Miksi osa ihmisistä syö epäterveellisesti, vaikka valtaosa tiedostaa, millainen ravinto on terveellistä? Mitä omat, totutut ruokatottumukset merkitsevät yksilölle? Onko eläkkeellä olevan entisen maatalon isännän helppoa lopettaa epäterveellisenä pidetyn rasvaisen maidon juonti ja vaihtaa voi kasvisrasvalevitteisiin, jos koko elämänkaaren ajan nämä rasvaisemmat tuotteet on saatu omalta tilalta, oman kädenjäljen aikaansaannoksena? Se, miksi me noudatamme tietynlaisia elintapoja, ei ole ainoastaan hyvän ja huonon terveyden puntarointia, vaan elintapojen – kuten ruokatottumusten – noudattamiseen liittyy myös yksilöllisiä ja kulttuurisia merkityksiä.
Elämme nykyään ”terveysviidakossa”, jossa eteemme tulee lähes päivittäin uusia tietoja eri asioiden terveysvaikutuksista. Voimmeko syödä suolaa, miten eri rasvahapot vaikuttavat terveyteen, mikä on oikea kolesterolitaso, milloin pitää syödä lääkkeitä kohonneeseen verenpaineeseen, kuinka paljon tulisi liikkua, onko pieni määrä alkoholia hyvästä? Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä ”terveysviidakon” kysymyksistä, joihin saamme asiantuntijoilta erilaisia ohjeistuksia.
Eri elintapoihin liittyvät valtakunnalliset suositukset on kirjattu vuosien saatossa varsin kattavasti. Tästä huolimatta osa asiantuntijoista on eri mieltä näistä suosituksista, koska he painottavat perustellustikin hiukan eri asioita omissa terveellisyyden ja epäterveellisyyden määrittelyissään. Tämä kylläkin aiheuttaa hämmennystä tavallisten kansalaisten keskuudessa etenkin, kun näitä asiantuntijoiden keskusteluja käydään myös tiedotusvälineissä. Ihmisten saattaa olla vaikeata arvioida, mitä muuttaa ja miten, jos median kautta välittyvä elintapakeskustelu on kovin sirpaleista ja erimielistä. Suurimmat elintapoihin liittyvät asiantuntijoiden väliset erimielisyydet näyttäytyvät mediassa terveelliseen ravintoon liittyvissä keskusteluissa.
Kun suuri joukko ihmisiä kootaan yhteen ja lasketaan heistä terveyttä kuvaavia muuttujia ja näiden keskiarvoja, on selvää, että suositusten mukaisesti terveellisiä elintapoja noudattavat ovat keskimäärin terveempiä ja elävät pidempään kuin epäterveellisiä tapoja noudattavat. Mutta miten tulisi suhtautua yksilöllisyyteen ja ihmisten oman elämän asiantuntijuuteen? Tulisiko meidän lopettaa 80 vuoden iässä tupakointi, jos olemme koko elämämme tupakoineet? Tai menemmekö asiantuntijoina keskiarvojen kanssa eläkkeellä olevan maanviljelijän pöytään vaihtamaan maidot ja rasvat terveellisempiin?
Useasti elintapoja pohtiessamme olemmekin vastakkain keskiarvojen ja yksilöllisten elämän merkitysten kanssa. Onko meillä mittareita, joilla mitata esimerkiksi sitä merkityksellisyyttä, jonka 80-vuotias entinen maatalon isäntä tai emäntä kokee juodessaan oman tilan rasvaista täysmaitoa? Ei ainakaan kovin päteviä, minkä vuoksi joudumme tukeutumaan tilastoihin ja valistamaan kansalaisia niiden sanoman kautta.
Elintapakeskustelun moniulotteisuuteen oman säväyksen tuo elämän lääketieteellistyminen eli medikalisoituminen ja siihen liittyvä uusien lääkkeiden kehitys. Lääkityksellähän on voitu alentaa esimerkiksi satojen tuhansien suomalaisten korkeita verenpaine- ja kolesteroliarvoja. Mutta kuinka moni kansalainen laittaa oikeasti elintapansa remonttiin, jos lääkityksellä voidaan alentaa vain riskiarvoja?
Varmasti osa, mutta samaan aikaan on myös syntynyt eräänlainen uusi elintavan muoto, ”sekakäyttö”, jossa epäterveellisiä elintapoja jatketaan, koska lääkärin määräämien ”elintapalääkkeiden” avulla voidaan estää tuon elintavan haitat. Tällöin ei ole tarvetta kiinnittää samassa määrin huomiota siihen, mitä syö ja juo tai kuinka paljon liikkuu, koska lääkkeillä voidaan saavuttaa kehon arvojen tasapaino. Tämä kehitys kuvaa osaltaan elintapojen syvämerkityksellisyyttä. Mieluummin syödään lääkkeitä kuin muutetaan vuosien saatossa juurtuneita tapoja.
Elintapoihin liittyvä keskustelu onkin monimuotoista, koska elintapojen noudattamisen taustalla on sellaisia merkityksiä, joita on tilastoilla hankala selittää. Yksilölliset ja kulttuuriset merkitykset ovat tärkeitä näkökulmia, jotka tulisikin ottaa huomioon perinteisen terveellisyysajattelun rinnalla varsinkin silloin, kun kyse on väestömme vanhemmista edustajista. Vaikka elintapojen terveelliset muutokset myös myöhemmällä iällä edesauttavat terveyttä, on syytä antaa tilaa sille ajatukselle, että tekemämme elintapavalinnat edustavat usein meille muussakin kuin terveellisyysmielessä tärkeitä asioita.
Kun perinteiseen terveyden edistämisen sanomaan yhdistetään yksilölliset ja kulttuuriset merkitykset, on selkeän ja yksiselitteisen sanoman, suosituksen tai ohjeistuksen laatiminen varsin haasteellista. Onko loppupeleissä kuitenkin niin, että muihin elintapoihin paitsi tupakointiin liittyvä selkein suositus on vanha sanonta – kohtuus kaikessa.
Tommi Sulander
tutkija
Ikäinstituutti