Eläkkeelle siirtyminen on yksi elämän suurista muutosvaiheista. Näin ainakin tutkimukset väittävät. Ja kuka minä olen tutkimusta kyseenalaistamaan. Eläkkeelle siirtyminen merkitsee tutkimusten mukaan mm. työroolista luopumista, päivärutiinien menettämistä ja tulojen pienenemistä. Seurauksena voi olla tyhjyyden tunne.
Suurten ikäluokkien rynnätessä eläkkeelle toisentyyppinenkin kuva on vahvistunut. Eläkkeelle siirtyminen merkitsee sen mukaan aktiivisuutta ja vapautta. On aikaa matkustaa ja harrastaa, opiskella ja osallistua, ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviin ja toteuttaa tähän asti toteutumatta jääneitä unelmia.
Siis suuri tyhjyys vai suuri vapaus?
Olen itse jäämässä eläkkeelle muutaman viikon sisällä. ”Mitä sinä rupeat tekemään”, kysyvät ihmiset. ”Onko sinulla suunnitelmia?” Ei ole. En ole ennenkään liioin suunnitellut elämääni, enkä aio tehdä sitä nytkään. Tosiasiat kuten talous ja terveys pitää ottaa huomioon, mutta muutenhan eläkkeellä olemisen keveys on juuri siinä, ettei tarvitse niin hirveästi suunnitella. Eikö ihminen saisi vain olla?
Työhuoneeni kaappeja siivotessa löysin vanhoja lehtileikkeitä, joissa minua oli asiantuntijana haastateltu eläkkeelle siirtymisestä ja siitä, miten siihen voi valmistautua. ”Det kan vara skrämmande att bli pensionär” oli yhden haastattelun otsikko. Jakaessani neuvoja olin itse reilusti alle kuudenkympin. Suurimmalla osalla ihmisistä eläkkeelle jääminen menee hyvin, totesin haastattelussa, ja kehotin eläkeikää lähestyviä harkitsemaan osa-aikaeläkettä tai ainakin vähentämään työtaakkaa.
Näin minä asiantuntijana neuvoin. Eläkeikää lähestyvänä en ole tietenkään tehnyt kumpaakaan. Olen yrittänyt sovittaa pitämättömät lomat kalenteriin, mutta muuten työtahti tuntuu vain kiihtyneen loppua kohti.
Uusien roolien luominen voi viedä aikaa, totesi asiantuntija Sarvimäki. Sekin vielä. Mitä uusia rooleja? Eläkkeelle siirtyvänä tuntuu siltä, että en missään nimessä kaipaa mitään rooleja. Aion jatkaa elämää omana itsenäni ilman mitään roolipaineita. Olen edelleen se sama ihminen, joka käveli kouluun Vaasassa, lauloi koulun kuorossa, söi hernekeittoa (75 penniä) Porthanian ruokalassa, luki filosofian tenttiin Domuksen lukusalissa, juhli Bottalla, osallistui vankien ihmisoikeuksia puolustavaan mielenosoitukseen, lähti Amerikkaan opiskelemaan jne.
Totta kai elämä muuttuu eläkkeelle siirtymisen myötä. Tässä vaiheessa näyttää kuitenkin siltä, että se kallistuu suuren vapauden puolelle. Asiantuntijatehtäviä ja kirjoitustöitä on tiedossa, ja hyvä puoli on se, että voi itse valita, mitä ottaa vastaan ja mitä ei. Toteutumattomia unelmia? Yksi unelma on tällä hetkellä kiireetön arki, aikaa ajatella ja kirjoittaa. Ja olla.
Pelottaako? Ei.
Anneli Sarvimäki