Ikäihmisten Virkee-ruokakursseilla on pohdittu muun muassa omia arkisia ruokavalintoja sekä ateriahetkien ja makutottumusten merkitystä. Kursseilla on käsitelty myös säännöllisen ruokailun merkitystä ikääntyessä, sillä monipuolisen, värikkään ja maistuvan ruokavalion voi koota varsin monella tavalla.
”Ku ei sitä vaan itelleen kehtaa ruokaa laittaa”
On enemmän sääntö kuin poikkeus, että ikäihmisten ruokakursseilla keskustellaan ruoanvalmistuksen tarkoituksesta ja tarpeellisuudesta. Yksin asuminen konkretisoituu iäkkään ruoka-arjessa monella tapaa, kuten ruoanvalmistustaitojen, ruokamäärien ja ruoan säilyttämisen kautta. Osalla ikäihmisistä on kumppani vierellä jakamassa arjen ruokahetkiä, mutta moni asuu yksin ja näin ollen yleensä myös aterioi yksin.
Ruoan valmistaminen vain itselle voi tuntua haasteelliselta monesta eri syystä. Miten saisit vaihtelua arkiruokailuun? Mikset laittaisi ruokaa vain itsellesi?
”Viimeksi 50 vuotta sitten käytin essua keittiössä”
Erään kurssikerran aluksi ikämies totesi, että hänen on viimeksi 50 vuotta sitten tarvinnut käyttää essua keittiössä, koska puoliso on kaikki kuluneet vuodet vastannut ruoanvalmistuksesta kotona. Essu kuitenkin sujahti päälle hyvin sutjakkaasti, samoin suojapäähine.
Yhdessä tekeminen ja sosiaaliset hetket voivat olla monella tapaa voimaannuttavia. Ikäihmiset tarttuvat tuumasta toimeen varsin ripeästi. Samalla tulee yhdessä pohdittua monenlaisia arjen ajankohtaisia asioita.
”Yhdessä tulee tehtyä paljon enemmän”
Keittiössä kannattaa joskus koettaa, miltä tuntuu poiketa arjen tavanomaisista rutiineista. Ikäihmiset kokeilevat innolla uutta, minkä voi havaita myös ruokakursseilla. Ruoka-ainerajoituksia on varsin harvalla, mutta usein lähipiiristä löytyy tuttavia tai nuorempia sukulaisia, joiden takia halutaan oppia hyödyntämään uusia raaka-aineita. Tuttuja ruokalajeja ollaan valmiita kokeilemaan uudenlaisella ´twistillä´. Uudetkin raaka-aineet maistuvat, kunhan niistä saadaan tietoa ja omakohtaisia kokemuksia, joko maistamisen tai ruoanvalmistuksen kautta.
Joskus uusiin ruokatuotteisiin tarttuminen niin kotona kuin kaupassa voi vaatia alkuun rohkeutta, sillä valikoimat ovat nykyään varsin suuret. Hukkaostoksia ei haluta tehdä, samoin ruokahävikkiä pyritään välttämään.
Milloin sinä olet viimeksi rohkeasti kokeillut jotain uutta keittiössä? Mistä saat tietoa uusista ja ajankohtaisista ruokatuotteista? Uskallatko poiketa tutuista ja turvallisista mauista, joihin olet ehkä jopa vuosikymmenten ajan tottunut arjessasi?
Värikkäitä ja maistuvia ruokahetkiä kevätauringossa!
Silja Tarvonen, projektivastaava, Virkee – Vireästi Karjalassa -hanke
Virkee – Vireästi Karjalassa -hankkeessa tuetaan yli 60-vuotiaiden ikäihmisten ja heidän läheistensä ravitsemusta, toimintakykyä ja hyvinvointia Pohjois-Karjalassa. Tavoitteena on ikäihmisten omatoimisen arjen tukeminen ravitsemusneuvonnan ja yhteisöllisen tekemisen keinoin. Toiminnassa keskeistä on hyvän ravitsemuksen ennaltaehkäisevä vaikutus ikääntymiseen liittyvissä muutoksissa, samoin kotona asumisen valmiuksien ja arkiaktiivisuuden vahvistaminen.
https://www.martat.fi/pohjois-karjala/virkee/