Huhtikuun puolessa välissä Irlannin Galwayssa kokoontui noin 250 kulttuurigerontologian alan tutkijaa, opettajaa ja opiskelijaa. Konferenssin teemana oli tässä alan kahdeksannessa kokoontumisessa ”Merkitys ja kulttuuri(t): elämänkulun tarkastelua” (Meaning and Culture(s): Exploring the Life Course) ja tapahtumassa esitettiin yhteensä yli 200 aihepiiriä käsittelevää puheenvuoroa ja posteria. Ensimmäinen kulttuurigerontologian konferenssi pidettiin pienimuotoisena symposiumina vuonna 1997 Tanskassa ja vähitellen se on laajentunut pohjoismaisesta tapahtumasta yhdeksi gerontologian alan inspiroivimmaksi kansainväliseksi tapahtumaksi, joka houkuttelee osallistujia paitsi Pohjoismaista ja muista Euroopan maista myös Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta.
Galwayssa pidetyn konferenssin kolmen pääpuhujan tieteelliset taustat ja puheenvuorojen teemat ilmensivät osaltaan tapahtuman monialaisuutta filosofiasta kirjallisuustieteeseen ja sosiologiaan. Ensimmäinen pääpuhuja, Harry ”Rick” Moody on äskettäin jäänyt eläkkeelle Yhdysvalloissa merkittävästä ikääntyvien etujärjestöstä AARPista. Moody puhui otsikolla ”Harmaa on vihreää: vanhat ihmiset ja maapallosta huolehtiminen” (Grey is Green: Elders and the Care of the Earth) ja siinä hän kuvaili nykyistä työtään, jolla hän pyrkii kannustamaan ikääntyviä kantamaan vastuuta ympäristöstä ja jättämään jälkeensä mahdollisimman hyvän perinnön. Sukupolvien välisessä oikeudenmukaisuudessa ei ole Moodyn mukaan kyse vain etujen ja palvelujen tasapuolisesta jakamisesta, vaan myös pyrkimyksestä kantaa yhtäläistä vastuuta ilmastonmuutoksesta ja ympäristön tilasta.
Toinen pääpuhuja oli Aagje Swinnen Maastrichtin yliopistosta Alankomaista. Swinnen kuvaili puheenvuorossaan havaintojaan ja kokemuksiaan kahdessa muistisairaille ihmisille järjestetyssä runointerventiossa. Kirjallisuuden tutkijana Swinnen kuvaili esityksessään omiakin ennakkoluulojaan muistisairaiden ihmisten kykyyn osallistua runoryhmiin. Ryhmäkokemuksien kuvauksissa välittyi kuitenkin taitavasti vedetyn runohetken voima, joka teki osallistumisen mahdolliseksi monin eri tavoin. Swinnenin mainitsemia onnistumisen edellytyksiä olivat esimerkiksi taidolla valittu runo, huolellinen valmistautuminen, kehollisen ilmaisun ottaminen mukaan ja riittävät toistot. Runointerventioiden tulokset vakuuttivat kuulijat paitsi yleisönä myös osallistujina. Swinnen otti kuulijat mukaan puheenvuoroonsa, ja suurin osa konferenssin osallistujista osallistui esimerkiksi annettujen runojen lausuntaan ja keholliseen esittämiseen.
Kolmannessa pääpuheenvuorossa sosiologian professori Stephen Katz kuvaili musiikillisen elämäkerran analyysia rockmusiikin ja suurten ikäluokkien näkökulmasta. Katzin mukaan esimerkiksi musiikilliset äänimaisemat ja kulutuskulttuuri ilmentävät omalta osaltaan elämänkulullisten ja sukupolvisten tarinoiden materialisoitumista. Yksilötasolla musiikilla puolestaan voi olla merkityksellinen rooli oman identiteetin jatkuvuuden kokemusten tukena erilaisten elämänkulun tapahtumien aikana.
Kolmen pääpuheenvuoron lisäksi konferenssissa kuultiin antoisia puheenvuoroja niin eri yhteiskuntatieteiden kuin humanististen tieteiden ja kasvatustieteiden eri kentiltä. Kulttuurigerontologian toimijat ovat usein tuoneet uusia teemoja ikääntymisen tutkimukseen ja esitelleet gerontologeille muilla tieteen aloilla kehitettyjä tutkimusmenetelmiä. Tällä kertaa yksi puheenvuoroissa kuvailtu kohtalaisen tuore tutkimusmenetelmä oli kävelyhaastattelun soveltaminen ikäihmisten elinympäristön tutkimuksen välineenä. Kävely sellaisenaan on perinteisesti ollut gerontologiassa erityisesti toimintakyvyn tutkijoiden kiinnostuksen kohde. Kävelyhaastattelussa haastateltava vanha ihminen ja haastattelija tuottavat yhdessä tavanomaista haastattelutilannetta monipuolisempaa ja paikalliseen ympäristöön konkreettisesti kiinnittyvää tietoa lähiympäristön merkityksestä vanhenevan ihmisen päivittäiselle elämälle.
Kulttuurigerontologian piirissä kansainvälisesti keskeiseksi tutkimuksen kohteeksi kehittynyt kirjallisuusgerontologia on Suomessa vielä jäänyt vähälle huomiolle. Vuonna 2008 Lleidassa järjestetyssä kuudennessa kulttuurigerontologian konferenssissa kirjallisuusgerontologiaa käsitteleviä puheenvuoroja oli neljäsosa kaikista esityksistä. Tuolloin esiteltiin iän ja ikääntymisen ilmiöitä klassikkoteoksissa, esimerkiksi Oscar Wilden teoksessa Dorian Grayn muotokuva, T.S. Eliotin runoudessa ja James Joycen teoksessa Odysseus. Esillä oli myös nykykirjallisuutta.
Kuusi vuotta myöhemmin Galwayssa kirjallisuusgerontologisissa puheenvuoroissa tuotiin esille muun muassa väestön vanhenemista, muistisairautta ja toimintakyvyn heikkenemistä sekä ikääntymisen merkityksiä ja kokemuksia käsitteleviä kaunokirjallisia tekstejä. Myös klassikoiden kuten Oscar Wilden ja Henrik Ibsenin teosten uusia tulkintoja esiteltiin.
Suomalaisesta kirjallisuudesta on poimittavissa tekstejä, joissa ”gerontologiset lukutavat” odottavat löytäjäänsä. Mitä tulkintoja voidaan antaa Koskelan Jussille ja Almalle ikäihmisinä? Tulee myös mieleen, että Veikko Huovisen teoksissa on paljon kuvauksia vanhenevista syrjäseudun ihmisistä – ja onhan meillä nobelistikin, F.E. Sillanpää, jonka tuotannossa monenikäiset ihmiset kohtaavat toisensa.
Suvi Fried ja Eija Kaskiharju
Linkit:
8. kulttuurigerontologian konferenssi
Konferenssin järjestäjät:
Irish Centre for Social Gerontology (Irlannin sosiaaligerontologian keskus)
NUI Galway (Irlannin kansallinen yliopisto, Galway)
Ikäinstituutin hankkeet mukana 8. kulttuurigerontologian konferenssissa