TaloTsemppariksi tai TaloTsemppari-kouluttajaksi

Yhdessäolo ja jutustelu naapureiden kanssa on monelle päivän kohokohta. Kuva: Sakari Röyskö
Haluatko mielekästä tekemistä?
Tule antamaan iloa iäkkäille! Samalla saat mielekästä tekemistä itsellesi. TaloTsempparimme kokevat nimittäin vapaaehtoistoiminnan vaikuttaneen myönteisesti elämäänsä. Kotikulmilla-ryhmiin osallistuneista enemmistö kertoo mielialansa kohonneen ja yhdessäolon lisääntyneen.
Käytännössä suunnittelet ohjelman yhdessä iäkkäiden kanssa ja osallistut ryhmätapaamisiin. Tehtäviisi voi kuulua tarjoilut ja tiedotus. Tehtäviä jaetaan muiden TaloTsemppareiden tai asukkaiden kesken. Toimit vapaaehtoisena taloyhtiössä, naapuruston tilassa tai ulkona. Olet mukana viikoittain tai satunnaisemmin.
Et tarvitse aiempaa kokemusta ryhmän ohjaamisesta. Pärjäät pitkälle kuuntelemalla ja innostamalla monenlaisia ihmisiä. Saat perehdytyksen TaloTsemppari-valmennuksessa. TaloTsemppareille tarjotaan myös lisäkoulutuksia ja virkistystilaisuuksia.
Kiinnostaako kouluttaminen?
Haluatko vahvistaa iäkkäiden yhdessäoloa? TaloTsemppari-kouluttajana pääset järjestämään paikallisia valmennuksia käytännönjärjestelyiden kera. Lisäksi toteutat vapaaehtoisten tapaamisia yhdessä Ikäinstituutin kanssa.
Tehtävä sopii sinulle, jos ohjaat iäkkäiden ryhmiä, työskentelet järjestössä, sosiaali- ja terveysalalla, liikunnan tai opetuksen parissa. Voit olla työelämässä tai eläkkeellä.
Sinut perehdytetään maksuttomassa kouluttajakoulutuksessa (3 verkkokohtaamista + arviointikerta). Ikäinstituutti tukee valmennuksen järjestelyissä, tuottaa niihin materiaalit ja pitää TaloTsemppari-kouluttajille tapaamisia vuosittain.
Näin pääset mukaan
Osallistu TaloTsemppari-valmennukseen tai TaloTsemppari-kouluttajakoulutukseen. Katso tulevat koulutukset Ikäinstituutin koulutussivulta. Kotikulmilla-tiimi tukee sinua koko ajan, kun toimit TaloTsempparina tai kouluttajana. Tai ilmoita kiinnostuksestasi:
Outi Mustonen
puh. 040 552 7793, outi.mustonen@ikanstituutti.fi