Iäkkään väestön osallisuudesta ja osallistumisesta puhutaan yhä enemmän. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat osallisuuden hyvinvointimerkitykset niin iäkkään itsensä, hänen lähiyhteisönsä kuin koko yhteiskunnan näkökulmasta. Osallisuus nähdään nykyisin keskeisenä hyvän ja onnistuvan vanhenemisen rakentajana.
Osallisuudella tarkoitetaan yleensä kokemusta ja tunnetta siitä, että kuuluu johonkin ja voi osallistua, toimia ja vaikuttaa sekä omassa lähiyhteisössä että laajemmin yhteiskunnassa. Osallisuus on siis johonkin kuulumista, yhteisöllistä mukanaoloa ja mahdollisuutta vaikuttaa. Iäkkään väestön osallisuudesta ei voi puhua viittaamatta myös ikäihmisten osallistumiseen ja aktiiviseen toimintaan, sillä tunne osallisuudesta syntyy nimenomaan osallistumisen ja toiminnan myötä.
Hyvää vanhenemista tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen keinoin edistävälle Ikäinstituutille osallisuus on tärkeä teema, sillä Ikäinstituutin missiona on toimia hyvän vanhenemisen puolesta edistämällä ikäihmisten toimintakykyisyyttä ja osallisuutta. Ikäinstituutin kiinnostuksen kohteena on iäkkäiden osallistuminen ja toiminta etenkin liikuntaan, kulttuuriin ja vapaaehtoistoimintaan liittyen. Nämä toimintamuodot ovatkin osallistumisen kannalta huomionarvoisia, sillä niiden hyvinvointimerkityksestä iäkkäille on saatu erilaisissa tutkimuksissa ja kehittämishankkeissa enenevää ja moniulotteista näyttöä.
Osallisuuden teema on juuri nyt laajemminkin ajankohtainen, sillä sekä uusi, kesällä 2013 voimaan tullutvanhuspalvelulaki että sen toimeenpanoa tukeva laatusuositus korostavat iäkkään väestön osallisuuden merkitystä. Näiden uusien säädösten ja suositusten myötä osallisuuden kysymys on nostettu keskeiseksi osaksi suomalaista ikääntymispolitiikkaa. Laatusuosituksen mukaan iäkkäiden osallisuuden monimuotoinen turvaaminen on koko suosituksen läpileikkaava periaate.
Laissa ja suosituksessa osallisuudella tarkoitetaan ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen. Osallisuudella viitataan myös konkreettisesti iäkkäiden ihmisten mahdollisuuteen vaikuttaa omien palvelujensa sisältöön ja toteuttamistapaan. Uusien säädösten henki on se, että iäkkäiden ihmisten äänen pitäisi jatkossa kuulua kaikessa sellaisessa päätöksenteossa, joka heitä koskee.
Sen lisäksi että laatusuosituksessa korostetaan iäkkäiden mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin ja omiin palveluihinsa, siinä tuodaan iäkkäiden osallisuus myös laajemmin esille mahdollisuutena osallistua yhteiseen toimintaan niin omissa yhteisöissään kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Tästä näkökulmasta katsoen iäkkäiden osallisuus tarkoittaa hyvin moninaista yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumista, esim. työelämässä jatkamista eläkeiässä tai järjestöjen toimintaan ja vapaaehtoistyöhön osallistumista. Se voi olla myös toimimista hyvin monenlaisissa rooleissa kuten isovanhempana, omaishoitajana, äänestäjänä, kuluttajana tai eri alojen harrastajana ja erityisosaajana.
Osallistumiskanavien tarjoamisessa ja iäkkäiden oman äänen esille nostamisessa kunnat, vanhusneuvostot, seurakunnat ja järjestöt ovat jatkossa yhä keskeisemmässä roolissa ja asemassa. Iäkkäiden osallisuuden ja osallistumisen vaaliminen ei ole kuitenkaan vain joidenkin lueteltavien tahojen tehtävä, vaan se on asia, joka koskee kaikkia.
Oheiseen listaan on koottu kymmenen hyvää syytä sille, miksi iäkkäiden osallistuminen yhteiseen toimintaan on niin tärkeää ja miksi sen merkityksestä hyvälle ja onnistuvalle vanhenemiselle puhutaan niin paljon:
1) Osallistuminen lisää hyvinvointia tukemalla terveyttä ja toimintakykyä.
2) Osallistuminen lisää hyvinvointia tarjoamalla mielekästä tekemistä (se edistää toiminnallista hyvinvointia).
3) Osallistuminen lisää hyvinvointia aktivoimalla sosiaalisia suhteita (se tuottaa vanhuuteen sosiaalista pääomaa).
4) Jos ja kun iäkkäät saavat osallistua vapaasti ja omaan tahtiin, osallistuminen mahdollistaa omaehtoisen ja omannäköisen elämän ylläpitämisen (se vahvistaa identiteettiä ja sen jatkuvuutta).
5) Osallistuminen mahdollistaa omien taitojen ja osaamisten ylläpitämisen sekä uuden oppimisen (sillä varmistetaan elinikäinen oppiminen).
6) Osallistuminen ennaltaehkäisee yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.
7) Ylläpitäessään terveyttä ja hyvinvointia osallistuminen ennaltaehkäisee avun, tuen ja palvelujen tarvetta (ikääntymispolitiikan näkökulmasta sillä on ennaltaehkäisevää merkitystä).
8) Osallistuminen kanavoi iäkkäiden voimavarat ja osaamisen yhteiseksi hyödyksi (siitä hyötyy koko yhteiskunta).
9) Osallistuminen kiinnittää ikäihmiset yhteiskuntaan ja yhteisöihin, lisää osallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä mahdollistaa sukupolvirajojen ylittämisen.
10) Tilan luominen iäkkäiden aktiiviselle osallistumiselle tuo iäkkäiden voimavarat ja aktiivisuuden näkyviin, luo positiivista kuvaa vanhuudesta ja mahdollistaa ikääntymiseen liittyvien asenteiden muuttumisen entistä myönteisemmiksi.
Osallistumisen hyvinvointimerkitykset ovat siis moninaiset. Aktiivisesta osallistumisesta ei kuitenkaan pidä tehdä iäkkäälle väestölle turhia paineita aiheuttavaa velvoitetta ja asiaa, joka on ensisijaisesti ulkoapäin ohjattua ja saneltua. Osallistuminen on merkityksellinen, mutta ei ainut hyvän vanhuuden osatekijä. Silloin kun iäkkäiden osallistuminen on omaehtoista ja omannäköistä, sillä on parhaat mahdollisuudet toteuttaa yksilöllisesti hyvää vanhuutta.
Puhetta iäkkäiden osallistumisesta ja osallisuudesta kannattaa jatkaa, sillä se ylittää perinteisen ongelmakeskeisen puheen vanhuudesta ja mahdollistaa näin entistä avaramman keskustelun ikääntymisestä ja sen merkityksistä.
Jere Rajaniemi
tutkija