Vapaaehtoistoiminnan nykyinen toimintaympäristö on ikääntyvä yhteiskunta haasteineen ja mahdollisuuksineen. Väestön ikääntyessä eivät kasva vain ikääntymiseen liittyvät avuntarpeet vaan myös voimavarana nähtävä terveiden ja toimintakykyisten iäkkäiden joukko. Ikäihmiset eivät siis ole vain vapaaehtoisavun tarvitsijoita, vaan myös keskeisiä vapaaehtoisen avun antajia ja aktiivisia kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisen myötä voi syntyä aivan uudenlaista kansalais- ja vapaaehtoistoimintaa, jonka suuret ikäluokat tuovat suuren kokonsa ja sukupolviluonteensa vuoksi mukanaan. Kasvava kolmasikäläisten joukko ei kuitenkaan ole sisäisesti yhtenäinen, vaan se pitää sisällään monennäköistä eläkeläisyyttä ja yksilöllisesti kirjavaa toimintaa.
Vapaaehtoistoiminnan monimuotoiset hyvinvointimerkitykset iäkkäille kansalaisille ovat jatkossa keskeisiä ja ne on hyvä ottaa huomioon ennaltaehkäisevää seniori- ja vanhustyötä kehitettäessä. Vapaaehtoisapu ja vertaistuki tuottavat hyvinvointia paitsi avun saajalle myös avun vapaaehtoiselle antajalle. Vapaaehtoistoiminnan hyvinvointimerkitys iäkkäille vapaaehtoisille itselleen tuli monella tavoin esilleIkäinstituutin toteuttamassa Vavero-hankkeessa (2007-2010), jossa tutkittiin ja kehitettiin 60 vuotta täyttäneiden vapaaehtois- ja kansalaistoimintaa (www.vapaaehtoiseksiseniorina.fi). Sen ohella että iäkkäät vapaaehtoiset haluavat toiminnallaan auttaa muita ja olla hyödyksi muille, heidän keskeisenä motiivinaan on pyrkimys huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja ylläpitää toimintakykyään ja aktiivisuuttaan.
Nykyisessä hyvinvointiteoreettisessa keskustelussa on tuotu esille, että hyvinvointiin liittyy hyvän olon (well-being) ohella myös toiminnan kautta ja toiminnassa syntyvää hyvinvointia (well-doing). Yksi vapaaehtoistoiminnan keskeisistä hyvinvointimerkityksistä eläkkeelle jääville kansalaisille onkin se, että se tarjoaa työelämän jälkeen mielekästä tekemistä ja sitä kautta toiminnallista hyvinvointia.
Vapaaehtoistoimintaa on hyödyllistä tarkastella ikääntymisen ja etenkin iäkkäiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Yhteenvetona ja tarkennuksena voidaan todeta, että väestön ikääntyessä vapaaehtoistoiminta
– tarjoaa mahdollisuuden aktiiviseen ja mielekkääseen toimintaan työelämän jälkeen
– tukee elinikäistä oppimista
– tukee samanaikaisesti sekä vapaaehtoisten omaa että muiden hyvinvointia
– luo osallisuutta ja ehkäisee syrjäytymistä
– mahdollistaa sekä iäkkäiden keskinäisen vertaistuen että sukupolvia yhdistävän toiminnan
– vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa ja sosiaalista pääomaa
– huomioi ikäihmiset sekä vapaaehtoisavun antajina että saajina
– mahdollistaa myönteisten, ikäihmisiä arvostavien asenteiden edistämisen.
Alkanut vapaaehtoistoiminnan vuosi tarjoaa luontevan mahdollisuuden tuoda esiin kaikkea sitä yhteiskunnallisesti hyödyllistä, mutta usein hiljaiseksi jäävää vapaaehtoista toimintaa, jossa myös iäkkäät kansalaiset ovat aktiivisesti mukana. Organisoidun vapaaehtoistyön ohella tällaista toimintaa on esimerkiksi epävirallisempi vapaaehtois- ja vertaistuki, naapuriapu, lähiyhteisön hyväksi toimiminen sekä oman puolison, lasten ja lastenlasten auttaminen. Kun iäkkäät ihmiset tuodaan esille uusissa toiminnallisissa rooleissa eikä vain avun tarvitsijoina ja vastaanottajina, on mahdollista murtaa luutuneita ikäasenteita ja luoda uutta, kaikenikäisten voimavarat huomioivaa kulttuuria. Tuokaamme siis tänä vuonna kaikenikäisten vapaaehtoispanos kaikenikäisten nähtäväksi.
Jere Rajaniemi