Sukumme vanhimmaksi terveenä elänyt mies oli Matti-setä (1902-1992). Hän eli 90-vuotiaaksi kotonaan Oulun seudulla. Matti asui talvet Oulussa ja kesät tilallaan maalla 50 kilometrin päässä. Hän oli tullut sinne maanviljelijäksi evakkona sodan jälkeen. Matti jäi leskeksi kansaneläkeiässä. Silloin hän muutti tyttärensä kanssa yhdessä kerrostalokaksioon, jossa kummallakin oli oma huone.
Elämäntavoiltaan Matti oli säntillinen, raitis ja uskonnollinen. Hän eleli säästäväisesti. Kerrottiin, että Matti rikastui pelkällä kansaneläkkeellä: useampi kuin joka toinen eläke jouti pankkitilille. Matin kertoman mukaan hänellä olisi ollut emäntäehdokkaita tarjolla, mutta olivat ”vikaisia” kaikki. Matti itse oli terve ja hyvin tyytyväinen elämäänsä. Vanhoilla päivillään Matti rakensi uuden tien maaseututaloonsa ja totesi: ”Liekö olemassa toista tällaista Mattia! Ei kivistä eikä särje mikään paikka!”
Matti liikkui ketterästi polkupyörällä vielä vanhanakin – hänellä ei ollut enää hevosta. Sodan aikana Matti oli saanut tarpeekseen matkustamisesta Karjalan kannaksen ja Pohjanmaan välillä. Matin pyöräily loppui, kun hän ajoi risteyskolarin ja sai aivotärähdyksen. Se olikin Matin ensimmäinen lyhyt sairaalareissu koko elämänsä aikana. ”Eiköhän lie parempi…”, hän sanoi ja tarkoitti, että antaa olla, parempi jättää jatkossa sairaalareissut tekemättä.
Kun Matille karttui ikää, askel alkoi lyhetä ja päivittäiset toimet alkoivat viedä yhä enemmän aikaa ja energiaa. Koska Matti oli huolellinen ja siisti mies, aamulla kului paljon aikaa peseytymiseen. Iltaisin yöpuulle valmistautuminen vastaavasti kesti pitkään. Nämä puuhat ottivat helposti pari tuntia sekä aamusta että illasta. Vähitellen Matti päätyi yöpuulle menossaan ratkaisuun, joka toi sekä ajan säästöä että mahdollisuuden hyödyllisempään tekemiseen. Hän lopetti riisuutumisen ja ryhtyi nukkumaan kaikki vaatteet yllään. Iltatoimet nopeutuivat, kun hän ei enää mennyt vuoteessa peitonkaan alle, vaan alkoi nukkua peitteen päällä. Näin aamulla oli helppo vain oikaista peitteen ruudut suoriksi kuin armeija-aikoina konsanaan. Yöasua täydentämään Matti puki jalkoihinsa isot huopikkaat. Koska hän oli hentorakenteinen, hänen tuli helposti viileässä maalaisasunnossaan vilu.
Lopulta Matin yöasu oli seuraava: kahdet flanelliset alushousut päällekkäin päivähousujen alla, ylävartalon verhona pari kolme pitkähihaista paitaa, päällimmäisenä villapaita, jaloissa kahdet sukat sekä huopasaappaat. Saadakseen pidettyä kätensä lämpimänä Matin oli pidettävä ne koko yön housuntaskuissa. Tämä taas edellytti nukkumista samassa asennossa selällään. Asento aiheutti Matille vaivoja. Hän huomasi aamulla, että sekä polvet että lonkat olivat kipeytyneet, koska jalkaterät kääntyivät yön aikana jalkineiden painosta ulospäin. Matti ratkaisi ongelman leikkaamalla polkupyörän sisäkumista sopivan kumilenkin pitämään saapikkaiden kärjet kiinni toisissaan yön ajaksi. Näin jalkaterät pysyivät yhdessä eikä aamuinen vaiva toistunut. Tärkeää oli kuitenkin aamulla muistaa ennen ylösnousua, että jalat olivat kiinni toisissaan kumilenkillä. Matti oli tyytyväinen tähän järjestelyyn, koska näin hänelle jäi enemmän aikaa lukea ja käydä kirkossa.
Viimeiset vuotensa Matti eleli lukien ahkerasti. Matilla olikin vuosikymmenien ajalta tarkkaan arkistoituna ruutuvihkoon, minkä kirjan hän oli milloinkin lukenut. Isokokoista Raamattua Matti luki joka päivä. Luettuaan sen läpi hän aloitti taas alusta. Vuosien mittaan hän luki tuon kirjan kannesta kanteen yhteensä 21 kertaa. Hänellä oli vakaa usko siihen, että mitä useammin hän lukee pyhän kirjan läpi, sitä vanhurskaammaksi hän kilvoittelussaan tulee. Hän oli vakuuttunut pääsystään taivaaseen, jossa edesmenneet rakkaat häntä jo odottivat.
Tuire Parviainen