet todella ansaitsevatkin tulla noteeratuksi. Tutkimustieto luontoympäristön hyvinvointia edistävistä vaikutuksista on tavoittanut suomalaiset hienosti – kiitos median, lukuisten kehittämishankkeiden sekä koulutuksen ja palvelujen ajan hermolla pysymisen. Tiedon lisääntyminen ja sen myötä palvelujen kehittyminen on parantunut ikääntyneiden ja liikuntarajoitteisten mahdollisuuksia päästä luontoon.
Painavia perusteita lähteä luontoon ulkoilemaan
Luontoympäristö kutsuu liikkumaan, oli se sitten oma piha, rakennettu kaupunkipuisto tai metsäpolku syvemmälle luontoon. Kaikki liikkeelle lähtö on hyväksi ikääntyneen keholle ja mielelle. Säännölliset ulkoilut pitävät yllä toimintakykyä, antavat päiviin mielekästä sisältöä ja luovat mahdollisuuksia muiden ihmisten kohtaamiseen. Ulkoilu tuottaa myös vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa esteettistä nautintoa ‒ kimmeltävä vedenpinta vaihtuu kristallinkirkkaaksi hangeksi, vihreys ruskaksi. Luonnon kauneus kohottaa mielialaa. Yksinäisyyden kokemuskin hellittää, kun saa kokea olevansa osa yhteisöä ja yhteistä ympäristöä luontoelementteineen. Pääsy luontoon lisää onnellisuutta.
Luontoon pääsy ei ole aina helppoa
Niin kauan kuin luonto on saavutettavissa, terveys kunnossa, vetreät kintut ja ulkoilukavereita lähellä, asiat ovat erinomaisesti. Iän myötä arkeen tulee kuitenkin usein haasteita, jotka saattavat vaikeuttaa tai jopa estää luontoon pääsyn. Läheisen ulkoilukaverin menettäminen muuttaa arkea merkittävästi. Yksin ulkoiluun voi liittyä epävarmuutta ja turvattomuuden tunnetta. Huomaako kukaan, jos kaadun metsäpolulla? Pääsenkö kävelykierrokselta kivuitta takaisin kotiin? Löydänkö kotiin? Mistä löytäisin ulkoilukaverin? Moni yksin ulkoileva tai ulkoilusta haaveileva ikääntynyt pohtii näitä asioita mielessään. Sydän kaipaisi edelleen ulos luontoon, mutta tuki olisi tarpeen.
Useita keinoja tukea ikääntyneiden pääsyä luontoon
Hyvin hoidetut vehreät ulkoiluväylät levähdyspenkkeineen mahdollistavat ikääntyneiden ulkoilun. Luonnossa liikkumisen toiveet vaihtelevat. Toinen kaipaa syvälle luontoon sienimetsään ja toiselle pihakeinuun koivun alle pääsy olisi jo merkittävä asia. Toisen ihmisen luoma turva on keskeinen ikääntyneiden luontoon pääsyä tukeva asia. Asutuksen keskellä olevat luontoreitit luovat turvaa – on tärkeää kokea, että joku näkee, jos jotain sattuu.
Kävelyseura on ikääntyneen hyvinvoinnille hyvin arvokasta. Ikääntyneitä voi tuoda yhteen esimerkiksi vertaisohjattuja luontokävelyryhmiä koordinoimalla, järjestämällä ohjattuja luontoretkiä ja -tapahtumia sekä innostamalla vapaaehtoisia ulkoiluystäväksi ikääntyneelle. Ikääntyneiden erityistarpeet on tärkeää huomioida viheralueiden suunnittelussa, kuten Kuopion Sammakkolammen puistossa on äskettäin tehty. Ikääntyneet ottivat ilolla vastaan puiston ulkokuntosalilaitteet ja luiskan, jonka avulla myös pyörätuolilla liikkuva pääsee nauttimaan vedestä.
Kati Vähäsarja
Kati Vähäsarja toimii kansalaistoiminnan palveluiden päällikkönä Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueella ja pyrkii tehtävässään tukemaan eri ikäisten pääsyä luontoon liikunnan, kulttuuri ja osallisuuden edistämisen keinoin.