Siirry sisältöön

STEA-avustusten leikkaukset näkyvät myös Ikäinstituutissa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n avustuksiin kohdistuneiden leikkausten takia Ikäinstituutti on joutunut monen muun järjestön tavoin sopeuttamaan toimintaansa ja irtisanomaan henkilöstöään. Irtisanomiset kohdentuvat ensi vuoden toimintaan.

Henkilöstövähennykset vaikuttavat väistämättä Ikäinstituutin mahdollisuuksiin jatkaa työtään iäkkäiden ihmisten toimintakyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi. Leikkausten vaikutukset osuvat arjen kohtaamisiin ja iäkkäiden saamaan tukeen ja ohjaukseen ammattilaisilta tai vapaaehtoisilta. Myös iäkkäiden valtakunnallinen liikunnan edistämisohjelman toimeenpano on vaarassa.

Toiminnanjohtaja Katja Borodulinin mukaan irtisanomisten myötä katoaa valtavasti keskeistä osaamista.

”Ikäinstituutin 55 vuotta kestänyt työ ei täten voi jatkua ennallaan. Iäkkäiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämistyö  vaarantuu”, hän sanoo.

Ikäinstituutin hallitus on vakavasti huolissaan siitä, että sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvat valtionavustusleikkaukset heikentävät järjestöjen toimintaedellytyksiä ja romuttavat kansalaisyhteiskunnan.

”Kolmas sektori tekee merkittävää ennaltaehkäisevää työtä, joka tukee ihmisten arkea ja vähentää palveluiden tarvetta. Rahoituksen vähentyessä ennaltaehkäisevä työ loppuu ja se tulee ilman muuta rasittamaan sote-palvelusektoria”, Borodulin summaa.