Siirry sisältöön

Koulutus

Ikäinstituutin koulutusrakenne.

 

Ikäinstituutin Voimaa etäjumpasta -koulutus antaa työkaluja kunnille ja järjestöille etäjumpan suunnitteluun ja toteutukseen. Osa koulutuksista on avoimia kaikille kiinnostuneille, osa suunnattu Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan kuuluville.

Ensin kouluttajat osallistuvat kolmituntiseen etäkoulutukseen, jossa he saavat eväitä oman koulutustilaisuutensa järjestämiseen. Koulutus on suunnattu liikunnan, kuntoutuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille julkisella, järjestö- tai yksityissektorilla.

Etäkoulutuksen jälkeen kouluttaja suunnittelee ja järjestää paikallisen koulutuksen, johon osallistuvat etäjumpan toteuttamisesta kiinnostuneet, esimerkiksi kuntien ja järjestöjen edustajat sekä vapaaehtoiset.

Suunnitelmiin ja koulutuksista saatuihin kokemuksiin palataan myöhemmin pidettävässä kaksituntisessa etäevaluointitilaisuudessa.

Ajankohtainen tieto avoimista koulutuksista löytyy koulutuskalenterista. Tiedustelut muista koulutuksista: Elina Vuorjoki-Andersson

Koulutuskalenteri