Siirry sisältöön

Osallisuuden monet muodot Puotilassa

Tarinoita Elämänotteesta: osa 5/21.

Pääkaupunkimme koostuu moninaisista asuinalueista, joista yksi on Itä-Helsingissä sijaitseva merellinen Puotila. Se on noin viiden tuhannen asukkaan vehreä ja viehättävä, ilmeeltään 50-lukulainen lähiö, joka on merkitty yleiskaavassa rakennustaiteellisesti arvokkaaksi. Puotilaan aikanaan muuttaneet asukkaat ovat viihtyneet alueella vuosikymmeniä, minkä seurauksena alueen asukkaiden keski-ikä on korkea. Ikääntyminen ja toimintakyvyn heikkeneminen on tuonut monelle hissittömässä talossa asuvalle mukanaan haasteita. Näihin haasteisiin on tarttunut ikäihmisille asumispalveluja tarjoava Omakotisäätiö. Sen yhteydessä toimiva KANTO-hanke tekee työtä Puotilan alueen kotona asuvien ikäihmisten hyväksi, sekä etsivän vanhustyön avulla että verkostoitumalla alueen eri toimijoiden kanssa. Tänään, kauniina aurinkoisena päivänä, pääsemme tutustumaan KANTO-hankkeen avoimeen toiminnalliseen iltapäivään.

Omakotisäätiön suurella vehreällä pihalla on grilli jo lämmennyt ja makkarat paistumassa. KANTO-hankkeen ammattilaisten Birgitan ja Sirkun rinnalla toimivat vapaaehtoiset ovat korvaamaton apu varsinkin tapahtumien järjestämisessä. Vapaaehtoisten toimesta on pihan yhdelle seinustalle viritetty vahvistin ja kitara, pihan keskiosassa on krokettirata ja vähän kauempana liikuteltava frisbeegolf-kori. Aurinkoisimmalle sivustalle on aseteltu puutarhapenkkejä, joilla istuskellessa voi halutessaan vain seurailla pihan tapahtumia. Riksakuskitkin ovat lähteneet omalle keikalleen hakemaan kuljetusapua tarvitsevia ikäihmisiä.

Rollaattori-frisbee-golfia

Väkeä saapuu paikalle runsaasti, enemmistö naisia, mutta myös muutama mies. Jotkut ovat tulleet omin avuin, joillakin on rollaattori kaverinaan ja jotkut taas saattajan avustamana tai riksakuskin kyydillä. Osa osallistuu hankkeen järjestämään toimintaan ensimmäistä kertaa. Eräskin rouva tuli mukaan ihan ex tempore käveltyään tapahtuman alkamisaikaan palvelutalon kulmilla. Monelle ryhmätoimintaan osallistuminen vaatii ensimmäisellä kerralla hiukan rohkeuttakin. Jos on tottunut istumaan neljän seinän sisällä ilman juttukaveria, voi tällainen yhteisöllinen kokoontuminen aluksi hiukan jännittää. Eräskin mies oli tullut KANTO-hankkeen toimintaan mukaan alun perin hyvin epäluuloisena ja jopa vastahankaisena. Nyt hän on muutaman käymiskerran jälkeen kuin kotonaan ja käy säännöllisesti eri tapaamisissa. Tälläkin kertaa hän suuntaa suorinta tietä testaamaan frisbee-golfia eikä rollaattori hidasta hommaa millään lailla!

Makkaran syömisen lomassa monen osallistujan katse kiertää ympäri pihaa. Mihinkähän sitä siirtyisi seuraavaksi? Aika kuluu pelatessa, istuskellessa ja jutellessa. Jokainen osallistuu oman jaksamisensa ja mielenkiintonsa mukaan. Pihakaveriksi saadaan myös suloinen koira, joka kiertää rapsuteltavana. Välillä kuullaan laulua kitaran säestyksellä. Tässä pihatapahtumassa ylitetään myös sukupolvien välisiä rajoja monella tapaa. Mukana on nuoria kesätyöntekijöitä, ihan lukioikäisestä lähtien.

Ensi kertaa mukana oleva rouva on aivan ihmeissään. ”Voi, en tiennyt, että tässä naapurissani järjestetään näin ihanaa toimintaa meille ikäihmisille. Ja täälläkö voi vierailla ympäri vuoden? Onko teillä mitään kalenteria tai ohjelmaa? Tulen varmasti jatkossakin!” KANTO-hankkeen toimintaan osallistuvilta pyydetään nimi ja puhelinnumero, jos he toivovat, että toiminnasta ja sen aikatauluista kerrotaan henkilökohtaisesti myöhemminkin. Jo muutaman kuukauden aikana hankkeen järjestämät kaikille avoimet ja maksuttomat tilaisuudet ovat osoittaneet tarpeellisuutensa Puotilan alueen ikäihmisille. Ystäväpiiritoiminnan vaikuttavuudesta on jo selkeää seurantatietoa ja tuolijumppa on tosi suosittu. KANTO-hanke on aloittanut myös pitkäjänteisen yhteistyön Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijoiden kanssa, mikä on kaikkia osapuolia hyödyttävää.

KANTO-hankkeessa työskentelee kokopäiväisenä hankekoordinaattori Birgitta ja puolipäiväisesti elämänoteohjaaja Sirkku. He tekevät löytävää vanhustyötä alueellisena yhteistyönä, tukevat alueen ikäihmisten elämänhallintaa ja osallisuutta ryhmätoiminnan ja neuvonnan keinoin sekä kehittävät vapaaehtoistoimintaa kotona asuvien ikäihmisten tueksi.

Heli Väisänen, suunnittelija, Elämänote-ohjelma

Info: KANTO-hankkeen tavoitteena on kehittää kansallisesti toimiva konsepti ikäihmisten parempaan kotona selviytymiseen. Toiminnan kulmakivinä ovat löytävä vanhustyö, vapaaehtoistoiminta sekä ikäihmisten osallistava toiminnallisuus. Hankkeessa kehitetään helposti lähestyttävä tapaamispaikka ikäihmisten itseohjautuvaan toimintaan sekä osallistumista ja liikkumista helpottavia ratkaisuja sinne pääsemiseksi.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin: https://omakotisaatio.fi/kanto-hanke

Tarina pdf-tiedostona: Elämänote-tarina 5_KANTO-hanke