Siirry sisältöön

Ulkoilu on sallittua

Korona-epidemia on nostanut ikäihmiset suojelun kohteeksi, minkä vuoksi valtioneuvosto on linjannut yli 70-vuotiaita koskevia suositusluonteisia ohjeita. Harmillisesti niin viranomaisten omassa kuin tiedotusvälineiden viestinnässä suositukset ovat menneet suloisesti sekaisin velvoittavien määräysten kanssa. Seurauksena on ollut, että ikäihmiset ovat tunnollisesti pysyneet sisällä kodeissaan ja pyrkineet välttämään ulkoilua, vaikka sitä ei ole missään vaiheessa kielletty. Näin poikkeusoloissa ulkoilu ja siihen kannustaminen on erityisen tärkeää, sillä ikäihmisille päivittäinen ulkoilu on paras keino terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen.

Liikkumalla terveyttä

Ulkoilu ennaltaehkäisee monia ikääntyessä yleistyviä sairauksia ja on turvallinen liikuntamuoto useimmille sairastuneille.  Ulkoilusta hyötyvätkin eniten terveydeltään heikommat. Fyysisen kunnon harjoittaminen vähentää infektioalttiutta ja auringonvalo tuottaa vastustuskyvylle tärkeää D-vitamiinia.

Sydän- ja hengityssairauksissa ulkona liikkuminen ylläpitää kuntoa. Aivoterveydelle säännöllinen ulkoilu on tärkeää ja voi ehkäistä muistisairauksia. Kävellessä etenkin jalkojen lihakset saavat harjoitusta, mikä tukee arjen toimintojen sujumista ja auttaa pysymään pystyssä.  Ulkoillessa myös väsymys lievittyy ja ajatukset kirkastuvat. Ulkoilun hyödyt ulottuvat yöhön asti – uni tulee helpommin ja on virkistävämpää.  Terveyden kannalta ulos kannattaa piipahtaa lyhyeksikin ajaksi – jo 10 minuutin ulkoilulla on myönteinen vaikutus mielialaan. Ulkoilun jälkeen on hyvä hetki huoahtaa, jotta fyysinen rasitus tasaantuu.

Stressi pois

Ulkoillessa askeleet kannattaa suunnata lähimmälle viheralueelle, puistoon tai lähimetsään, sillä luontoympäristö vahvistaa liikunnan vaikutuksia terveyteen. Luonnon aistirikkaus ja sen tuottamat elämykset myös motivoivat säännölliseen liikuntaan. Kevään eteneminen synnyttää päivittäin uutta koettavaa samallekin kävelyreitille.

Luonnossa liikkumisesta saa sekä lyhyt- että pitkäaikaisia terveyshyötyjä. Luontoliikunta lisää energisyyttä ja parantaa mielialaa. Etenkin masentuneet hyötyvät luonnossa liikkumisesta. Luonnossa liikkuessa myös vastustuskyky vahvistuu, kun stressi vähenee ja elimistön matala-asteinen tulehdustila lievittyy.

Ikäihmiselle luonto on tärkeä toivon lähde minkä tärkeys korostuu nyt, kun turvallisuuden tunnetta uhkaavat monet epävarmuustekijät. Lintujen kevätkonserttia kuunnellessa mieli lepää ja ajatus vapautuu koronaan liittyvistä uhkakuvista.

Tukea muistille

Luonnossa myös tiedolliset toiminnot elpyvät ja muisti pelaa paremmin, kun ympäristö rauhoittaa. Muistisairaille ulkoilu on toimintakyvyn ylläpidon kannalta tarpeellista. Heille tulisikin nyt järjestää mahdollisuus turvalliseen ulkoiluun niin kotona kuin hoitokodeissa.

Helsingin Muistiyhdistyksessä päivätoiminnan sijasta nyt ulkoillaan yksittäisten asiakkaiden kanssa.  Asiakas haetaan kodistaan ja hän tulee ulos joko omatoimisesti tai omaisen saattamana. Tunnin, puolentoista lenkin aikana jumpataan, ihastellaan luonnon heräämistä ja keskustellaan kiinnostavista asioista turvavälin päässä. Samalla ammattilainen on havainnoinut mahdollisia muutoksia toimintakyvyssä. Asiakkaille ulkoilut ovat olleet viikon kohokohta ja elämän laatua parantava henkireikä. Tästä toimintamalli hallituksen suositusluonteiseksi ohjeeksi!

vanhempi tutkija, MMT, dosentti
Erja Rappe
Ikäinstituutti

Tutustu Ikäinstituutin Turvallisen ulkoilun abc ikäihmisille -ohjeisiin (pdf)