Tarinoita Elämänotteesta: osa 3/21
On aurinkoinen aamu Espoon Olarissa. Alue on aikanaan kuulunut suuren kartanon maihin, mutta 1960- ja 1970-lukujen muuttopaineessa se on rakentunut tyypilliseksi pääkaupunkiseudun tiiviisti rakennetuksi lähiöksi. Erään kerrostalon alakerrassa, entisen neuvolan tiloissa, sijaitsee Espoon mielenterveysyhdistyksen ylläpitämä kohtaamispaikka Valoemy. Siellä kokoontuu tiistaisin Suomen Asumisen Apu ry:n Parempaa Elämää Lähitoiminnalla -hankkeen ikäihmisille suunnattu Porinaporukka-ryhmä. Yhteistyökumppanina Olarin Porinaporukka-toiminnassa on Olarin seurakunnan etsivän vanhustyön projekti.
Vaikka tapaamisen virallinen alkamisaika on kello 10, ovi alkaa käydä tiuhaan jo puoli kymmeneltä ja eteisen naulakko täyttyy ulkovaatteista ja kengistä. Täällä saa nimittäin olla sukkasillaan ja eteisen korista voi valita varpaiden lämmikkeeksi itselleen mieleisen väriset villasukat. Nimi Porinaporukka kuvaa osuvasti tätä porukkaa! Iloinen porina täyttää koko tilan samalla, kun osallistujat kokoontuvat pikkuhiljaa pitkän pöydän ääreen nauttimaan aamupäiväkahvit ja vaihtamaan kuulumisia. Tällä kertaa paikalla on vain naisia: 13 ikäihmistä, joista suurin osa on täyttänyt 80 vuotta ja vanhin on jo 93-vuotias. Kahvittelun lomassa puheenaiheina vilisevät muun muassa säätila, nukahtamisongelmat ja erilaiset pienet kolotukset, mutta vähitellen keskustelu muuttuu koko porukan yhteiseksi ja yhteistuumin päätetään, että tehdään päivästä hyvä.
Hankkeessa työskentelevä Laura kyselee tunnelmia edellisviikolla pidetyistä yhteisistä juhlista. ”Mehän ihan riehaannuimme silloin”, toteaa eräs. ”Voi, kun täällä on taas niin ihana olla. Pääsee purkamaan viikon ajan kertynyttä puheripuliaan”, sanoo toinen. Vaikka Olarin porukka on kokoontunut vasta reilun parin kuukauden ajan, asioita ja tuntemuksia jaetaan hyvinkin avoimesti. Yksi puhuu, toiset kuuntelevat ja sitten kommentoidaan ja keskustellaan. Usean osallistujan juuret ovat muualla ja kaipuu lapsuuden kotiseudulle on iän myötä voimistunut. Suurimmalla osalla on puoliso kuollut. Joku on muuttanut Espooseen lastensa perässä, mutta ei niillä lapsilla olekaan omien kiireidensä keskellä aikaa. Eräs sanoo asuneensa alueella jo kaksi vuotta ja tämän olevan ensimmäinen kerta, kun hän uskaltaa lähteä johonkin tutustumaan alueen muihin ihmisiin.
“Tämä on meille kamalan tärkeää”
Puhutaan tietokoneista, digistä ja vähän eläimistäkin. Tehdään tilastoa, kenellä on kissa ja kenellä koira. Myös reilu vuosi sitten avattu Espoon puolen metro herättää ajatuksia. ”Asemat ovat niin sokkeloisia. Sinne eksyy. Vanhat suorat bussilinjat on lakkautettu ja nyt ollaan ihan hukassa.” Yhtäkkiä joku nousee seisomaan. ”Ajattelin lukea teille runoni. Näkö ei oikein pelaa. Katsotaan, miten tässä käy.” Olipa kaunista, muut taputtavat. Seuraavaksi kuullaan erään osallistujan itsensä kirjoittama tarina oravasta, joka kertoo terveisiään asuinympäristönsä entiselle isäntäperheelle. Sitten ylös nousee rouva, joka on siihen saakka enimmäkseen kuunnellut muiden keskusteluja. Hän lausuu Einari Vuorelan runon Kaivotiellä, joka alkaa sanoin ”Äiti, kuka metsässä haastaa ja puhuu, siellä niin kaikaa, siellä niin huutaa ja huhuu…” Koskettavaa ja elämänmakuista tulkintaa. Voi näiden naisten lämpöä, elämänkokemusta ja viisautta! Kykyä tukea ja kannatella toisiaan. Ihana porukka. Jokainen Porinaporukka on omanlaisensa. Toiminta ja sisältö muodostuvat osallistujiensa näköiseksi.
”Voi kun päättäjät ymmärtäisivät, että me tarvitaan tällaista toimintaa. Emme me jaksa kököttää yksin kotona. Tämä on meille kamalan tärkeää.” Kaksi tuntia on hurahtanut kuin siivillä. Lopuksi ehditään tehdä pareittain muistiharjoituksia ja tilaisuus päättyy yhteiseen rentoutushetkeen, jonka ohjaa eräs vuosikymmeniä joogaohjaajana toiminut porukan ikäihminen.
Miten tällainen kaikille ikäihmisille avoin ryhmätoiminta on mahdollistunut? Mistä osallistujat ovat löytäneet tiensä tänne? STEAn rahoittaman hankkeen työntekijöillä Millalla ja Lauralla on takanaan valtava määrä verkostoitumistilaisuuksia, palavereita, tiedottamista, koordinointia ja viestintää. Olarin Porinaporukan osallistujat ovat löytäneet paikalle muun muassa lehtijuttujen, eri liikkeissä olleiden ilmoitusten, omaisen tai naapurin houkuttelun perusteella.
Heli Väisänen, suunnittelija, Elämänote-ohjelma
Suomen Asumisen Apu ry:n Parempaa Elämää Lähitoiminnalla -hankkeen Porinaporukat ovat ikäihmisille suunnattua toimintaa, joka tuo yhdessä tekemistä ja seuraa espoolaisiin asuinyhteisöihin. Toimintaa kehitetään yhteistyössä asukkaiden, kaupungin, järjestöjen ja muiden alueen toimijoiden kanssa. Hankkeen aikana selvitetään, mitä toiminnan onnistuminen edellyttää asuinyhteisöltä ja millaisia sitoumuksia toiminnan juurruttaminen vaatii yhteistyöverkostolta. Tarkoituksena on juurruttaa Porinaporukoita eri puolille Espoota pysyväksi toiminnaksi.
Tutustu hankkeeseen tarkemmin: https://www.porinaporukka.fi
Tarina pdf-tiedostona: Elämänote-tarina 3_Porinaporukka
